Ihmiset

Viimeinen Kurujärvellä syntynyt, kaksinkertainen allasevakko, Kuru-Martti laulaa allasevakon lauluja

Martti Hetta oli viimeinen Kurujärven pienessä kylässä syntynyt lapsi, Hettojen kuudesta jälkeläisestä nuorimmainen.

Vuosi oli 1960, jolloin kylän hukuttaminen tulevaan Lokan altaaseen oli käytännössä enää vedennostoa vailla.

Läheisessä Korvasessa kortteerannut Kemijoki Oy:n ostomies Karppinen maanitteli ihmisiä myymään tilojaan altaan tieltä:

– Jos et kerro kellekään ja teet kaupan heti, niin saat hiukan paremman hinnan... tai:

– Jos et nyt suostu myymään tällä hyvällä hinnalla, niin käykin niin että tila pakkolunastetaan paljon halvemmalla...

Ihmiset kyttäsivät toisiaan onko joku jo mennyt myymään. Pellot jäivät hoitamatta ja perunat istuttamatta. Joku haki kapinamieltä, mutta sortui hänkin myymään kun luvattiin kokonaan uusi tila alempaa Kemijokivarresta vaihdossa. Mielialat Lokassa, Korvasessa, Riestossa, Kurujärvellä ja Muteniassa olivat alakuloisia. Tyhjentyneisiin taloihin asettui pontikankeittäjiä ja kiertolaisia.

Valtio piti altaan rakentamista suurena isänmaallisena velvollisuutena

Valtio piti altaan rakentamista suurena isänmaallisena velvollisuutena. 560 ihmistä joutui muuttamaan pois kodeistaan. Suomen Luonnonsuojeluyhdistyskään ei voinut tehdä muuta kuin kartoittaa menetettäviä luontoarvoja. Retkikunnan sihteerinä toimi suoasiantuntija Rauno Ruuhijärvi , joka dokumentoi Posoaapaa, Euroopan suurinta suokompleksia lajitiedoilla ja valokuvin.

– Ihmisille tuli semmoinen mentaliteetti, että kaikki sai jäädä sinne, mitään ei tarvita mukaan. Ja että nyt alkaa miljoonan kanssa uusi elämä, muistelee Kuru-Martti.

Tiloista luvattu miljoona kuulosti suurelta, mutta 1963 rahanarvon alennus muutti sen kymppitonniksi. Inflaatio laukkasi ja käteen jäänyt summa oli helppo humuta menemään. Entinen varakas Sompio jäi altaan pohjaan 1967, ja valtaosan elämä muuttui tyystin – vanhat ammatit jäivät ja uudet tulivat tilalle.

Lähtö Vuotsoon

Hettat lähtivät talvella 1964 kohti Vuotsoa. Isoäiti jäi vielä asumaan talon toista päätä. Tuolloin vain nelivuotias Martti muistaa lähdön ja siihen liittyneen tunnelman. Vuosia myöhemmin hän teki aiheesta laulun, joka löytyy levytettynä Eero Maggan CD:ltä Pohjoisesta tuulee .

Posoaapa (Martti Hetta)

Kun katson vettä yli nuotion

nään Posoaavan, se on rannaton

kai pitkokset ne tuosta yli vei

ja tuolla kulki ennen talvitie

kai pieni lapsi silloin olin niin

en tahtonut ois vaihtaa tätä toisiin maisemiin

mutta lähtö oli eessä, istuin poron reessä

pienen pojan silmät silloin täyttyi kyyneliin

en ymmärtänyt silloin, pieni olin niin

miks koti täytyy jättää ja muuttaa vieraisiin

Nyt kaiken peittää suuri vesi tuo

se heille kyllä antejansa suo

mut ajatus ei yksi rauhaa anna

kun täytyi jättää rakkaat seudut nää

Sen muistan kun lapsi olin niin

en tahtonut ois vaihtaa tätä vieraan maisemiin

mut lähtö kun on eessä ja istut poron reessä

myös sinun silmäs silloin peittyis kyyneliin

en ymmärtänyt silloin, pieni olin niin

miks koti täytyi jättää ja muuttaa vieraisiin

– Minun lauluni ovat semmoisia, että mie niinkun näen sen tapahtuman mielessäni, ja mulla on tästäkin tarkka muistikuva. Muistan senkin kun tultiin tänne Vuotsoon siihen Humulan parakkiin. Se oli ollut pitkään lämmittämättä, ja savua tuli sisään niin että luulin äitini itkevän. Tultiin siihen vuokralle, oltiin siinä joku vuosi, ja sitten muutettiin Siltaharjun kumpuun, siinä minä olen lapsuuteni viettänyt. Se talo oli Lohijoen rannassa, siinä oli mahtavat isot pellot.

– Kuljin koulukyytillä Vuotson kouluun. Minua ei kiusattu siellä, kun olin opetellut painimaan. Veljeni Erkki , näyttelijänä tunnettu Reutu , olikin aika menestyvä painija.

Kurujärvellä Martti oli ikänsä puolesta ollut paljon itsekseen, Erkki-veli ja Hilkka-sisko kävivät Korvasen koulua. Nyt hän oli tavallaan tyytyväinen kun näki koulussa muitakin ikäisiään

Hettat tapasivat käydä Kurujärvellä hillassa ennen vedennousua. Siellä oli hurjat hilla-apajat, isot jängät marjapounuja täynnä. Posoaapa oli vetinen suo, joka jakautui oikeastaan seitsemäksi erilliseksi aapasuoksi jokihaarojen halkomana. Kesällä tuuli piti sääsket kurissa ja heilutteli saraheinää. Surviaissääskien massat nousivat jängästä kuin savupilvet, suolintuja oli valtavasti, surviaiset pitivät myös Sompiojärven kalamäärää poikkeuksellisen tiheänä.

– Ennen vedennousua ne sitten polttivat kaikki Kurujärvenkin talot. Mutenian talot jäivät jäljelle, mutta niistähän tulikin herrojen juopottelupaikkoja.

Toinen evakkoretki

Siltaharjun paikalla seisoo nyt Porttipahdan kalasatama nelostien vieressä. Kuru-Martista tuli kaksinkertainen allasevakko, kun Porttipahta valmistui 1970. – Niin sitten siitäkin oli lähdettävä. Harmitti kun Lohijoki oli oikein hyvä kalajoki.

Siltaharjussa lojuivat myös entisen pilketehtaan ja saksalaisten pitämän vankileirin jäänteet. Lapsille ne toivat jännitystä elämiseen, samoin kuin tammukoiden onginta joesta. Pilketehtaan muurit näkyvät nelostielle vieläkin.

Näistäkin muistoista on Martti tehnyt laulun, jota hän ei ole juuri esittänyt:

Siltaharjun laulu (Martti Hetta)

Nuo kivimuurit keskellä tekomerta

ne ovat muistomerkkejä sodan hulluuden

Tuolla saarella ei liiku enää kukaan

liekö sielut vain niiden vankiparkojen

Ei se joki enää kierrä sitä kylää

nyt on mustat aallot yllä niittyjen

Tyttöset ei kukkasia enää kerää

Lohijoen rantojen tulvaniittyjen

Joskus kauaksi joutuu kotoansa

sotaa nuorten miesten kai pakko käydä on

Ehkä jossain joku rakastajaa kaipaa

Se hautapaikan sai niin pohjoisen

Jäi ne kesän kuumat päivät mieleen

sehän lapsen mieli kauniit valitsee

kun tuolla kummulla soi melkein aina tuulet

ne tuulet painuivat mun sydämeen

Monille jäi kaipuu, moni piilotti tuntemuksensa

Martti Hetan mukaan naiset kaipasivat vanhaa Sompiota kovastikin, ainakin puheissa, mutta miehet eivät puhuneet. Siihen saattoi liittyä paljon katkeruutta maanostaja Karppista kohtaan, joka tietoisesti synnytti eripuraa.

Kuru-Martin ukilla eli Kuru-äijällä oli kuulopuheiden mukaan jopa 6000 poroa kun perhe saapui Kautokeinosta Norjan rajasulun vuoksi Sompioon.

– Kun velipojat toi siihen Kurujärven jäälle 300 poroa, niin vanha mummu oli sanonut, että: ”Jaa ne pojat on tuonut pikku parttion tuohon.”

Mutta porojen määrä oli huvennut, ja Lokan allas vei paljon laitumia. Martin isä oli edelleen porohommisssa, ja välillä pöllin parkkuussa ja allastöissä. Nuoruus oli mennyt sodassa. Äiti oli kotona ja hoiti lehmiä ja lapsia, perhe oli köyhä mutta omavarainen. Siltaharjussa ja Vuotsossa pidettiin lehmien lisäksi porojakin, niillä ajettiin puitakin. Martillakin oli oma merkki, mutta porohommat jäivät kun uusi aika koitti. Vuotson kanavan rakentaminen toi paljon uudenlaisia töitä kylälle.

Martti muisteli, että Kurujärvi näkyi vanhaan taloon.

– Siinä oli rannassa suotakin, ja pääosin rannat kasvoi koivua. Siellä oli semmoisia mäntyjä, joita ei saanut kaataa, kun niistä oli nälän aikana otettu pettua. Kuruselän puolella oli metsää enemmän ja jänkää vähemmän. Altaan pohjaan jäi niin paljon puita, että hävettää, yhtiöllä kun oli hoppu saada vesi nousemaan.

Tie keikkamuusikoksi - Martti alkoi jo poikasiässä keikkailemaan

Martti alkoi jo poikasiässä keikkailemaan haitaristi Arto Kosolan kanssa. KohtaVuotsossa perustettiin Marius -bändi, siinä soittivat Peltovuoman Veikko , Eero Magga ja Kari Alariesto . Tuolloin 13-vuotias Martti tuuraili siinä rumpalin paikkaa.

Siitä alkoi ura Saariselän keikkapaikoille. Kuru-Martti arvelee soittaneensa ainakin 10 bändissä.

– Saariselällä olen ollut 1975 lähtien keikoilla aina kun on tarvittu rumpalia. Ennen vanhaan järjestäjät tarjosivat ruoan lisäksi ryyppyjä soittajille, jotta olisivat sopivasti kännissä ja soitto sujuisi. Aluksi soiteltiin Laanihovissa ja Kiilopäällä ja myöhemmin lähes kaikissa Saariselän tarjoilupaikoissa.

Kuru-Martti luettelee tuuranneensa ainakin Hammarin Ramin Vaskaajissa, Suutarin Oivan Zorbaksessa, Lentojätkissä ja Eero Maggan Jupiterissa. Viimeinen bändi oli Aavikkokauriit-trio, jossa bassoa soitteli Puttosen Veli-Pekka ja kitaraa Brantbergin Toni .

– Nykyään Saariselällä on uusi meininki, eihän sinne enää haluta paikallisia soittajia, sinne halutaan vain ”Tähdet tunturissa”-porukkaa etelästä. Monin paikoin vanha tanssimusiikki on unohdettu kokonaan.

Lappi sydämessäni syntyi Riestovaaroilla koettujen tunnelmien pohjalta

Tunnetuin Martin lauluista on Aikion Tiinan levyttämä Lappi sydämessäni . Laulu syntyi Riestovaaroilla koettujen tunnelmien pohjalta .

Kuuntele Tiina Aikion esitys Lappi sydämessäni tästä.

– Ihmisessä on semmoinen kaiho. Sellainen jäi synnyinkodistanikin. Riippuu ihmisestä, että onko se semmoinen, joka haluaa kaiken, vai onko se semmoinen jolle riittää vähempikin. Minä en tarvii yhtään enempää kuin mitä mulla on. Mitäpä se tämmöinen, jolla ei ikinä ole ollut mitään liikaa. Kun nuorena muusikkona yritteli, niin hyvä että hengissä pysyi. Ravintolamuusikkona oli helpompaa kun sai palkkion lisäksi ilmaisen ruoan.