Ihmiset
Vasa saa korvaansa merkin yöttömänä yönä
Keskikesän aikoihin porot kootaan aitoihin, joissa vasat merkitään.
Ilta on jo pitkällä. Aurinko on madaltunut sen verran, että se kiiltää suoraan silmiin. Kultainen hehku piilottaa alleen soratien. Aurinkolasit kadottavat tien reunan, mutta ilman silmiin koskee.
Auto rämisee hieman, keinuu ja nukuttaa, mutta on tie silti ihan hyvä kuoppia lukuun ottamatta.
Ensimmäinen haukotus tulee.
Poron mukaan
Radiopuhelin kertoo sähisten, että porot ovat lähellä. Täytyy osata kuunnella ja ymmärtää.
Ajajia lähdetään odottamaan siulaan. Hiivitään hiljaa huolehtimaan, etteivät porot käänny takaisin. Ne eivät saa nähdä vielä. Kannon, mättään tai puun taakse painaudutaan aivan hiljaa.
Sääsket inisevät yhtenä tokkana ja koettavat iskeä naamaan. Seuraavana päivänä kutistaa varmasti.
Vaikka sääski löytäisi kipeän kohdan silti ei saa liikkua. Eikä varsinkaan, kun porot alkavat tulla. Niiden täytyy antaa mennä edelle.
Sitä saattaa joutua odottamaan kauankin, vaikka porot olivatkin lähellä. Niistä ei tiedä, miten ne kulkevat. Kulkevatko nätisti vai ryöstävätkö mönkijöiden taakse. Porot päättävät tahdin ja siihen on tyydyttävä.
Kaukaa kantautuu ensimmäiset rouvunnat ja mönkijöiden humina. Kellokkaan kello kalkattaa. Huuto ja suikaaminen, kurkkuääni kuuluu välillä. Se lähenee kuin voimistuva laulu. Pian maa jyrisee, kun koparoiden nakse alkaa kuulua ja poronjalat painautuvat maahan.
Kun ensimmäinen poro näkyy, jännitys tiivistyy. Tuleeko niitä kuinka paljon?
Porot ovat menneet siulaan ja mönkijät ilmestyvät. Ettomiehet ja -naiset ovat väsyneitä, mutta iloisia – porot menivät pitkän ajamisen jälkeen.
Ettoporukka on istunut mönkijöiden selässä päivän – jos ei useampiakin. He ovat hakeneet tokan. Ensin etsineet sen, alkaneet kuljettamaan sitä.
Porot ovat päättäneet päivän kulun, menevätkö ne nätisti ja kuuliaisesti vai yrittävätkö karata tokasta. Aina joku poro karkaa, joku haetaan takaisin, joku päästetään menemään.
Lihaksiin sattuu ja jalat on varmasti jo mustelmilla. Mättäät, ojat ja jängät on täytynyt ylittää. Mönkijä heiluu, vaappuu, kaartelee, kaatuu, jää kiinni, kulkee hyvin. Mönkijää täytyy hallita.
Kahvia, keskustelua ja kotia
Kun porot ovat vihdoin aidassa, niiden täytyy antaa rauhoittua. Sillä aikaa on hyvä hetki syödä, juoda kahvit, nukkua vähän tai raatailla vanhoista ja uusista asioista.
Aidalla on oma yhteisönsä. Se on kuin pieni kylä, kaupunginosineen. Tuossa on tuon suvun kenttä ja tuolla on toisen suvun paikka. Alue on täyttynyt asuntovaunuista, autoista, laavuista ja kodista.
Lasten nauru ja huudot kantautuvat läpi kairan, kun uusi poropolvi leikkii ja valmistautuu hommiin innoissaan. Katsellessaan kaikkea sitä, muistaa, että tämä elämäntapa jatkuu ja vahvistuu.
Numerolappu pujotetaan vasan kaulaan
Pian kuuluu kutsu laputtamaan, kilkuloimaan. Kahvittelujen äärestä noustaan ja rupattelu siirtyy aitaa kohden. Porot ovat rauhallisempia ja osa vasoista juovoo eli seuraa emäänsä jo.
Kun ensimmäinen vasa napataan kiinni, aita täyttyy elämästä. Rouvunta alkaa taas.
Vaamet alkavat juosta ja etsiä vasojaan, jotka sinkoilevat sinne tänne hämmentyneinä. Joku juoksee numerolapun kanssa kiinni otetun peruavasan – eli merkkaamattoman vasan luokse ja pujottaa lapun kaulaan kuin kaulakorun. Vasa päästetään irti ja se lähtee etsimään emäänsä roukuen.
Lapset harjoittelevat vimpan käyttöä. Vimpa suhahtaa vasan kaulaan. Lapsi osaa jo. Hän vetää poron luokseen ja ottaa nuoran irti vasasta ja huutaa lappua, jos sitä ei vielä näy. Nuorempi lapsi juoksee tokan läpi ja sujauttaa lapun kaulaan.
Molemmat lapset jatkavat hommiaan.
Pian kaikki peurat on laputettu. Lapuissa olevien numeroiden avulla tiedetään, kuinka paljon vasoja on. Vuodet vaihtelevat.
Vasa juovoo emäänsä
Porojen annetaan rauhoittua, jotta ne alkavat juovoa emäänsä. Kun ne alkavat seurata, aitaan mennään takaisin hiljaa ja kävellään hitaasti silmät tarkkana. Koetetaan tunnistaa, kenen vaadinta, minkäkin numeroinen vasa seuraa ja annetaan se ylös.
Kattelu on aikaa vievää hommaa. Sillä välin laputuksesta väsyneet lapset voivat levätä, jotta jaksavat pian nousta merkkuuseen – useimmin he kuitenkin leikkivät. Nuorimmat saattavat jäädä kuitenkin jo nukkumaan.
Pian aita täyttyy taas elämästä.
Vimpa solahtaa lappukaulavasan kaulaan. Se nostetaan äkkiä syliin ja kuljetetaan merkkuu paikalle. Numero huudetaan ja vastaukseksi tulee kenen poro se on. Vasa annetaan leikkaajalle ja lähdetään hakemaan toista poroa.
Vasan korvaan merkitään omistajan merkki
Merkkaaja istahtaa vasan päälle. Vetäisee vasta teroitetun merkkuupuukon tupesta käteen. Leikkaaja ottaa korvasta kiinni ja alkaa tekemään tekoja. Kokeneella merkkaajalla kestää hetki, mutta vielä opetteleva miettii tarkasti jokaista tekoa ja varmistaa lopuksi, että merkistä saa todellakin selvää.
Jos vasa yrittää temppuilla, joku rientää luokse ja laittaa peukalon vasan suuhun. Vasa alkaa imemään sitä ja samalla sen saa pidettyä paikoillaan. Vasat eivät erityisesti tunne kipua.
Yö vaihtuu aamuksi
Yö alkaa olla jo pitkällä. Neljän aikaan ilma viilenee ja kylmä meinaa puristaa. Jos vasan ottaa kiinni tai leikkaa useita, hikipisarat pongahtelevat esiin eikä kylmä pure.
Aamu lähenee nopeasti. Väsy alkaa vasta pysähtyessä tuntumaan.
Silmiä kutistaa hieman. Aita on pöllynnyt porojen juostessa.
Porot on viimein merkattu.
Osa rojahtaa suoraan nukkumaan, mutta osalla on vielä edessään kotimatka ja viimeiset odottavat hetken ennenkuin löysäävät leikatut porot metsään.
Väsyneenä autolla ajaessa tulee olla tarkkana. Jos silmät lupsuvat kiinni, on aika vaihtaa kuskia tai nukahtaa hetkeksi.
Unissakin vielä kuuluu porojen rouvunta ja sormissa tuntuu vasojen korvat ja poronhoidon tuleva sukupolvi kirmaa opettelemassa elämäntapaa.
Miksi vasanmerkitykset pidetään yöllä?
Vasanmerkitykset pidetään pääasiassa öisin. Kesäisin asteet voivat nousta päivisin helteiksi, mutta iltaisin ilma alkaa hieman lauhtua ja kylmetä. Silloin pidetään vasanmerkkaus.
Kuuma ilma rasittaa poroja enemmän, jonka takia ne merkitään yöllä. Poroja ei haluta rasittaa liikaa, joten on parempi leikata ne merkkiin kylmemmällä ilmalla.