Ihmiset

Palsin Tullin tarinoita XXVIII

Usko Kopra, Moberginojan luottomies osti ”kaiken kohtauspaikan”

Tässä sarjassa kerrotaan Ivalojoen-Sotajoen alueen 1970-luvulla alkaneen uuden kultaryntäyksen eri vaiheista. Huuhtojat hakeutuivat myös uusille paikoille, niinpä tunnetusti rikkaan kultapuron, Moberginojan kuiviin latvahaaroihinkin etsiytyi kaivajia. Appiukkonsa kautta sinne löysi kesällä 1983 myös porilainen Usko Kopra, joka on kaivanut siellä nyt kohta 40 vuotta.

Usko Kopran appiukko Olavi Karlsson oli kulkenut muutaman vuoden kultamailla Tankavaaran innostamana. Olavi kävi vaskailemassa ja kokeilemassa rännitystäkin muitten valtauksilla omistajien luvalla, muun muassa Talvion Pekan luona Palsin Elsaojalla. Salmisen Aatokselta Moberginojan latvalla hän vuokrasi oikeuden rännittää ja ehti käydä paikalla useampana kesänä. 1983 hänen luonaan piipahti myös tytär Pirjo ja tämän mies Usko Kopra parin päivän ajan.

Mutta ensin hieman Aatos ja Maila Salmisesta . Aatos Salminen oli myös eräs Tankavaaraan eksyneistä, ja sitä kautta kullanhuuhdonnasta kiinnostuneista. Hän voitti 1975 Suomen mestaruuden ja seuraavana kesänä tutustui sen aikaisen treffipalvelun kautta tulevaan vaimoonsa Maila Evestiin nimenomaan Tankavaarassa.

Pari meni pian naimisiin, ja hankki valtauksen Kellotapulinojan latvan suosta. Melkoisia etsintäleikkauksia jänkään syntyi, mutta kultaa tuli kiusallisen vähän.

Juhannuksen jälkeen 1980 pariskunta tuli Moberginojalle, ja parin päivän etsinnän jälkeen Aatos löysi lupaavat merkit aivan ojan kuivalta latvauomalta. Siinä oli kuitenkin pieni sulamisvesistä kertynyt vesiallas, jonka avulla saattoi pumpulla kierrättää vettä ja rännittää. Syntyi uusi valtaus.

Kultaa tuli tasaisesti, mutta varsinainen löydös oli 52-grammainen tummansininen korundi, jossa oli valkoisia raitoja. Aatos opetteli Kockin Lassen avulla pyöröhiomaan korundeja, halkaisi korundin kolmeen osaan, ja hioi niistä kaulakorun ja korvikset, jotka myöhemmin LKL lahjoitti 1984 Marja-Liisa Hämäläiselle (myöh. Kirvesniemi ) olympiavoittojensa kunniaksi Inarin kultapullokisoissa.

Aatoksella oli sydämen kanssa ongelmia. Maila vaati häntä lopettamaan kaivuun, ja niin Aatos päätti laittaa ”kaiken kohtauspaikan” myyntiin. Nimi oli vitsi, se kuvasi sydänkohtauksen uhkaa sekä sitä, että Aatoksen luo oli alkanut kerääntyä monenlaisia kaivajia ja uteliaita, sillä paikka näkyi Mobergin tielle.

Pariskunta muutti Inarin Kultamieskotiin ja valtauksen uudeksi isännäksi tuli Usko Kopra.

Viehätystä alusta lähtien

– En ollut ennen edes nähnyt rännitystä, kun saavuin 1983 appiukkoa moikkaamaan. Kuitenkin seuraavana kesänä tehtiin valtauksesta kaupat. Olin vielä kimpassa vaimoni kanssa ja oltiin molemmat innostuneita kaivamisesta, muistelee Usko piirua vaille 40 vuotta myöhemmin kotonaan Ivalossa.

Aatos oli tehnyt ylitarkastaja Salon luvalla pienen mökin, joka periytyi Uskon käyttöön.

– Siinä me alussa kortteerattiin, mutta kun saatiin muodostettua Moberginojan kaivospiiri, niin tein sitten nykyisen pirtin hiukan loitommaksi kaivannoista. Kaivospiiri olikin hieno juttu. Useilla kaivajilla oli valtaus juuri päättymässä, ja uhkana karenssi ja valtauksen uusimisen byrokratia.

– Alettiin sitten kaivamaan siitä mihin Aatos oli lopettanut. Edettiin ylävirtaan uomaa, ja tultiin lopulta paikkaan, jossa oli lujasti kultaa. Vaimo kaivoi toista ränniä ja minä toista. Vaimolle osui siinä 5-grammainen hippu, mutta yhteensäkin saatiin muutamassa päivässä melkein sata grammaa kultaa. Se kallionnokka oli ylivoimaisesti paras paikka.

1990-luvulla Uskon piti ottaa maita irti pienkaivurilla, ja Metsähallitus antoi luvan minä aikana se piti käyttää. Se oli silloin vielä halpaa eikä tarvinnut muita lupia.

– Sen verran tuli alussa käytettyä muutakin kuin lapiota.

Moberginojan kaivospiiri perustettiin 1995. Uskon valtaus laajeni hiukan pääuoman jängällä, jotta alueesta tulisi yhtenäinen. Tästä oli myöhemmin hyötyä. Kaivuu tapahtui edelleen pääosin lapiolla, mutta koneapua alkoi kaivata useampikin, ja kaivospiiri hankki yhteisen ympäristöluvan. Koneella nostettiin maita, mutta jonkin verran tapahtui jo pesuakin pienillä laitteilla. Joitakin kasoja Usko vuokrasi muitten lapioitaviksi.

Kultakisojen ja kaivospiirin monitoimimiehenä

Ivalon kullankaivajien vaskauskisoja järjestettiin noin 25 vuoden ajan. Aluksi kisat olivat Saariselällä, mutta 1986 lähtien Näverniemessä ja sittemmin Ivalon hipun rannassa. Usko ehti olla mm. palkintojen kerääjänä ja hippujen sotkijana. Ennen kisoja oli valtava työ, että kaikki sujuisi ja palkinnot hankittuina.

– Mutta se homma oli lopulta hiukan epäkiitollista ja raskasta, että lopetin jossain välissä.

Kaivospiirissä Usko oli uskottuna miehenä noin 20 vuotta ja homma sujui aina hienosti. Muutenkin moni huomasi, että jos tarvitaan apua, niin Uskoon saattoi luottaa. Monenlaista rajariitaakin tuli kun keskinäisiä rajoja ei oltu merkitty riittävän tarkkaan. Niiden hoitamisessa tarvittiin tyyntä mieltä.

Muutakin sattui, Usko pääsi eläkkeelle ja kaivamiseen tuli enemmän aikaa. Jossain välissä vaimo kuitenkin lähti toisen matkaan.

Konekaivuu saapuu Moberginojallekin

Kun kaivospiireille luettiin madonluvut 2011 uuden kaivoslain myötä, alkoi Moberginojalla konebuumi. Useampi osakas laski että on syytä kaivaa kulta pois sieltäkin, mistä sitä lapiolla ei saanut. Uskolla oli osuuden alapäässä hehtaarin kokoinen suo, josta oja virtasi läpi. Kone tuli Iigori Myllykankaalta ja mukana oli alussa myös Mastomäen Ari .

Kokeitten pohjalta oli tietoa, että suon etelärannalta oli tullut parhaat merkit. Siinä pohja painuikin syvälle, ja kultaa tuli paikoin hyvin. Suossa oli toki lähes kullattomiakin paikkoja. Konesouvi kesti kolme kesää. Kultaa löytyi Uskon alueelta hiukan yli 4 kiloa. Suurin hippu oli 14,2-grammainen ja yhteensä löytyi neljä yli 8-grammaista. Mobergin kulta on hiukan hienompaa kuin Palsinojalla.

Iigori ymmärsi koneitten päälle ja korjasi heti tilanteen, jos kiertovesialtaat vuosivat sateitten johdosta yli. Moberginojan vesi pysyi muutamasta lyhyestä poikkeustilasta huolimatta kirkkaana niin kuin luvitus vaati. Myös laitteita kehitettiin, ränni muuttui metriä pitemmäksi ja rihlastoa korjailtiin ottamaan kulta paremmin talteen.

Usko sai sopimuksen mukaan kuudesosan kullasta eikä hänen tarvinnut maksaa kuin vuotuiset kaivospiirimaksut. Samaan aikaa Usko kaiveli hiukan lapiolla ja opasteli vuokralaisiaan.

Monenlaista kulkijaa

Uskon luokse eksyi runsaasti uteliaita, joille Usko vuokrasi kaivuuoikeuksia, mutta hän osasi vetää myös tiukempaa linjaa.

– Kerran tuli neljä kaveria siihen selittäen, että heillä on iankaikkinen oikeus saada kaivaa täällä. Siinä ne seisoi tupakat ja kaljapullot käsissä. Kertoivat alkavansa tänään tästä. Sanoin niille, että ette varmana ala, jos en anna lupaa. No, nehän siinä selitti että on jo levittäneet tuonne tavaroitaan. Sanoin, että saatte aloittaa jos pulitatte 50 euroa per kärsä ja huomenna kokoatte tavaranne. No siinä ne tupeksi ja yksi jo sammuikin, mutta ne lupas maksaa sen 200 euroa. No ne juopotteli ja meni nukkumaan autoonsa, ja aamulla kävivät keräämässä tavaransa pois. Ei ne saanu siinä mitään tehtyä, mutta omahan oli vikansa. Lähtiessään ne kysy lupaa, että voiko ne jättää autostaan kakkosnelosta ja letkuja. No, niitä molempia jäi siihen kankaalle varmaan sata metriä.

– Toisen kerran tuli yhdestä lomakylästä pikkubussillinen japanilaisia nuoria miehiä ja naisia. Oli pahin räkkäaika. Ne kysyi saisiko täällä kokeilla kullanhuuhdontaa. Mä vein niille vaskoolit ja aloin opettamaan, mutta eihän niillä tyttösillä ollut kuin minihameet ja arvaahan sen miten siinä kävi. Nehän alkoi kirkumaan sääskien takia, ja kaikki juoksi autoon takasi. Pari poikaa jäi siihen hetkeksi vaskaamaan.

Pitkäaikaisista vuokralaisistaan Usko on pitänyt, jos ovat olleet siistejä ja tehneet töitäkin. Usko muistaa mainita erikseen Valtavaaran Matin, Kanniaisen Hannun, Suhosen Jaken ja Mikkolan Veijon , mutta muitakin on ollut useita vuosia.

– On tämä semmoinen kohtauspaikka vieläkin, kun on tuo tie tuossa vieressä.

40 vuotta eikä suotta

Ensi vuonna Uskolla tulee täyteen 40 kesää Moberginojalla täynnään monenlaisia tunteita ilosta suruun.

Usko on tunnettu myös siitä, että hän on aina ajatellut naapureitaan. Viereisellä osuudella asusti parikymmentä kesää Riipin Eija , jolla oli hiukan ongelmia alkoholista ja juopoista miehistä. Usko yritti jeesata Eijaa parhaansa mukaan, ja toimi tämän sairastuttua lopulta Eijan omaishoitajana. Eijan kuoltua Usko otti hoitaakseen tämän koiran.

Toisena naapurina asustaa korundilöydöistään kuuluksi tullut Göran Backman , joka vaimonsa kuoleman jälkeen viettää aikaa osuudellaan pääosin yksin.

– Görankin alkaa olla vähän heikko tasapainoltaan, ja lääkkeittenkin tarpeessa, joten kesällä on tullut käytyä joka päivä katsomassa häntä. Meillä on lisäksi lälläripuhelimet ja kysellään kuulumiset melkein tunnin välein.

Omaa ylipainoaan 78-vuotias Usko hiukan harmittelee, mutta kiittelee kuntoaan siitä, ettei ole tullut koskaan aloittaneeksi tupakanpolttoa, monen kultamiehen surmaa.