Kotimaa

Tiesitkö, että Saariselän pohjoispuolella toimii Suomen pohjoisin varusmiesyksikkö? – Moni varusmies haluaa tulla Ivalon Rajajääkärikomppaniaan testaamaan henkisiä ja fyysisiä rajojaan

– Jäi mieleen erään kouluttajan neuvo, kun hän sanoi, ettei rynnärillä tee mitään, jos ei sotilas osaa vaihtaa sukkia ja lämmittää ja syödä sissimuonaa, sanoo Luton leukulla palkittu ylirajajääkäri Ilari Lohi.

Lapin rajavartioston Ivalon Rajajääkärikomppania kotiutti saapumiserän 1/23 varusmiesjohtajat ja saapumiserän II/23 miehistön joulun alla.

Saapumiseränsä parhaana Luton Leuku-palkinnolla palkittiin Helsingistä palvelukseen tullut ylirajajääkäri Ilari Lohi.

– Alun perin olen Oulusta kotoisin ja moni kaverini Oulun seudulta on käynyt Ivalon Rajajääkärikomppanian. Kun niin moni heistä sanoi, että Ivalossa on hyvä meininki ja hyvää porukkaa, niin päätin hakeutua Ivaloon, kertoi Lohi kotiuttamisjuhlassa.

– Olen tyytyväinen, että pääsin Ivaloon. Puoli vuotta meni todella nopeasti, kun täällä Ivalossa sai touhuta jatkuvalla syötöllä. Metsäöitä kertyi paljon, mutta paljonhan Ivalossa kertyy myös sellaisia päiviä, että aamulla lähdetään kasarmin pihalta maastoon ja tullaan illaksi takaisin.

Lohi tuumaili, että painavan rinkan kantaminen oli aluksi haasteellista, mutta siihen tottui ja fysiikka kesti palveluksen aikana lopulta ihan hyvin.

– Suurin haaste metsässä tulee sieltä henkiseltä puolelta. Täytyy osata huolehtia itsestä, että syö, juo ja vaihtaa kuivia vaatteita riittävästi. Se on juuri niin kuten eräs kouluttaja sanoi, että rynnärillä ei tee mitään, eikä hyvällä fysiikallakaan, jos ei ymmärrä vaihtaa sukkiaan ja syödä sissimuonaa, hän naurahti.

Lohi arveli, että Ivalosta hän jää kaipaamaan komppanian laadukkaita ”mummolatason” ruokia sekä hyviä kavereita. Hän arveli, että ei missään varusmiesyksikössä syödä niin maittavaa ruokaa kuin Ivalossa.

– En tiedä koska pääsen kertausharjoituksiin, mutta toivottavasti siellä sitten näkee tätä tuttua porukkaa. Minun lapsuudenkoti oli Oulussa ja täällä on paljon porukkaa Oulun seudulta. Olemme kyllä suunnitelleet, että täytyy olla yhteyksissä ja järjestää saunailtoja.

Kotiuttamisjuhlassa varusmiesten kuoro esitti laulun Synnyinmaan laulu. Laulua säesti pianolla Ilari Lohi.

– Eilen illalla tuli käsky, että huomiseksi pitäisi saada esitys. Olen koko elämäni harjoitellut pianonsoittoa, joten ei tästä paineita tullut, ei se mikään ongelma ole soittaa yhtä kappaletta. Tiesin, että komppaniasta löytyy muutama pätevä laulumies ja luotin siihen, että he osaavat hommansa. Kappale vedettiin nyt ihan ilman mitään harjoittelua. Rajajääkärikomppanian pianokin oli vireessä, kiitteli Lohi.

Video: Näin Synnyinmaan laulu kajahtaa rajakarhujen kidasta

Video: Ville Vaarala

Huumorilla ja motivaatiolla eteenpäin

– On vaikea nähdä palveluksen alussa, kuka täällä pärjää. Joillakin voi pettää kropasta joku paikka, kuten minulla petti vuosi sitten sääriluu ja olin sitten kuusi kuukautta tauolla, kertoi Rajavartiolaitoksen sissiristillä palkittu vänrikki Akseli Korteniemi Rovaniemeltä.

– Kun nyt katselee, ketkä ovat hyvin pärjänneet ja pysyneet mukana, niin voi vastata, että sellaiset, joilla on hyvä motivaatio ja sekä huumorintajua. Huumoria tarvitaan täällä paljon. Kun vaikeimpinakin hetkinä metsässä joku vaan ryhmästä heittää vitsiä, niin se piristää mieltä ja auttaa jaksamaan.

Ujoista kaljupäistä rajakarhuiksi

Varusmiehen puheessaan Korteniemi palasi palveluksensa alkuaikoihin, jolloin tupa oli täynnä kaljupäisiä, ujoja nuoria miehiä.

– Nyt en näe ympärilläni enää arkoja poikia, vaan oikeita rajamiehiä. Kiitos Ivalon kovan koulutuksen ja rajujen olosuhteiden, olemme oppineet toteuttamaan ryhmänä niitä tehtäviä mitä meiltä sota-aikana vaaditaan. Olemme oppineet sietämään kylmää, nälkää ja väsymystä.

Korteniemi totesi, että Ivalossa jokainen varusmies oppii kohtaamaan omat rajansa.

– Vaikeat hetket ovat osoittaneet meille, että rajamieshenki elää tässäkin porukassa ja kaveria ei jätetä, olipa tilanne mikä hyvänsä. Tätä aikaa muistellaan vielä pitkään. En olisi osannut tänne tullessani kuvitella, kuinka hyviä kavereita palvelustovereistani tulee.

Video: Miksi palvelus kannattaa suorittaa Ivalon Rajajääkärikomppaniassa?

Video: Ville Vaarala

Rautasormuksen mies on kaikkien kaveri

– Rautasormus meni oikealle miehelle. Patrik on kaikille hyvä ystävä ja hän ylläpitää hyvää henkeä. Kun muut miehet ovat väsyneitä ja ärtyneitä, ja Patrik saapuu huoneeseen, niin pian muutkin ovat iloisia, vakuuttivat kokelas Patrik Vattulan ympärillä istuvat pöytätoverit.

Vattula palkittiin kotiuttamisjuhlassa rautasormuksella, joka annetaan komppanian äänestyspäätöksellä sellaiselle varusmiehelle, joka ylläpitää porukkahenkeä ja on esimerkillisen kannustava kaveri kaikille.

– En tiedä, olenko ansainnut rautasormuksen, mutta olen kyllä yrittänyt olla, varsinkin nyt kun olen johtaja, kannustava kaveri kaikille. Jokaisen pitäisi palveluksessa olla sellainen tyyppi, että kukaan ei ajattele, että onpa tuossa huono jätkä, tuumaili Vattula ja lisäsi, että rautasormus onkin ainoa palkinto minkä hän saa Ivalosta mukaansa, mutta se onkin saajalleen sitäkin arvokkaampi.

Ivalon Rajajääkärikomppaniaa Vattula suosittelee kaikille erähenkisille nuorukaisille, jotka haluavat tulla haastamaan itseään.

– Päästähän se on pitkälle kiinni, miten täällä jaksaa olla. Asenteella pärjää pitkälle.

Vattula muisteli, että kiperimpiä tilanteita palvelusaikana taisivat olla 30 asteen pakkaspäivät.

– Se on juuri kylmyys, mikä syö miestä. Vaikka kuinka panee vaatteita päälle ja on liikkeessä, niin jotain paikkaa saattaa vähän kylmätä. Täytyy vain olla koko ajan skarppina ja sitten se on hyvä juttu, että taistelijapari pitää huolta toisistaan. Katsotaan kaverin yleistä olemusta ja ehkä vähän sitäkin, että sillä toisella ei ole sormet ja varpaat jäätymässä.

Maailmantilanne on nyt harvinaisen kireä ja Vattula arveli, että se jollakin tavalla heijastuu myös Ivalon Rajajääkärikomppanian mielialaan.

– Varmasti jokainen on omassa mielessään miettinyt enemmän, että mitä sitten, jos itsekin joutuu oikeasti tositoimiin ja näitä hommia tekemään. Onhan tilanne ihan toisenlainen kuin muutama vuosi sitten. Palveluksen yllä on vakavampi sävy, vaikka arkielämässä huumori kukkii kuten ennenkin.

Vain hyppääminen puuttuu

Kotiutusjuhlan kahveilla istui myös ivalolainen alikersantti Akseli Björkstedt, joka kertoi jäävänsä vielä taloon.

– 184 päivää olisi vielä jäljellä. Minähän hain myös laskuvarjojääkäriksi Uttiin, mutta en päässyt sinne. En jäänyt sitä harmittelemaan, sillä Ivalokin on tarpeeksi kova paikka. Yhtä kova paikka tämä on kuin Utti, mutta vain se hyppääminen puuttuu, vitsaili hyväntuulinen Björkstedt.

– Maastossa olen pärjännyt ihan hyvin. Ei ole jäänyt mieleen, että joku harjoitus olisi ollut erityisen raskas. Yöunet tietysti jää aina vähiin metsässä, tuumaili kilpahiihtäjän taustan omaava Björkstedt.

Ivalon mies kehui komppanian ruokia erinomaisiksi ja myös rajasotilaskoti sai kiitosta:

– Alussa ei paljon sotkuun ehditty, mutta nyt siellä on istuttu harva se päivä. Sotkussa jutellaan ja juodaan munkkikahveja. Herkkujahan siellä riittää, nykyään voi tilata vaikka makkaraperunat.

Rinkka kulkee hurtilla huumorilla

Reserviläisjärjestöjen puukolla palkittu inarilainen alikersantti Pessi Koskinen sanoi, että hänelle oli ihan selvää, että varusmieskoulutus käydään Ivalossa.

– Kaverit houkutteli Ivaloon ja kyllä se oli ihan selkäytimessä, että Ivalon Rajalle täytyy päästä. Kotipaikkakin on tuossa muutaman kilsan päässä, kertoi Koskinen.

Alikersantti Koskinen sanoi, että palveluksen aikana on hikoiltu tosissaan, mutta loppupelissä vastaan ei tullut mitään sellaista, missä kunto olisi alkanut pettää.

– Ei minullakaan Cooperin testi kovimmasta päästä ole, mutta rinkka kulkee. Ihan normikunnolla täällä pärjää, kunhan on vähän huumoria mukana. Kaikki Inarin miehet ei enää Ivaloon halua, koska he haluaa päästä helpolla. Hekin varmasti täällä pärjäisivät, mutta toisaalta on parempi ettei hakeudu Ivaloon, jos motivaatio puuttuu. Oma halu täytyy olla, että Ivalossa jaksaa olla.

Kun Koskinen mietti palveluksen huonoja puolia, niin hän arveli, että sissimuonat alkoivat maistua puulta.

– Kun vuoden syö sissimuonia, joissa on aina pohjalla riisiä, niin samaltahan ne alkaa maistua. Komppaniassa on kyllä mahtavat ruuat. Annikin keittiö tekee parhaat ruuat mitä Ivalosta saa.

Katso mitä mieltä tuore alikersantti on Ivalon Rjk:n ryhmähengestä?

Video: Ville Vaarala

Kiitosta alikersantti Koskinen antoi kouluttajille, jotka ovat Ivalossa mukavia, mutta samalla jämeriä ja tosi ammattilaisia.

– Komppanianpäällikkö Jani Brännare on oikein mahtava tyyppi myös. Hän osaa puhutella varusmiehiä ja hän on vähän sellainen psykologi samalla.

Kysymykseen miten naiset mahtaisivat pärjätä Ivalon Rajajääkärikomppaniassa, sai Koskisen mietteliääksi:

– Osa miehistäkään ei täällä pärjää. Aina alussa 25 - 30 prossaa porukasta keskeyttää. Mutta jos pää on kunnossa, olipa mies tai nainen, niin mikäs siinä. Tänne saisi yleensäkin olla pääsykokeet, niiin osa porukasta seuloituisi tiukemmin pois jo siinä vaiheessa.