Paikallisuutiset

Talvisesonki päättyy ja kesän odotus alkaa – Katso tästä kooste, millaisia juttuja teimme talvikauden 2023–24 aikana

Urho Kekkosen kansallispuiston uusi lähtöportti valmistui päättyneen talvikauden alkupuolella. Portti keräsi matkailijoilta paljon positiivista palautetta. Kuva: Eetu Kupulisoja

Saariselän talvikausi 2023–24 lyödään kirjoihin ja kansiin toukokuun ensimmäisenä viikonloppuna. Hiihtolatujen hoito päättyy lauantaina ja hiihtokeskuksen kausi sunnuntaina.

Valtaosa muista toimijoista on jo aiemmin vetäytynyt kesälomalle hengähtämään ennätyksellisen vilkkaan talvikauden jälkeen. Kauden, jonka aikana Saariselän alue kasvatti merkittävästi sekä yöpymisten määrää että myös markkinaosuuttaan Lapin matkailussa.

Yritykset palaavat lomiltaan vaihtelevasti touko-kesäkuun aikana. Sitä odotellessa on hyvä hetki kerrata mennyttä talvikautta.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Tässä tärkeimmät nostot siitä, millaisia juttuja Saariselän Sanomat teki marras-huhtikuun aikana:

Marraskuussa kerroimme Saariselällä ja Ivalon lentoasemalla pitkään toimineen Design Centerin kuulumisia. Kuva: Eetu Kupulisoja

Marraskuu:

Tulevana talvena Pohjois-Lapin matkailussa saatetaan rikkoa ennätyksiä – Varhain satanut lumi on näkynyt kiinnostuksen määrässä etenkin alkukautta kohtaan

Saariselän ladut valmiina talveen – Hiihtäjien osalta kuviot ovat vanhat tutut, talvipyöräilijöiden reitit muuttunevat

Kaunis Jorma palasi Saariselälle – Nimi ja sijainti mahdollistavat hilpeyttä herättävää mainontaa

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

"Oma mallisto meidät pelasti” – Design Centerin yrittäjien piti tehdä viime kesä pelkästään lasituotteita, mutta inspiraatio veti poron rumpunahan pariin

Saariselän luminen hiihtokeskus on valmiina talvikauteen – Monien suosima rinnealue on saanut valaistuksen ja sitä kautta pidemmän laskukauden

Saariselän kyläyhdistyksen jouluperinteisiin kuuluu sytyttää kynttilät Nesteen liikenneympyrän jäälyhtyihin jokaisena adventtina. Kuva: Eetu Kupulisoja

Joulukuu:

Saariselkä on Inarin Yrityksen hiihtäjille loistava leiripaikka – Vaikka maastot ovat huippu-urheilijoille liian tasaiset

Adventti tuli ja kyläyhdistys koristi taas liikenneympyrän jäälyhdyillä – Ja juhlisti sitä laulamalla, katso tunnelmallinen video!

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Katso video: Kauneimmat joululaulut täyttivät Auroratuvan – Puikoissa kolmen viikon komennuksen Lappiin saanut joulukanttori

Kun joulupukki kiertää Saariselällä, porot odottavat aitauksessa – Välillä sattuu kommelluksia: ”Toisen perheen isä huomasi tilanteen ja ryntäsi hakemaan”

Saariselkä sai uuden maamerkin, joka tuo kansallispuiston lähemmäksi kävijöitä – ”Ihan sama, mistä päin sitä katsoo, se on aina hieno”

Tunturikylä Muotkan Ruoktun uusien yrittäjien Kinga Jakubowskan ja Kevin Liettin haastattelu oli tammikuun lukuhitti. Kuva: Eetu Kupulisoja

Tammikuu:

"Haluan tuottaa iloa uudelle yhteisölleni” – Lauri Valola tekee kuvituksia Saariselästä ja haluaa kuulla ihmisiltä, mitkä asiat edustavat heille Saariselkää

Tarpeeksi monta kerrosta vaatteita päälle ja koirille tossut jalkaan – Kyselimme ulkoilijoilta, miten he tarkenevat pakkasella, videolla jututetaan hiihtäjää

Tarvitaanko kuukkelin kohtaamiseen nuotio? – Saariselän Sanomat testasi kolmea taktiikkaa kolmella kuukkeleiden ja retkeilijöiden suosimalla tulipaikalla

”Tiedämme, että ihmiset rakastavat tätä paikkaa” – Muotkan Ruoktun uusille omistajille Pohjois-Lapin matkailu on nyt koko elämä, katso video tunturikylästä

Perheenlisäys houkutti luonnonrauhan äärelle – Koulutettu hieroja ja fysioterapeutti Aki Panula siirsi yrityksensä Saariselälle

Helmikuussa pidettiin hauskaa! Ossi Blomqvist vei toimittajan ja lukijat tutustumaan sähkölumiskootterilla ajamiseen. Kuva: Eetu Kupulisoja

Helmikuu:

Sähkölumiskootteri on hauska talvinen menopeli, jolla täytyy uskaltaa ajaa tarpeeksi kovaa – Kävimme koeajolla, katso video

Eero Maggan hitti Poromiehen suudelma ilmestyi uutena miksauksena: ”Sanoitus tavoittaa pohjoisen tunnelman

Tuurauskeikka kotiseudulle on venähtänyt yli 20 vuodeksi – Partioaitan myymäläpäällikkö Heli Kyrö on oppinut, millä viikolla vakioasiakkaat tulevat Saariselälle

Saariselän hiihtokeskus on Ida ja Fanni Katajamaalle elämäntyö – Katso videolta, kuinka monesta väittämästä sisarukset ovat eri mieltä

Latujen ja polkujen kunnostustiedot siirtyivät uuteen osoitteeseen – Karttapalvelun ominaisuudet muuttuivat maksullisiksi

Perheen sisäinen levyraati sai pitkän matkan tuntumaan lyhyeltä – Näin teet ajomatkasta pohjoiseen helpomman ja mukavamman

Mitä olisi kevät ilman Laanilan Monotansseja. Jaana ja Simo Salminen pistivät monoilla koreasti heti ensimmäisenä tanssipäivänä. Kuva: Eetu Kupulisoja

Maaliskuu:

Katso video: Legendaariset Tunturihotellin tanssit tekevät paluun ensi viikolla – ”Saariselän kevättalvi voisi olla paitsi lumivarma myös tanssivarma”

Joni Maununen ajoi paukkupakkasella moottoripyörällä Jyväskylästä Saariselälle – Ja heti perään takaisin

Kansallispuiston vatsatautiepidemian syyksi varmistui norovirus – Tilanne vaikuttaisi rauhoittuneen

Pirkon Pirttiin kohta aukeava Piilopirtti tuo uuden ulottuvuuden Saariselän ravintolavalikoimaan – ”Taatusti vetää kööriä”

Katso video ja kuvat Laanilan Monotansseista – Jaana ja Simo Salminen ovat tanssanneet Laanilassa jo yli 40 vuotta

Katso video ja vauhdikkaat kuvat: Autourheilun maailman huiput kokoontuivat Saariselälle pitämään hauskaa – "Tuonne on pakko päästä”

Porojen eliitti selvitetään sekunnin tuhannesosien erolla – katso kuvat ja videot porokuninkuusajoista!

Pitkäperjantaita vietettiin perinteisen hiihtojuhlan merkeissä – Vaskoolihiihdon juhlavuosi toi viivalle muun muassa muusikon ja huippusuunnistajan

Katso videolta, miten syntyy Muossi Grillin legendaarinen Rykimähampurilainen – ”Osa tilaa sitä nimen takia”

Nam! Huhtikuussa maisteltiin kuuden eri ravintolan näkemystä poropizzasta. Kuva: Eetu Kupulisoja

Huhtikuu:

Missä on Saariselän paras pizza? – Testasimme tunturikylän ravintoloiden poropizzat, useammalle huippuarvio

Lapset olivat yllättäen parempia ajamaan huskyrekeä kuin aikuiset – Ilonkan elämysfarmi toimipisteineen rakentuu kesän aikana, katso myös video

Saariselän kylpylän allasosasto asetettiin käyttökieltoon – Lapin Kansa: pallo on nyt rakennuksen ranskalaisella omistajalla

Katso video: Maastopyöräily Saariselällä on Raili Rajalalle sekä työ että harrastus – ”Tällä alueella on paljon mahdollisuuksia ja potentiaalia kehittyä entisestään”

60-vuotias Kiilopää on Suomen Ladun lippulaiva ja helmi – ”Intohimo luontoon ja siellä liikkumiseen näkyy kaikessa”

Ilmoita asiavirheestä