Kulttuuri

Poronuoret-dokumenttisarjan päähenkilö Eero Morottaja: ”Porohomma on nimenomhan myös elämäntapa”

– En mie aluksi ollu yhtään kiinnostunu koko dokumenttihommasta, mutta kun net soitteli ja halus tulla vängällä koekuvauksia tekemään, niin sanoin, että tulkaa sitte, jos välttämättä haluatte. Ajattelin, että onhan se loppuviimein varmasti hyvä, jos etelän ihmiset ja kuka hyvänsä näkkee dokumentista, että minkälaista tämä porohomma oikein on, sanoo Poronuoret-dokumenttisarjan yksi päähenkilöistä, Eero Morottaja.

Eero Morottaja ei aluksi ollut lainkaan innostunut ajatuksesta, että hänestä tulisi joku päähenkilö johonkin televisiosarjaan.

– Toimittaja-serkkuni Maija-Liisa Juntti oli puhunut minusta dokumentin ohjaaja Laura Satimukselle ja Laura sitten soitteli minulle. Tv-sarjaan oli voinut laittaa myös hakemuksia, mutta enhän minä ollut mitään hakemusta laittanut, kun en yhtään ollut ajatellut, että lähtisin johonkin telkkarisarjaan.

Kun Laura Satimus oli aikansa puhunut Eeroa ympäri, niin hän lopulta antoi periksi ja sanoi, että ”tulkaa sitte perkele, jos välttämättä haluatte.”

– Niinhän net tulit ja kuvasit niitä koekuvauksia. Puhuin asiasta Riikan kanssa ja Riikka sanoi, että mikset alkasi, ja siitä tämä sitten lähti. Vähän reilun vuoden ajan kuvausporukka sitten seurasi minun tekemisiä.

Eero Morottaja on katsellut lopputulosta televisiosta ja hän sanoo, että ihan hyvältähän sarja näyttää, vaikka ehkä siinä olisi enemmänkin voinut esitellä itse poronhoitoa ja sen työvaiheita.

– Ehkä vähän olen poromieskavereitten kanssa ihmetellyt sitä, että aika vähän niitä porotöitä siinä esitellään, mutta toisaalta tekijät ovat varmasti ajatelleet, että pitää olla vähän keveämpääkin katottavaa. Minä toivon, että ne ihmiset, jotka eivät poromaailmasta tiedä mitään, kattosivat tätä sarjaa ja saisivat jonkun käsityksen siitä, mitä tämä työ on. Siinä mielessä tämä dokumentti on tosi hyvä olemassa.

Eero painottaa, että hän ei ole ”vähhääkään” ajatellut olevansa nyt julkkis.

– Julkisuuen takia en tähän alkanut, mutta sen takia aloin, että ihmiset tosiaan näkisivät mitä tämä homma on. Poronhoidossa on hyviä hetkiä ja huonoja hetkiä. Tätä hommaa pittää rakastaa, jos tätä viitsii tehdä, varsinkin nykyään.

– Onhan tämä ammatti, mutta on tämä nimenomhan myös elämäntapa. Jos tätä alkaa vain työnä ajattelemhan, niin on viisainta vettää kauppaan kaikki porot. Eipä sillä, että kyllä tämä välillä maistuu työltä. Kun illalla pistää nukkumaan, niin kropassa tuntuu, että päivän on tehnyt töitä, mutta samantien tullee mieleen, että eihän tästä palkkaa tullut, niin että eihän se työtä ollutkaan, vitsailee Eero.

Kulut nousevat ja nousevat...

– Olen vuodesta 2014 ollut näissä porohommissa, aluksi appiukolle kaverina. Siitä ajasta tähän päivään poronhoidon kulupuoli on kasvanut aivan mielettömästi. Tietysti monella muullakin alalla kulut ovat kasvaneet, mutta meillähän se kulurakenne tuntuu suoraan ruokinnassa ja polttoaineessa.

– Kulut ovat kaksinkertaistuneet, tai melkein kolminkertaistuneet. Se tuo kyllä lisähaasteita ja välillä tuntuu, että pitäisi olla kellon ympäri töissä, sanoo Eero.

Eerolla ei ole vapaa-ajanongelmia, sillä porotöiden lisäksi hän tekee kaverille turistibisneshommia ja kesäisin hän tekee kaiken lisäksi kattohommia.

– Olen joskus kironnut, että kun sitä sattumalta osaa tehhä vähän kaikenlaista, ei ole peukalo ihan keskellä kämmentä, niin sitten illalla huomaa, että paikkoja kolottaa.

Katso videolta, kuinka ruoka houkuttelee porot paikalle!

Video: Ville Vaarala

Nyt porot ratkotaan omiin tokkiin

Nyt eletään helmikuun loppua ja se tietää poromies Eero Morottajalle sitä, että poroja aletaan ratkomaan omiin tokkiin.

– Nyt heinitellään sinne tänne ja pikkuisen kootaan heinäpaikoille poroja, että saadaan ne helpommin kasaan. Sitten viedään erotusaitoihin ja ratkothan omat tokat.

– Joku kysyi, että yksitellenkö ne porot kootaan pitkin mettiä ja vastaus kuuluu, että kyllä niitä joskus pitää koota myös yksi kerrallaan. Parhaillaan voi sitten olla tuhannen poroa siinä heinäpaikalla ja sitä lähdetään viemään kohti erotusaitaa.

Eero sanoo, että kelkoillahan niitä poroja yleensä viedään, mutta kyllä porokoirakin on hyvänä apuna.

– Vaikka maailma muuttuu ja on hyvät kelkat, niin hyvä porokoira on verraton ja tärkeä työkaveri tänä päivänäkin. Koira on aina se, joka pääsee pahimpiin paikkoihin jonnekin louhikkoon, ja kun se antaa äänen ulos, niin poro kanssa lähtee, eikä se jää juromaan sinne.

– Nykyporot on niin tottuneet kelkkoihin, että saatat joutua ajamaan melkein päälle, että se lähtee liikkeelle.

– Porojen kokoaminen on tosiaan alkamassa ja nyt kuluu aika metsässä päivästä toiseen. Se tuo tietenkin vähän haasteita, kun pitäisi kulkea heinäpaikassa ja samaan aikaan vähän turistien luonakin.

Lapset kasvavat poromaailmaan

Eerolle ja Riikalle on selvää, että myös lapset kasvavat poronhoitokulttuuriin.

– Kyllähän se ylheensäkin on niin, että poronhoitajien lapset ovat mukana porohommissa ja kasvavat niihin luonnostaan. Varsinkin keväällä, kun pikkuvasikat syntyy, on lapset innoissaan tulossa vasotusaidalle kaveriksi. Huutohan siinä pääsisi, jos ei heitä ota matkaan, Eero naurahtaa.

Eero on aikoinaan pohtinut myös ammattikalastajan ammattia, mutta elämä on vienyt hänet poromaailmaan ja hyvä niin.

– Kyllä hattua täytyy nostaa ammattikalastajille, jotka sormet kohmeessa talvipakkasilla laskee verkkoja Inarijärvellä. Minulle riittää, että saa kalastella kotitarpeiksi tuoretta kalaa.

Morottajan kotona syödään hyvin paljon poronlihaa, muodossa tai toisessa.

– Joskus ostetaan kaupasta kanaa ihan lasten takia, vaihtelun vuoksi. Kalaa meillä on harvoin pakkasessa, sillä tykkään kalastaa ja laittaa kalan sitten suoraan ruuaksi. Tuorhe kala on parasta, pakkasesta se on takkalaa vettää, ei se maistu enhään samalle.

Helmikuun lopulla, kun paukkupakkaset alkavat hellittää, laittaa Eero kuivalihat suolaan.

– Minä en hienostele millään ruiskuilla ja suolavesillä. Karkeaa suolaa vain käsituntumalla lihoihin ja ne saavat olla suolassa tuollaiset 12 tuntia. Kuivaliha on mahtava eväs, eikä kuivalihakeitossakaan mitään vikaa ole. Anopin tekemä kuivalihakeitto on maailman parasta.

Josks Eero on kuivatellut myös metson täkkälihoja, ja se onkin parasta herkkua:

– Se on kuin sipsiä söisi, mutta vielä parempaa ja varmasti terveellisempääkin.

Inarijärvelle hupireissu kerran vuodessa

Eero Morottaja tuumailee, että varsinaisia harrastuksia hänellä ei taida olla. Aika menee porohommissa ja perheen parissa, eikä siinä osaa enää alkaa miettimään sitä, että mistä saisi erikseen harrastuksen.

– Kun aamulla viideltä herää ja tulee illalla pirttiin, niin ei siinä enää tehe mieli laittaa vaikka suksia jalkaan ja lähteä hiihtämään. Kesällä pitää tietenkin päästä tuosta kotirannasta Muddusjärvelle uistinta vetämään ja tuleehan sitä kerran kesässä käytyä kavereiden kanssa myös Inarijärvellä kalassa, se reissu on puoleksi hupia ja puoleksi kalastusta.

– Muddusjärvi antaa aika mukavasti sen ruokakalan mitä tarttee. Muddusjärven taimen on säilynyt hyvänä. Viime syksynä kun laitettiin kavereitten kanssa verkkoja Inarilla, niin oli ikävää nähdä, että verkoista tulleet taimenet olivat matosia. Kyllähän ne paistettiin, mutta suolakalaksi ei niitä rakkulataimenia olisi viitsinyt laittaa.

Maatalon poika kotiutui Inariin

Eero Morottaja on lähtöjään maatalon poika Torniosta. Hän on kotoaan perinyt kunnioituksen rehellistä työtä kohtaan sekä oppinut pienestä pitäen kohtelemaan eläimiä hyvin.

– Erilaisia eläimiähän ne lehmät ovat kuin porot, mutta molempia pitää kohdella hyvin ja onhan sitä pienestä pitäen kasvanut ymmärtämään, että millä lailla se liha lopulta lautaselle päätyy.

Eero ehti nuorempana asustella Riikan kanssa myös Torniossa, mutta enää Eero ei voisi kuvitellakaan, että hän joskus muuttaisi perheensä kanssa Länsi-Lappiin.

– Torniossa on mukava käydä, mutta onhan se semmoinen merenpohjarääseikkö. Eikä sen perän luonto ole koskaan ollut minun makuun. Minähän olen aina tykännyt kulkea täällä Inarin puolessa ja tännehän minä olen tehnyt monet jahtireissut nuorempana.

Eeron mieltä lämmittää se, että porot ovat nyt pääosin hyvissä voimissa ja niistä näkee, että ne saivat syksyllä herkutella sienillä.

– Aika hyvässä kunnossa porot ovat, mutta pikkuisen on sitä ongelmaa, että maa jäätyi paikoitellen alkutalvesta. Poro ei voi kaivaa, eikä se ala kaivamaan jään läpi, koska se tietää, ettei sen läpi pääse. Se on maapohja silloin kuin jääkaapin ovi, mutta siinä on vain oven takana vielä lasi edessä, että ruokaan ei pääse käsiksi.

Eero on vuosien varrella halunnut omaksua Riikan saamelaisen kulttuurin ja niinpä Eerolta onnistuu myös inarinsaamen puhuminen lapsille. Kun Eero ja Riikka menivät naimisiin, niin Eero otti Riikan sukunimen - ele oli kunnianosoitus koko perheelle ja Riikan suvun saamelaisille juurille.

– Poronhoitokulttuuriin oli raskasta tulla mukaan, koska minähän olin silloin alussa muitten silmissä ulkopuolinen. Kyllä nuorta miestä silloin testattiin. Nyt minusta tuntuu, kun aamulla kattelen pirtin ikkunasta Muddusjärveä ja menen ulos poroja ruokkimaan, että olen nyt siellä missä minun kuuluu ollakin. Ei minua täältä saa pois ikinä.

Poropiirit ovat sen verran pienet, että mie tunsin ennestään kaikki tv-sarjan poronuoret, paitsi Violan. Nyt Violakin on tullut tutuksi. Kaikki met tulemma hyvin toimeen keskenämme ja met tiijämme, mitä tämä porohomma on.