Hyvinvointi

Päivämukin

Pielpajärven kirkolle on jalkaisin helpointa kulkea lumiseen aikaan

Saariselän Sanomien Päivämukin-juttusarjassa esitellään retkikohteita, joissa voi helposti käväistä päivämukin eli takaisin parkkipaikalla ollaan vielä saman päivän aikana. Pielpajärven kirkolle vievä reitti lähtee Sarviniementien varresta, noin kolmen kilometrin päästä Inarin kirkonkylältä.

Sarviniementie on heti Saamelaismuseo Siidan jälkeen oikealla ajettaessa Inarin kirkonkylältä pohjoisen suuntaan. Pysäköintialue ja Pielpajärven kirkon reitin lähtöpiste tulevat vastaan noin kolmen kilometrin ajomatkan jälkeen vasemmalla.

Noin viiden kilometrin mittainen, edestakainen reitti kulkee polveilevassa maastossa luonnontilaisen ikimetsän halki. Polun varrella voi ihailla ylväitä aihkimäntyjä, suuria jääkaudesta muistuttavia siirtolohkareita sekä erämaalampia ja -järviä. Polku on kuitenkin sulan maan aikaan melko vaikeasti kuljettava, sillä se on kivikkoinen ja juurikkoinen.

Eksyminen hankalaa

Helpointa reitti onkin kulkea jalkaisin, kun maassa on jo lunta ja liikkeelle voi lähteä lumikenkäillen. Ennen koronapandemiaa reitti oli erittäin suosittu varsinkin talvisesongin aikaan. Vilkkaimpaan aikaan jälki oli niin hyvin tampattu lumikengillä, että sen saattoi kulkea myös ilman niitä.

Polku erottuu maastossa selvästi myös lumettomaan aikaan. Reitti on merkitty maastoon punaisilla puutolpilla, joiden lisäksi puissa erottuu myös vanhoja reittimerkintöjä eli oranssiin vivahtavia "maaliläikkiä". Polulta onkin vaikea lähteä väärään suuntaan, ja sen puolesta se sopii myös vähemmän metsässä liikkuneille.

Historiallinen nähtävyys

Perille saavuttuaan retkeilijä voi levähtää Pielpajärven päivätuvassa. Pihalla on myös kaksi ruokailukatosta tulentekopaikkoineen. Kuivakäymälät löytyvät sekä reitin lähtöpisteestä parkkipaikalta että päivätuvan yhteydestä.

Kirkkokentän toisella puolella kohoaa Pielpajärven erämaakirkko, jota pääsee ihailemaan myös sisältäpäin. Nykyinen kirkko on valmistunut vuonna 1760, mutta valmistumisen jälkeen rakennettiin vielä kellotapuli, joka teki kirkosta muodoltaan lähes tasavartisen ristikirkon. Kun Inarin kirkko valmistui vuonna 1888, Pielpajärven kirkko jäi pois vakituisesta käytöstä. Museovirasto on korjannut ja kunnostanut kirkkoa säännöllisin väliajoin vuodesta 1975 lähtien.

Vihille Pielpajärven kirkossa

Kun Maarit ja Timo Savolainen heinäkuussa 1992 vihittiin Pielpajärven kirkossa, paikalla ei ollut ensimmäistäkään vierasta vihkipapin, mukana olleen harjoittelijan ja todistajina toimineiden Timon vanhempien lisäksi. Paikka valikoitui, koska se oli tarpeeksi syrjässä, Kuopion kupeesta Riistavedeltä kotoisin olevat Savolaiset nauravat.

– Me ollaan semmoisia, ettei tykätä hirveen isoista juhlista. Alettiin miettiä sellaista paikkaa, mihin ei tarvitsisi kutsua ketään, mutta kaikki halukkaat olivat totta kai tervetulleita, Maarit kertoo.

Kumpikaan heistä ei ollut aikaisemmin käynyt Pielpajärvellä, vaikka he olivatkin kulkeneet Lapissa kalareissuilla. Pariskunnan tuttavilla oli Saariselällä mökki, missä he saattoivat lomareissuillaan yöpyä. Kun sopivaa hääpaikkaa alettiin pohtia, se oli muistin mukaan Timon isä, joka ehdotti Pielpajärven kirkkoa.

Häät pidettiin heinäkuun 20. päivä ja vihkimisen suoritti Inarin seurakunnan pappi Mauno Hepola .

– Se oli kaunis päivä, ei satanut onneksi mitään. Se oli harras paikka käydä ja minun mielestäni meille sopiva tähän tapahtumaan. Hepolan Mauno osasi pitää hyvän puheen, se oli tosi miellyttävä tapahtuma, Timo muistelee hääpäivää.

Hääväki oli saapunut kirkolle jalkapatikassa ja lenkkivaatteissa. Maaritille on jäänyt elävästi mieleen, kuinka he tulevan anopin kanssa vaihtoivat juhlavaatteisiin kirkon takana.

– Siellä oli itikoita ja kirkko oli vastikään tervattu. Minulla oli valkoiset avokkaat ja kun olin polvistunut alttarilla, anoppi oli katsonut, että ohhoh, pikkuisen tervassa olivat kengät, hän nauraa.

Vihkimisen aikana kirkossa ei ollut hääväen lisäksi ketään muita. Tulomatkalla vastaan oli tullut iso joukko ulkomaalaisia turisteja ja paikan päällä oli englantilainen pariskunta, joka kuitenkin poistui kiireen vilkkaa, kun he hoksasivat, mitä oli meneillään.

– Sanoin heille, että kyllä tänne voi jäädä, mutta he eivät halunneet jostain syystä jäädä, joten me saimme koko kirkon itsellemme, Timo kertoo.

Alun perin suunnitelmana oli ollut, että tuore aviopari lähtisi häämatkalle patikoimaan heti vihkitilaisuuden jälkeen. Koska tiedossa oli kuitenkin sen verran jännittävä päivä, päättivät he sittenkin palata ensin Saariselän mökille ja lähteä patikkaretkelle vasta seuraavana päivänä. Häämatka suuntautui anopin ja appiukon seurassa Aittajärveltä Urho Kekkosen kansallispuistoon.

– Aikaisemmin oltiin vain mökkeilty, nyt oli eka kerta, kun nukuttiin teltassa. Mentiin kyllä kaikkein vaikeimman kautta, oli joen ylityksiä sun muuta, mikä ei nykyisin enää minulta onnistuisi, Maarit muistelee.

Pielpajärvelle Savolaiset ovat palanneet häiden jälkeen kerran. Se tapahtui vuonna 1994, kun pariskunnan tytär oli vajaan vuoden ikäinen. Nykyisin pidemmät reissut eivät selkävaivojen vuoksi enää onnistu, mutta Pielpajärvelle vievää kivikkoista polkua ja vastatervattua kirkkoa he muistelevat edelleen hymyssä suin.

– Se oli niin kivikkoinen ja juurakkoinen se meidän alkutaival, ja varmaan se terva liimasi meidät kiinni toisiimme, joten liitto on sitten kestänyt, he nauravat. (SV)