Kulttuuri

Pekka Juntin Soratien päästä -novelli: Karenssi

Mie olen ollu tässä enempi vähempi karenssissa sen jälkheen ko tulin Kiinan reissulta ja sielä oli puhjennu se kauhea romuska. Se oli mieltä ylentävä ja aatetta friskaannuttava reisu, ei missään muuala kommunismi kukoista niin ko sielä – vahvanpunasena ko porvarin laskimoveri.

No se tautihan tarttu minhuunki. Mie sairastin sen saunassa ja saunanporstuassa, eikä se meinanu lähteä, vaikka heitin tuntikaupala makkeita jalkalöylyjä, hieroin Tummelia jalkhoin ja kuppasin jaloista pahan veren pois. Kaksi viikkoa makasin ja hikkoilin ja palelin, ja välhiin ripuloin niin, että paskaa oli kainaloissaki. Yölä pää oli niin kipeä, että tähtiä näky, vaikka paksu matala makasi Saajon päälä. Kolmannella viikola tauti tukki keuhkoröörit niin, että pää loisti sinipunasena ko Nattasojan kesäpapin paimensauva kuutamossa elokuussa kuuskymmentä.

Sillon mie soitin terveyskeskukseen ja sanoin, että alkaa poka Aune-pojala olla huono olo. Sturen Riitta, joka on sielä hoitajana, sano, että elä veikkkosten tänne tule, jos ei ole aivan pakko. Täälä on mökki täynä syäntautisia, sokkeritautisia sekä monenlaista mätisäkkiä sekä kaikki juopot. Se sano, että ko sie olet Aune tuomonen perusterve ihminen olemassaan, niin makkaa rauhassa tauti pois. Met ilmotamma sitten ko karenssi loppuu. Mie sanoin, että ko mie en saa happea, johon se vastasi, että aattelet sen niinkö viikon mittasena Ainiovaaran nousuna. Aikasa se ylämäki ahistaa, mutta sitte tullee myötäle ja alkaa sivakka huilata.

Täälä on mökki täynä syäntautisia, sokkeritautisia sekä monenlaista mätisäkkiä sekä kaikki juopot.

Tein työtä käskettyä. Makasin menheen. Loppuajasta mie en saattanu syäkhään mithään muuta ko puolukkasylttiä suohraan purkista. Lopulta mie aattelin, että tappas tähän eikä kiusais, mutta ei se tappanu. Mie jäin henkhiin, ko olin nuori ja riski ihminen vielä.

Mie olen tässä tehny kylile lähtöä monta kertaa, että jos käväsis kaupassa tai kylästelis, ko ei mulla ole ollu pitkään aikhaan oihreita, mutta emmie ole kehannu. Mie olen kuitenki kurin ja järjestyksen ihminen, vaikken suohraan sanottuna piä näitä valesosialistien ja kepulaisten hallituksia paljon minhään. Tämä pohjoismainen malli ei ole ko välivaihe matkala täytheen järjestykseen, jossa porvarisikojen kansan ryöstäminen lakkaa.

Että tässä mie olen sitte ootellu, pannu kevhäälä pottua itähmään, kesät verkottanu haukea ja syksylä keräny marjaa pakkasseen. Talvisyämen mie olen siirtäny lumikinoksia lapiolla paikasta toisseen ja oottanu vallankumousta ko ei ole ollu muutakhaan tekemistä. Siinä soon aika tuhraintunu, enkä mie valita, mutta joskus on päiviä ko suu aivan nappassee, ko mietin kaikkia herkkuja. Voi ko sais viinipullon riipasta joskus, tai sokkeripalan panna suuhun ja kahvia perhään. Saispa panna kalhaan välistä suolaa.

Joskus on päiviä ko suu aivan nappassee, ko mietin kaikkia herkkuja.

Mie en tiä koska tämä karenssi loppuu, mutta molen aatellu, että kylläpä net tullee sanohmaan sitten ko saapii taas tämmönen työläisämmäki vaphaasti kulkea. Mutta ei sitä olis arvannut sillon, ko Kiinan reisulta tuli ja saunanporstuassa talvela -69 makasi, että honkonkilaisen kanssa pittää olla näin tarkkana. Kaikkia perkehleen basiliskoja se kapitalisti meile kärsittäväksi laittaaki.

Pekka Juntti