Kulttuuri

Pekka Juntin Soratien päästä -novelli: Helppo lapsi

Meän Petteri oli niin helppo kläppi, ettei parempaa saata äiti toivoa. Pikkusena vauvanaki se vain hyrisi. Mie pistin sen sittehriin istuhmaan ja pikku telkkarin nokan etheen semmosseen vasithuun telihneeseen, jonka tilasin Amerikasta, ja se saatto kilkattaa sen kansa monta tiimaa.

Ko se kasvo, mie pistin sille ruan ajaksi filmin pyörihmään. Neljävuotiaana se sai oman hipasupuhelimen ja sinä jouluna ko soli täyttäny justiin viis, met ostima Lassen kansa sille pelikonsolin.

Petteri tykkäsi pelata niin kovasti, että met ei välistä huomattu päiväkaushiin koko poikaa. Soli aivan mahoton niissä tappopeleissä. Nauroima joskus Lassen kansa, että tuosta se soturi vielä tullee ko aikamieheksi kasvaa.

Koulussa Petterillä oli vaikeaa, kirkonkylän kläpit sitä rääkkäsi ja haukuit Kieli-Petuksi ko se ei milhään halunu alkaa puhuhmaan. Kuraattori ja rehtorikin siittä maino ja kouluterveyen hoitaja jotaki tulkutti, mutta mie sanoin Lassele, että tässäki jokivarressa on niin paljon tyihän puhujaa, että son vain hyvä, että joku tajuaa olla hiljaa.

Se kouluhomma meni niin vaikeaksi, että lopulta met päätimä, että olkhoot kotona. Se istu kamarissa kuus vuotta eikä poka valittanu. Soli niin onnellisen olonen ja pysy hyässä lihassa vähälä ruuala. Kuustoistavuotihaana se paino jo enemmän ko Lasse, vaikka Lasse on entinen raskaansarjan piirinmestari maastaveossa.

Mie sanoin Lassele, että tässäki jokivarressa on niin paljon tyihän puhujaa, että son vain hyvä, että joku tajuaa olla hiljaa.

Soli viime viikon torstaiyö ko havahuin, että pelikonheen hurina on tauonu. Mie hiippailin huolestuhneena kattohmaan, että mikä sillä on, mutta mie en löytäny ko kirkhaan sinisen näytön ja lapun pöyälä, johon Petteri oli kirjottanu, että mie olen rakastunu yhteen skinhiin sielä pelissä ja het oon muuttahneet yhteen. Mie olin niin onnellinen sen puolesta ja siittä, että se osasi aivan itte kirjottaakki.

Mie pähkin siinä aikani, kattoin huonetta ja ruutua ja tosi soli. Ei Petteriä maila eikä halhmeila. Meän Petteri oli muuttanu sinne pelhiin. Mie itkeä tihrustin sitä aikani, mutta ei auttanu ko hyväksyä, että aikahnaan kaikki poikaset lentää pesästä. Jopa Petteri vaikka soli niin vankkaa tekoa.