Paikallisuutiset

Palsin Tullin tarinat XXXV – Kultaa, koneita ja kovaa työtä

Oheisessa sarjassa kerrotaan 1970-80-luvuilla alkaneesta kultaryntäyksestä Sotajoen ja Palsinojan alueelle, sekä siihen liittyneistä tapauksista ja kasvoista. Tässä jaksossa kerrotaan pitkän linjan koneellisen kaivajan, seinäjokisen Kalervo ”Kassu” Ruohoniemen tarina. Mies ehti löytää vuosien mittaan poikkeuksellisen suuren määrän kultaa.

Tarina alkoi Jäämereltä

– Kesällä 1981 tavattiin Torkkelin Terhon kanssa Jäämeren rannalla pari lierihattumiestä, nämä kaverit oli kullankaivajia ja kehuivat sitä hommaa. Päätettiin katsoa seuraavana kesänä minkälaista se touhu on, ja niin tehtiinkin. Käytiin ensin Tankavaarassa, ostettiin sen aikaiset litteät ja liukkaat Lapin pajan vaskoolit ja ajettiin Kutturan tietä Sotajoelle päin.

– Härkäselän päällä oli Kreivin Erkillä silloin valtaus ja siinä nähtiin sitä toimintaa. Sametti-Miettinen oli tien toisella puolella. Ajettiin siitä Sotajoelle Tervakämpän kohdalle, jossa kokeiltiin vaskausta. Sain siitä heti kolmen millin mittaisen hipun, ja jotakin taisi syttyä silloin päässä. Tuntui kuin olisi oppinut sen homman sillä sekunnilla, kertoo Kassu Ruohoniemi.

Miehet palasivat Härkäselkään ja vuokrasivat Erkiltä kaivupaikan käyttäen ränniä, ja joitakin hippuja löytyi. He innostuivat ostamaan kaivuoikeuden kesälle 1983 Harriojan latvahaarasta.

– Mentiin sinne Tolosjoen toiselta puolelta. Kävelyä tuli pari kilometriä ylävirtaan. Kallion päällä oli siinä pikkuisen sammalta, ja harjattiin kallionpintaa. Kultaa tuli, mutta sen aikaisilla vaskaustaidoilla ja sillä liukkaalla pannulla ei oikein saatu kultaa talteen.

Osoittautui, että lapiointi oli tottumattomalle kovaa hommaa.

– Oltiin siinä pari viikkoa ja kun tulin kotiin, niin en meinannut saada selkää suoraksi. Päätettiin hommata kone.

Miehet ostivatkin työmaaltaan pyöräalustaisen kaivurin. Terho oli saanut vinkin vapaasta paikasta Kellotapulinojan latvalta.

– Mutta me ei päästy sinne märkään jänkään sillä pyöräkoneella. Saatiin Ritarin Jormalta lupa kokeilla konetta siinä Tervakämpän kohdalla. Se toimi.

Kellotapulinojan kautta Sotajoelle

Miehet myivät pyöräalustaisen koneen pois, ja Terhon vinkistä he hankkivat tela-alustaisen koneen. Kaverukset tulivat kovalla innolla 1986 Kellotapulin latvan valtaukselle.

Kultaa löytyi kuitenkin huonosti, mutta kolmantena kesänä alempaa alkoi jo löytymäänkin. Paikassa oli silti yksi puute; polttoaineet jouduttiin kantamaan käsin kilometrin päästä.

– Kuultiin että Ritarin paikka oli jäänyt vapaaksi, ja kun päästiin siihen Ruotsalaisenpankkiin joen itärannalle, niin kultaahan alkoi löytymään lujasti. Kolmessa viikossa kaivettiin siitä Terhon kanssa puoli kiloa mieheen. Se oli vielä karkeata. Saatiin se konetouhu siihen kuosiin, että sitä saattoi yksinkin hallita, ja niin me kaivettiin Terhon kanssa vuorotellen. Vanha mies ei ollut kaivanut pohjaan saakka, kun kallio painui joen vesipinnan alle. Terho löysi siitä jopa 52-grammaisen hipun.

Miehet kävivät laittamassa kesäkuun alussa leirin pystyyn ja huoltamassa koneet. Kesälomat vuoroteltiin, ja syksyllä he panivat yhdessä valtauksen talviteloille.

Luostarisen Usko kaivoi omalla koneellaan naapurissa, Kutustajaharjunojan varressa. Siinä meni kultavyöhyke läpi alueen, jossa oli karkeaa kultaa, ja Usko antoi tästä vinkin. Se oli viivasuora linja Sotajoelta ylöspäin sinne Kutustajanojan varteen, muualla Kutustajanojassa oli vain hyvin hienoa kultaa. Ylöspäin mennessä se loppui kuin seinään.

– Oli mun vuoroni kaivaa, ja otin siitä yhdessä päivässä 80 grammaa kultaa, kymppigrammainen suurimpana. Sitähän ajatteli, että nyt meillä on siinä jänkäjuotissa kunnolla kultaa. Seuraavana päivänä mä kasasin omakotitalon kokoisen läjän, ja pesin siitä kolmessa päivässä vain 15 grammaa. Ja siitä ylöspäin tuli vain pölyä. Saatiin siinäkin Terhon kanssa noin puoli kiloa mieheen kesässä.

Kiertolaiselämää, kalliokultaa ja kultakisoja

– Sitten puhuttiin että tulee erämaa-alueet, ja pelättiin ettei siinä enää saa kaivaa. Päätettiin siirtyä Rönkönojalle, päätien länsipuolelle. Mutta lapiomiehet oli sen kaivaneet tarkkaan. Oltiin siinä pari-kolme kesää.

Kesinä 1997–98 miehet seikkailivat Raahen Laivakankaallakin hankkien sen Outokummulta. He joutuivat kuitenkin toteamaan ettei niillä resursseilla ollut luvituksiin mitään mahdollisuuksia.

– Me louhittiin sieltä sata tonnia tavaraa ja ajettiin se Seinäjoelle, jossa se murskattiin ja jauhettiin hiput siitä esiin. Oli siinä hyviä pitoisuuksia, mutta kulta oli pääosin mikroskopaalista maalikultaa. Sen talteenotto malmista ei ollut helppoa.

– Haettiin me kultaa myös Etelä-Pohjanmaalta, ja löydettiinkin lupaavia esiintymiä, joissa oli sekä irtokultaa että kalliokultaa. Tarkempi tutkiminen jäi maanomistajan suostumuksen taakse.

Niihin aikoihin innostuivat Ruohoniemet ja Torkkelit perheineen kisaamaan kultakisoissa, ja melko hyvällä menestyksellä. He järjestivät myös Pohjanmaan mestaruuskisoja Seinäjoella. Niitä arvostettiin ja pidettiin hienosti järjestettyinä.

Kisojen järjestäminen loppui 2006, kun pelkäksi kisapannuksi suunnitellun lättäpannun taitajat alkoivat olla niin ylivoimaisia, että kilpailijoiden määrä väheni alle puoleen parissa vuodessa.

Legendaarisella Kuivakurulla

Terho ja Kassu kuulivat, että Hangasojan Kuivakuruoli vapaana Mäkisen Jaskan kämpän kohdalla. Sinne syntyi valtaus. Paikalla oli kaivettu jo yli sadan vuoden ajan, mutta vettä oli saatavilla vähän, eikä se kaveruksillakaan riittänyt kuin hätinnä tunnin pesuun monttuun kerättynä.

– Kultaa tuli epätasaisesti, kun siinä oli entisajan kaivajat touhunneet. Saatiin siitä kuitenkin jopa 33,3 gramman hippu.

Torkkelin Terho ehti viettää 50-vuotispäiviään peräti Souvarien tahdissa, mutta sitten Terho sairastui ja kuoli 2002. Kassu hoiteli Kuivakurulla turistitouhuakin, kun Kiilopäältä ja Tieva-tuvalta tuli kyselyä sen sortin aktiviteeteista.

– Meillä oli asiakkaita mm. Ivalon ala-asteelta ja erilaisia isä-poika-porukoita, pappejakin, ja se oli joskus tuottoisempaa kuin kaivaminen.

Kassu ei säilytellyt kultiaan, vaan möi niitä heti kun halukas ostaja löytyi.

– Kullan hinta putosi vuosituhannen vaihteessa alas, ja teetätimme Terhon kanssa niistä koruja, joista sai vähän paremman hinnan.

Eräs australialainen kaveri kävi käyttämässä valtauksella hopealankoja. Langat vetivät yhteen eräässä paikassa hurjasti. Kassu päätti kokeilla kaivaa siitä. Monttu muodostui syväksi, se meni jopa 7 metriin saakka, mutta pohjalta löytyi kekäleitä ja ruttuun poljettu kattila.

Se lienee paikka jossa Törmäsen miehet olivat kaivaneet joskus 30-luvulla talvella pitämällä nuotiolla maan sulana, ja jossa Evert Kiviniemikin oli mukana. Seuraavana syksynä hän löysi Suomen suurimman kultahipun Luton latvalta, ja pahat kielet väittivät sen löytyneen jo tuosta montusta. Kassulle se jätti vesiperän.

Takaisin Sotajoelle

– Sitten kun Kuivakuru alkoi olla kaivettu niin olin yhden vuoden Zellberginojalla Kallio-Mannilan konemiehenä 2010. Huomasin sitten että Sotajoen Rautaojan suu oli vapaana, ja 2011 siirryin sinne. Kaivettiin siinä sekä Sotajokea että Rautaojaa. Sen latvaosa oli hyvin köyhää. Joesta olen kaivellut vanhoja pohjia ja kaivamattomiakin paikkoja. Kultaa tulee epätasaisesti, välillä hyvinkin. 2014 löytyi 45-grammainen.

Kesän 2019 Kassu kaivoi Vuotson Mäkärässä Laurosen Markon paikassa.

– Se oli rikas paikka, mutta ihmeen pistemäinen. Siitä ympäriltä ei löytynyt juuri mitään.

– Palasin Mäkärästä takaisin Rautaojan suuhun, ja pyysin Myllykankaan Iigoria konekuskiksi. Mulla oli siinä myös Hannun Markku ja Kujalan Pekka apuna. Olin kaivanut sen paikan jo aiemmin, mutta nyt mentiin syvemmälle. Yhtenä päivänä Iigori tuli syömään ja tokaisi, että siellä on rihloissa nyt isompi hippu. Mentiin epäuskoisina katsomaan, ja olihan siellä 61,7 gramman mötikkä, kesän 2022 suurin Suomessa.

Konemiehen on oltava järjestelmällinen

Kassu viettää nykyään vaimonsa kanssa valtauksillaan noin sata päivää. Siitä on semmoiset 70 puhtaita työpäiviä, loput enimmäkseen erilaista koneremonttia. Polttoainetta kuluu päivässä noin 30 litraa ja kultaa löytyy keskimäärin 15-20 grammaa. Kaikki koneet ovat itse tehtyjä ja suunniteltuja.

– En yleensä aloita kovin aikaisin aamulla, mutta iltapuolella voi venyä myöhempäänkin.

– Hyvällä konemiehellä on koneet kunnossa, on malttia olla mättämättä liikaa tavaraa ja työmaa järjestyksessä. Se tarkoittaa sitä, että vesialtaat ja monttu on yhden miehen ulottuvissa, ja homma etenee järjestelmällisesti.

Kassulla on katse kääntynyt ensi kesäksi Köysivaaraan, jonka takaa hän on tehnyt valtauksen Kujalan ja Hannun kanssa.

– Kesä näyttää tuleeko sieltä mitään.

– Ja yksi asia vielä: Ilman vaimoni Hannelen mukanaoloa ja hyvin hoidettua huoltoa ei hommista tulisi mitään.

Teksti: Vesa Luhta

Kuvat: Kalervo Ruohoniemen kokoelma