Paikallisuutiset

Palsin Tullin tarinat XXXIV – Rautalankaa ja kultaa

Tässä sarjassa kerrotaan 1970-luvulla alkaneen Ivalojoen-Sotajoen sekä Palsinojan alueiden uuden kultaryntäyksen eri kasvoista. Ryntäykseen mahtui monenlaisia henkilöitä, mutta eräs menestyksekkäimmistä oli samalla omanlaisensa kummajainen, eräs maamme etevimpiin rautalankakitaristeihin kuuluva Rami Hammar.

Muusikon tie kultamaille

Rami Hammar syntyi Kalajoella Rahjan kylässä 1943. Hän oppi jo poikasena soittamaan äitinsä muusikkosuvun innostamana. Eno hankki kitaran ja Rami innostui sen ääneen ja kohta hän oli jo soittamassa nurkkatansseissa.

Hän kävi Ruotsissakin ja soitti sielläkin, kunnes perusti Suomen puolella 1964 Sailors-yhtyeen, joka täytti tänä vuonna 60 vuotta. Ohessa syntyi myös The Riders, ja takana on nykyään liki 5000 keikkaa.

Syksyn Sävelessä 1987 hän tuli viidenneksi pelkällä kitarakappaleella.

– Kun aloin kultaa kaivamaan ja muutin Ivaloon 1991, niin kuvaan tuli uusia bändejä, mm. Mainingit ja sitten MoonStar eri kokoonpanoin. Mukana oli inarilaisia muusikoita, mm. Matti Saastamoinen, Huumosen Hannu, Kiviniemen Erkki, Tammelan Lauri, Rasmussenin Jyrki, Harisen Pentti, Vähäraution Aimo, Similän Ahti ja moni muu.

– Keikat oli silloin 90-luvulla pääosin Saariselällä, jossa siihen aikaan ravintolat suosi tanssibändejä. Parhaimpina vuosina soitettiin sellaiset 220 keikkaa ja soiton tyyli valikoitui yleisön mukaan. Kultahommista huolimatta keikkoja en jättänyt tekemättä kuin kesällä 1993, jolloin kaivoin Lemmenjoella, muistelee Hammar.

Musiikissa Hammar oli keskittynyt rautalankaan, ja teki Ridersin kanssa 1980 levyn yhtä aikaa kuin toinen merkittävä rautalankabändi Agents. Agentsin valtti oli hyvät laulajat, Badding Somerjoki ja myöhemmin Topi Sorsakoski.

– Sailors jäi siinä sitten toiseksi. Topikin tuli tutuksi keikka- ja studiohommissa, ja houkuttelin sitä monesti valtauksellekin käymään. Topi sanoi siihen, että hän ei sinne tule, hän tuntee itsensä. Eikä tullut. Muut Agentsit Pulliaisen johdolla kyllä kävivät.

Ramilla oli tuuria bändiensä kanssa, sillä hän onnistui aina saamaan hyviä soittajia mukaan niin etelässä kuin Inarissakin. Levyjäkin hän on ehtinyt tehdä sekä yksin että bändiensä kanssa kymmenkunta.

– Sen verran olen nähnyt sekä kullanhuuhtojien että muusikkojen touhua, että kummassakaan ei nykyään pärjää ne, jotka keskittyvät vähänkään ryyppäämiseen.

Rami Hammar oli lukenut jo poikasena Curwoodin ja Londonin kulta-aiheisia kirjoja. Sitten hän sattumalta eksyi kultamaille Nurisalon Olavin kautta, jonka sisko oli naimisissa Tikkasen Ollin kanssa. Tikkasen touhuja katsastellessa kultainto tarttui.

– Mekin päätettiin Tor Eklundin kanssa tehdä valtaus Köysihaaran latvaosaan, joka oli eri haaraa kuin ns. Tikkasenoja. Sain siinä kultataudin kun pääsin ensimmäisiä hippuja hipelöimään ja luin samalla kaikkea mikä kullasta kertoi. Vuosi oli 1985. Kultaa tuli vain nimeksi.

Ramin mukaan se oli kuitenkin ansiokasta aikaa - hän oppi rännittämisen ja vaskaamisen metkut perusteellisesti.

Siirtyminen Palsin Kultalaan

– Päätin etsiä kunnon kultapaikan. Korhosen Heikin vanha paikka oli siirtynyt Muikun Voiton ja Hokkasen Jalon nimiin. Sain luvan kaivaa siinä erään kaverin kanssa. Vaskailtiin siinä länsirannalla vanhojen monttujen laitoja, siinä oli rämettä ja ryteikköä.

– Siitä löytyi semmoinen laikku jota tuntui peitetyn kauan sitten. Kokeiltiin siinä ja hippua alkoi tulla heti. Syksymmällä tultiin tämän kaverin kera siihen jatkamaan poikiemme kanssa. Löysin siitä jopa 5 ja 7 gramman hiput ja parikymmentä grammaa hienompaa kultaa. Siinä tuli mieleen, että uskaltaako näitä näyttää Muikulle ja Hokkaselle.

– Näytin kuitenkin, ja saatiin lupa jatkaa kaivamista. Ja siinä syttyi samalla elinikäinen kullanpalo. Se taisi olla vaikutin sillekin, että ehdotin vaimolle, että muutetaanko tänne Lappiin. Myin talon ja studion, ja tultiin Ivaloon.

Rami Hammarille tuli mainitun kaverin kanssa myös ongelmia. Kun Rami oli saanut kaivetuksi työläät pintamaat pois niin toinen kävi heti siihen putsaamaan pohjat. Sama mies tuli lisäksi siihen seuraavana kesänä vastoin sopimuksia yksin, että ehtisi kaivamaan ennen Ramin tuloa mahdollisimman paljon.

– Muikun Voitto pani hänet sen vuoksi siitä pois. Mutta minä sain luvan jatkaa.

Seuraavana kesänä 1991 Hammar kaivoi paikasta huikeat 350 grammaa yksin. Suurin hippu oli 18 grammaa. Kulta löytyi pääosin jokitörmän sormimaisista rakopainanteista.

– Kääntelin pohjakallion lohkareita ja kulta oli siellä taskuissa. Me jaettiin sitten se noin sadan metrin pituinen alue kolmeen osaan. Jalo oli siinä alimmaisena, Voitto keskellä ja löytöpaikka jäi minulle. Siinä oli toista metriä joutoromeikkoa päällä ja se piti riventeerata kivillä ja pitää pumpulla kuivana. Kaivoin siinä vielä seuraavana kesänä. Hokkasen Jallu oli mukava mies, mutta kuoli sitten aika varhain. Muikun Voitto elää vielä.

Lemmenjoen kautta Hangasojalle

Kreivin Erkillä oli valtaus Lemmenjoen Morgamojan alajuoksulla.

– Sain sitten vinkin lähteä sinne. Sieltäkin tuli kultaa tasaisesti, mutta ei liikaa. Ja seuraava kesä meni vielä Palsilla, mutta syksyllä 1994 maat vaihtuivat Hangasojaan.

Kässin Kaukolla ja Moisasen Manella oli valtaus Kerkelänojan suussa.

– Mane myi omasta osastaan mulle siitä hehtaarin kokoisen alan ”jo kaivettuna”, mutta siinä olikin hyvä paikka, mutta sain siitä peräti varttikilon kultaa. 7 gramman hippu oli isoin. Kreivin Erkki vihjaisi, että pohjakalliossa olevia diabaasijuonia kannattaa seurata. Kovana kivenä siihen oli pysähtynyt hyvin kultaa ja säilynyt paikallaan.

Kyseinen Moisasen entinen valtaus meni sitten meni sitten vanhaksi, mutta Rami sai luvan siirtyä vuokralle Kukkalan Keimon ja Nissilän Arin valtauksen ylärajalle. Rami kaivoi siinä Nisulan Eeron kanssa ja he saivat 60 grammaa mieheen. Pohjakalliossa oli poikkimain painanteita ja kulta löytyi etupäässä niistä.

– Sitten Myllykankaan Jari eli Iigori tuli mulle kaveriksi. Iigorin isä Taisto oli saanut minulta luvan kaivaa siinä, ja Iigori tuli siihen vähän niin kuin perillisenä. Nissilän Ari kävi koneella aukaisemassa pintoja, siinä oli päällä hemmetinmoista louhikkoa. Tehtiin Iigorin kanssa pitkiä päiviä ja pärjättiin hyvin, ja suurin hippu oli 14-grammainen. Se oli työläs paikka ja siksi varmaan jäänyt ns. vanhalta mieheltä kaivamatta.

Saviharjun Heikki hankki alueen ja teki Hangasojalle kaivospiirin 1996. Rami sai vuokrattua siitä osuuden.

– Siinä minä kaivan vieläkin, Heikillä vuokralla. Toki pari viimeistä vuotta on mennyt jo lähes olemattomalla työllä, polvi petti ensin ja kroppa ei tunnu tykkäävän muutenkaan enää lapiohommista. Ikää on nyt 81 vuotta. Eikä mulla enää ole semmoista kullanpaloa.

– Mulla on ollut iskiasvaivojakin jo vuosia, mutta kullankaivuu on ollut paras lääke siihen, saa selkään ja hartioihin voimaa. Iskiaksen sain jo kun 1970 alkaen ammatikseni kalastin 15 vuotta Perämerellä.

Ne oli hienoja hetkiä...

– Mä kun olen elänyt soittajan aikataulussa, niin en koskaan mennyt kovin aikaisin montulle. Mutta loppupäivän sai kaivamisella täytettyä hyvin. Ja päiviä siihen hommaan käytettiin niin paljon kuin pystyi ja keikoilta ehti.

– Ja ilman vaimoni Helenan mukanaoloa ei siitä kaivamisesta olisi tullut ylipäätään mitään. Helena keitteli ja oli tausta-apuna, ja on itsekin kaivanut ja löysi kerran ihan vaskaamalla 5-grammaisen hipunkin. Ja onnekseni on tuntunut viihtyvän.

Joskus viikonloppuiltaisin Hangasojan leiriin kertyi muusikkotuttuja Oulua myöten, varsinkin Tarantellan porukkaa, silloin siinä joskus pullokin kiersi.

– Meillä oli hienoja iltoja, oli kitarat ja PA-laitteetkin, ja porukkaa oli paljon. Siinä Saviharjun kaivospiirillähän oli parhaina aikoina 24 vuokralaista. Oli hyviä laulajia ja soittajia ja me soitettiin, että kanjoni raikui. Niitä iltoja moni muistelee vieläkin kaiholla.

Kullanhuuhdonta on tarjonnut paljon mukavia hetkiä ja tuntoja. Jo se, että on ollut kohtalainen päivätulos ja paikat on säilyneet kunnossa ja on sopivasti väsynyt, sekin tuntuu hienolta.

Ja jos puntaroi, kumpi on ollut hienompaa, soittaminen vai kultahomma, niin kyllä se löytämisen ilo taitaa soittamisen ilon voittaa.

– Luonto on merkinnyt paljon. Sitäkin olen seurannut ilolla miten kaikki ne paikat mitä olen kaivanut Hangasojalla ovat metsittymässä kovaa vauhtia. Ei ne kivikoiksi ole jääneet. Enkä kadu elämässäni mitään, varsinkaan muuttoa Inariin. Täällä on tämä luonto, hiljaisuus, nuotiohetket, metsästykset ja kalastukset ja niiden tuottamat mahdollisuudet elää monipuolisesti.

Teksti: Vesa Luhta

Kuvat: Rami Hammarin arkisto

Katso YouTubesta Rami Hammarin & The Sailorsin esiintyminen Nastolan Rautalankafestareilla 2023:

Lisätty kuvia ja linkki YouTube-videoon 19.8. klo 10.53.