Paikallisuutiset

Palsin Tullin tarinat XXXIII – Pikku-Pekan kultaseikkailut

Tässä sarjassa kerrotaan 1970-luvulla alkaneen Ivalojoen-Sotajoen sekä Palsinojan alueiden uuden kultaryntäyksen eri kasvoista. Kultavaltauksia syntyi vuosi vuodelta enemmän, eikä hyviä paikkoja löytynyt kaikille. Sen sijaan hyvä lapiomies oli kysyttyä tavaraa. Kaiken keskelle eksyi myös tuolloin 14-vuotias oululaispoika.

Poikasena kultamaille

Pekka Fali syntyi 1967 ja oli pienestä asti kiinnostunut kivistä ja kullastakin. Hän kävi 12-vuotiaana Tankavaarassa ystäväperheen avulla, ja opetteli vaskaamaan Raumalan Nipan koulussa. Seuraavana kesänä Nipa vaihtui Koivulan Viktoriin.

– Minulla kävi satumainen onni päästä tutustumaan vanhoihin kultalegendoihin. Myöhemmin kävin useasti Kultamieskodilla Raumalan Aaron luona, muistelee Pekka.

Talvella 1982 Pekka kysyi allekirjoittaneelta voisiko päästä rengiksi Moberginojalle. Sovittiin Pekan isän kanssa, että hän voi olla pari viikkoa. Pekan äiti oli juuri kuollut ja Pekka itse ajautumassa vääriin porukoihin.

– Tulin tutun miehen kyytissä kesän 1982 alussa Pahaojantietä pitkin. GT-kartassa luki virheellisesti, että Pahaojan kämppä olisi Mobergin kämppä. Tajusin perillä ettei se olekaan oikea paikka, eikä hajuakaan missä virtaa Moberginoja. Eväänä oli vähän näkkileipää ja sulatejuustoa. Nukuin siinä yön. Sitten kuljin jokivartta alas- ja ylöspäin ja kävelin jokaista puroa latvoille saakka.

– Neljäntenä päivänä oli ruokakin loppu. Läksin vielä yhtä puroa ylöspäin ja osuin vanhaan Koivulan Viktorin kotaan. Ketään ei näkynyt, mutta pöydällä oli tutun näköistä tekstiä, ja arvasin tulleeni oikeaan paikkaan. Seuraavana päivänä kannoin tavarani sinne, ja silloin tuli Vesakin pyörällä kyliltä. Olin jo syönyt siinä jotakin mitä hyllyltä löytyi.

Pekka Fali osoittautui heti ahkeraksi kaveriksi. Töiden lomassa käytiin myös onkimassa Palsinojalla ja samalla Talvion Pekan ja Liisan luona. Siellä hän sai kutsumanimen Pikku-Pekka.

– Oli sairaan kylmä alkukesä, lunta sateli ja kädet olivat jäätymässä, mutta töitä silti paiskittiin. Asuttiin Viktorin kodassa ja myyrät juoksivat makuupussin yli, oli valtava myyrävuosi. Iso lisku saattoi laueta viisikin kertaa yön aikana. Ouluun lähtiessä otin palkan kullassa. Tuli himo päästä uudelleen.

Moberginoja vaihtui Elsaojaksi

– Kesän 1983 alku oli surkea. Kultasen Ari oli vahingossa polttanut Viktorin kodan talvella. Asuttiin kylmässä teltassa, ja mulla kesäpussi. Kun Vesalla loppui ruoka, kerättiin korvasieniä ja ryöpättiin ne seuraavaa päivää varten ja paistettiin ne runsaassa rasvassa. Aamulla huomattiin, että kuukkelit oli syöneet kaiken. Vesa lähti pyörällä ostamaan ruokaa ja minä lähdin Talviolta kysymään, että saisko työtä vastaan jotakin syödäkseen. No, siinä tuli vaihdettua leiriä.

Talvion Pekka oli Kolme miestä -elokuvan kuvauksissa ja Pikku-Pekka kaivoi Liisan kanssa. Kultaa tuli silloin mytkästi. Suurin hippu oli 5,9-grammainen. Siinä pääsi jo renkikin tienaamaan, mutta sitten alkoivat turistit tulla viinapulloineen.

– Yksikin porukka toi 20 litraa pontikkaa. Niitä talkoiltiin viikko ja sitten porukka lähti. Meni päivä ja tuli uusi porukka. Minä kannoin vuorotellen Liisaa ja Pekkaa kammiin nukkumaan, ja kammista kuselle. Tuli siinä vähän itsekin juotua. Kun piti lähteä Ouluun, pyysin päästä Talvioiden kanssa Norjaan kalatehtaille. Hehän suuttuivat ja sanoivat heti, että mitään asiaa ei ole Elsaojalle, jos en käy koulua loppuun. Jälkikäteen olen ollut heille siitä kiitollinen.

– 1984 menin taas Talviolle. Isäntäväki lähti kylille. Kohta nuotiolla istui outoja tyyppejä polttamassa meidän tekemiä polttopuita, ja juopottelu päällä. Suivaannuin siitä ja kielenkäytöstä niin, että hain heille varastosta lisää poltettavaa. Otin siellä 10 kilon pussin dynamiittia ja aloin nakkelemaan niitä pötköjä nuotioon, niin johan ne lähtivät nopeasti pois siitä. Ilman nallejahan ne ei räjähdä, mutta palavat toki iloisesti.

Pikku-Pekkaa ärsytti, kun nämä samat tyypit laskivat viinalla ostaneensa luvan mennä Talvion montulle. Montun järjestys meni sekaisin, ränninsuuta ei putsannut kukaan, ja vesi täytti montun. Ja yleensä kesän suurin hippu lähti samalla jonkun matkaan.

– Aika paljon se Pekka antoikin kultiaan, kun kärttivät juottamisestaan vastalahjaa. Näistä huopahattumiehistä oli kuiten se etu, että niille sain myytyä kultani hyvään hintaan. Minä en ole harrastuksena koskaan kaivanut, rahaa piti saada. Katselin sitä touhua jonkun aikaa ja lähdin takaisin Mobergille kysymään Vesalta rengin paikkaa. Olin lähes kuukauden ja seuraavankin kesän, ja kultaa tuli sieltäkin aika hyvin.

Rengin arkea 80-luvulla

Talviolla työpäivä alkoi aamupalan jälkeen. Talvion Pekan piti hoitaa sosiaalista puolta ja kaivu tapahtui yleensä Liisan kanssa. Väliin juotiin kahvit ja syötiin, päivät ei olleet pitkiä. Turistit toivat myös ruokia, ja kerran sitten yksi veijari Saariselältä toi tuoretta poronlihaa.

– Sitä syötiin sitten kolme päivää, selkäkeittoa ja käristystä. Sitten poliisit tuli paikalle, se kaveri oli nähty raahaamassa poronraatoa Kutturan tien varressa autoonsa. Minä vältyin kuulusteluilta kun olin Palsin Kultalassa soittamassa puhelimella. Pekka, joka oli syönyt lihaa hyvässä uskossa, joutui luovuttamaan poliisille paistinpannunsa, koska se oli ”rikosväline”.

– Moberginojalla kävin usein Salmisen Aatoksen ja Mailan luona, jossa sai aina hyvää ruokaa ja varsinkin jälkiruokaa, mutta siinä sotkeutui aina milloin mihinkin talkoisiin, piti tehdä viemäriä, syventää monttua ja silleen.

– 1985 olin Mobergilla kesä-heinäkuun ajan. Aluksi kaivoin Vesalle kolme päivää veden ohitusuomaa, jottei se valuisi monttuun. Kesemmällä kaivettiin muun muassa semmoinen syvä kapea railo, joka painui viemäripinnan alapuolelle metrin verran. Koko ajan piti ämpärillä tyhjätä vettä siitä, mutta samalla saattoi suoraan kallion päältä kerätä täi- ja lutikkahippuja. Maita ei lähtenyt varmaan puolta kuutiota, mutta paras päiväsaalis oli yli 10 grammaa. Sitten se ehtyi ja oli vaihdettava suuntaa.

Kultakisojen kuhinaa

– Ekat Kullankaivajain mestaruuskisat Saariselällä 1983 jäi mieleen. Jauhiaisen Matin kanssa pestauduttiin kokeiksi, hoitelemaan soppatykillä hernekeittoa. Kannettiin ämpäritolkulla vettä siihen ja herneitä sekaan. Oli semmoinen 10 kilon möykky lihaa, ja Matti väitti että kyllä se sinne hajoaa, kun aikansa keittää. Sinne se meni kokonaisena sekaan. Tulet alle, ja sehän sujuikin hyvin siihen saakka kun oltiin jotenkin tolpillamme.

– Vieressä oli puolijoukkueteltta, jossa kuksa kiersi, ja minäkin ajauduin siihen mukaan. Seuraava havainto oli se, että joku kiskoo minua jalasta. Talvion Pekka oli sitonut koiransa Illepin jalkaani. Teltta oli kadonnut päältäni, satoi vettä, ja Korhosen Heikki näkyi kantavan Mattia niskasta kohti soppatykkiä. Keitto oli palanut pohjaan. Saatiin potkut sitten kokkihommista.

Tankavaarassa oli 1993 MM-kisat, ja niissä Pikku-Pekka meni ensin aloittelijoiden sarjaan, jonka voitti. Palkinnoksi MM-tittelistä hän sai Finnairin lippalakin ja IBM:n korkinavaajan. Palkinto oli siis pelkkää ilmaiseksi saatua mainosrihkamaa.

– Palautin ne saman tien Launoselle. Ei edes mitalia tullut. Menin sitten miesten sarjaankin ja tulin neljänneksi.

Salosen Jussille töihin

Pikku-Pekka oli muutaman vuoden pois kultamailta, mutta hän aloitti taas Salosen Jussin luona 1989. Jussi oli juuri löytänyt hyvin kultaa, ja oli renkiä vailla.

– Lähdettiin ylempänä ollutta hyvää koekuoppaa kohti viemäriä tehden. Heti alkoi tulla kivasti jängästä kultaa. Pohja oli paikoin hyvin kova, ja lusikalla piti putsata rakosia. Olin siinä kesään 1994 saakka. Jussi oli rännillä ja renki montussa. Paras päivä taisi olla 16 grammaa. Isoja hippuja ei tullut, mutta paljon semmoisia gramman molemmin puolin.

– Alelan Asseri nosti meille myös koneella maita, saatiin tavaraa nopeammin läpi. Työviikko oli säntillinen, sunnuntai oli vapaapäivä, samoin viikolla yksi, jolloin käytiin ruokakaupassa. Minä hoitelin aina myös loppupesun, Jussi ei oikein luottanut itseensä.

Jussi houkutteli Pikku-Pekan Australiaankin. Sametti-Miettinen oli käynyt siellä ja antoi ymmärtää, että sieltä voi löytää hyvinkin. Pekka myi tavaroitaan ja osti lentoliput.

– Oltiin Eldorado-joella ja rännitettiin. Ostin miinaharavankin, ja löysin silläkin jonkun hipun.

Rapamontuista maailmalle

– 1994 tajusin, että olin viettänyt koko nuoruuteni kesät rapamontuissa. Aloin valokuvaamaan, ja perustin sen pohjalle firmankin. Elätin itseäni kulkemalla toimittajien mukana kuvaajana. Kultamaillakin juoksin ottamassa juttuihin kuvia.

Kullanhuuhdonta ei ole täysin loppunut. Pikku-Pekka on käynyt tonkimassa muun muassa Göran Backmanilla.

– Toissa kesänä olin Zellberginojalla Kanamäen Raimolla töissä palkallisena koevaskaajana ja yleisapumiehenä. Kultaa tuli lopulta 42 grammaa muutamasta tuhannesta kuutiosta, joten ei se ihan Lemmenjoen mittoihin edennyt.

– Lemmenjoellakin olen kulkenut ja huomasin, että tietotaito kulkee pitkälti kisälliperiaatteella. Ivalojoen puolella sellainen on katkennut lähes täysin.

– Olihan se omanlaisensa kokemus. Palsilla Ja Mobergilla oli tuolloin tiivis yhteisö. Nyt kun menee Palsinojalle, niin alue näyttää kauhealta. Elsaojakin on pilattu, sotkettu niin perinpohjaisesti, ettei kukaan tiedä missä on kaivamatonta, ja missä kaivettua.

Teksti: Vesa Luhta

Kuvat: Vesa Luhta ja Pekka Fali