Ihmiset 

Palsin Tullin tarinat XXX: Mobergin vanhan saunan alapuolelle löysi tiensä aikanaan myös umpisavolainen veljessarja Lapinlahdelta

Tässä sarjassa kerrotaan 1970-luvulla alkaneen Ivalojoen-Sotajoen alueen uuden kultaryntäyksen eri kasvoista.

Moberginojan ensimmäiset valtaukset tehtiin jo 1800-luvun lopulla, siellä sijainnut Prospektor oy:n rakentama kämppä houkutti alueelle kaivajia 1940-luvulle saakka. Kun kämppä kunnostettiin 1970-luvulla, riitti tulijoita taas.

Mobergin vanhan saunan alapuolelle löysi tiensä aikanaan myös umpisavolainen veljessarja Lapinlahdelta.

Ensikokeilut Palsilla: muutamia pölymäisiä kullan merkkejä löytyi

Matti Jauhiainen oli ammatiltaan puutarhuri, jolla oli myös floristin vikaa. Kesällä 1979 hän houkutteli työkaverinsa Petri Vesterisen etsimään kultaa. Pohdinnan jälkeen päätettiin tehdä valtaus Palsinojan laajaan latvajänkään nykyisen Zellberginojan tien yläpuolelle.

Alueella ei ollut aiempia kaivamisen merkkejä.

Matti houkutteli mukaansa myös pikkuveli Jussin. Kolmikko yritteli tehdä epätoivoisia koemonttuja jängän lähes parimetrisen turvekerroksen läpi. Pohjalla oli viitisen senttiä soraa kallion päällä.

Muutamia pölymäisiä kullan merkkejä löytyi, muttei mitään suurempaa. Matti yritti vielä kesällä 1984 kaivaa lapiopelillä pitkää viemäriä monttuun, jossa oli soraa paksummin, mutta kultamerkit olivat edelleen huonoja.

Tulokselliseen huuhdontatyöhön päästiin kuitenkin tutustumaan Talvion Pekan Elsaojan valtauksella. Se antoi uskoa ja intoa.

Jussi kävi meijerikoulua ja sai halvalla maitojauhetta, jota kaivajat tilasivat säkeittäin. Matti välitti niitä eteenpäin ja sai pian nimityksen Maito-Jauhiainen, jonka Talvion Pekka lyhensi muotoon Milkkis.

Siirtyminen Moberginojalle: veljekset paarustivat Mobergin kämpälle, jossa ei ollut kalikkaakaan polttopuita

Matti ja Jussi kävivät keväthankien aikaan hiihtelemässä alueella. Huhtikuun lopulla oli täysi sosekeli. Veljekset paarustivat Mobergin kämpälle, jossa ei ollut kalikkaakaan polttopuita. Matti sai houkuteltua Jussin jatkamaan Pahaojan kämpälle saakka selittäen kämpän tulevan kohta.

Perille päästiin vasta yöllä, eikä sielläkään ollut puita, mutta leposija kumminkin. Seuraavana päivänä oli lämmintä ja Sotajoesta alkoivat jäät lipua alavirtaan. Silloiseen riippusiltaan takertui jäälohkoja, ja veljekset työntelivät niitä irti pelastaen sillan ilmeiseltä tuholta. Viitisen vuotta myöhemmin jäät veivätkin sillan mennessään.

Kultahomma jäi pariksi vuodeksi tauolle, mutta 1987 Jussi osti vantaalaiselta Hyvärisen Heikiltä valtauksen Mobergin vanhan saunan alapuolelta. Heikki oli itsekin ostanut paikan Pentti Mässeliltä, kaivanut ahkerasti viisi kesää kunnes tutustui Kakslauttasessa työskennelleeseen Tarjaan ja perusti perheen.

Paikka ei ollut huippurikas, mutta antoi kauniita korundeja, muutamia 1-3-gramman hippuja ja tasaisesti hienokultaa.

Jussille ja Matille Moberginojan valtaus muodostui kulminaatioksi, eri tavoin. Mukaan tuli myös kolmas Veli, Pekka, jolle kultatouhu jäi vaskaamisen ja kisaamisen tasolle. Hänen intressinsä olivat enemmän metsästyksen ja kalastuksen puolella.

Matti siirtyi ammattimaiseksi kaivajaksi. Tulokset tosin eivät rikastuttaneet, mutta pientä turistivaskaamoa ylläpitäen pysyi ruoassa ja juomassa.

Harvinaista talvikaivuuta kamiinalla lämmitetyssä kasvihuoneessa

Matti Jauhiainen teki kuitenkin historiaa kokeilemalla talvikaivuuta. 1990-luvun puolivälissä hän tuli Mobergille jo tammikuun lopussa pieneen asuntovaunuunsa, johon oli asetettu kamiina.

Pakkasta oli monena yönä lähes - 30 astetta, mutta rakentamalla muovista jonkinmoisen kasvihuoneen ja asettamalla sinnekin sisälle kamiinan, sai tätä käyttämällä aloitettua kaivamisen jo helmikuun alkupäivinä.

Yöksi monttu täytettiin vedellä ja aamu alkoi hakkaamalla jäät pois ja tyhjäämällä monttua ämpärillä. Sulan ränniveden hän sai suoraan lähteestä maan alta.

Noina päivinä sattui löytymään melkein kolmen gramman hippu, jonka ansiosta Matti piti pienen kevätloman Saariselän Panimolla.

Soraa nakertamalla ja rännit kasvihuoneen sisälle asettamalla oli huhtikuun alkuun mennessä löytynyt jo kymmenkunta grammaa kultaa. Sen jälkeen päivä paistoikin sen verran, että monttu pysyi päällisin puolin sulana ja kasvihuoneen sai poistaa sen päältä. Noina päivinä sattui löytymään melkein kolmen gramman hippu, jonka ansiosta Matti piti pienen kevätloman Saariselän Panimolla.

Matti kaiveli menetelmällä kolmena talvena. Viimeiseen mahtui umpisavolainen idea. Kasvihuone kamiinoineen oli taas pystytetty, ja parisen minuuttia ennen vuosituhannen vaihtumista Matti nakkasi ränniin lapiollisen, sytytti sätkän ja korkkasi konjakkipullon. Ja heti uuden vuoden puolella hän lapioi taas ränniin vain sillä kiusalla, että voisi todeta olevansa edellisen vuosituhannen viimeinen kultaa kaivanut sekä seuraavan vuosituhannen ensimmäinen.

Kynttilän valossa tapahtunut vaskaaminen kieli tuntia myöhemmin hippusia myös löytyneen.

Kaivospiiri, burn-out ja ainoa kultakuumeesta täydelleen toipunut kaivaja

1995 muodostettiin Moberginojan kymmenestä valtauksesta kaivospiiri. Se mahdollisti myös jonkinlaisen kämpän rakentamisen. Jussi oli tutustunut tulevaan Kaarina-vaimoonsa, ja muutaman kesän ajaksi kaivuu jäi vähemmälle, kun tehtiin alueelle välttävä ihmisasumus.

Matti sen sijaan jatkoi omaa työtään, kunnes tuli alottaneeksi uuden epätoivoisen montun paksuine turpeineen ja pajuineen.

– Sain totaalisen burnoutin kullanhuuhdonnasta. Se oli silti iloinen asia, sillä olen tiettävästi ainoa kultakuumeesta täydelleen toipunut kaivaja, muistelee Matti kesää 2004.

Toki hän on käynyt miltei joka kesä Mobergilla, nykyään nuoren tyttärensä kanssa.

– On ilo nähdä miten 14-vuotias neitonen tykkää korukivien kauneudesta.

Kullankaivaminen jäi siten Jussin ja Kaarinan kesälomien harrastukseksi. Valtauksen läpi oli kulkenut alusta pitäen Vehviläisten Sotajoelle tekemä tienpohja.

Tietä siirrettiin hiukan, jotta tämäkin ala päästiin kaivamaan, ja sitä jatkuikin kymmenen kesää. Kultaa ei tullut ihmeiksi saakka, mutta riittävästi, jotta oli järkeä jatkaa.

Leijonantassun tarina suurin koskaan Moberginojalta löytynyt hippu

Tienpohjan alla ollut koskematon sora lakkasi antamasta kultaa ylöspäin mennessä. Jussi itsepäisenä löi maahan kepin parin metrin päähän ja uhkasi, että tuonne saakka kaivetaan, tuli mitä tuli.

Kepin kohdalla homma tuntui jo vitsiltä, mutta vastaan nousi korkea rikkonainen kallioharja. Siinä oli kolo omituisen meteoriittimaisen kiven alla.

– Sitten Kaisa kysyi, oisko tämä kultaa, pitäen kädessään savista möykkyä. Pestiin savi pois ja siunattiin, ettei möykky lentänyt rännistä kivien myötä pois, sillä se oli kultaa. Hipun paino oli 29,1 grammaa ja se on tiettävästi suurin koskaan Moberginojalta löytynyt.

Hippu oli semmoinen yksinäinen orpo. Se nimettiin Leijonantassuksi. Puolen metrin päästä löytyi vielä iso rautamöykky. Mentiin siinä vielä pari metriä eteen päin, muttei löytynyt mitään, muistelee Jussi Jauhiainen itsensä ja Kaarinan tähtihetkeä.

Naapuria ei voi valita

Jauhiaisilla oli 1990-luvun alusta asti ongelmia Moberginojan vastarannalla leiriään pitäneestä naapurin Ismosta, josta muodostui todellinen riesa kaikille naapureilleen.

Rajariitoja Pitkälän kanssa riitti, vaikka miehen kaivaminen oli olematonta. Ismo ketkutteli kaivospiiriä tehtäessä itselleen alueita näyttämällä karttoja, jotka olivat puheidensa mukaan kaivostarkastaja Urpo J. Salolta saatuja.

Ajan mittaan Ismo alkoholisoitui ja kielenkäyttö ja muu siisteys oli siitä lähtien sen mukaista. Pääosa ajasta kului Panimolla, jossa hän mielellään edusti ”vanhaa kullankaivajaa”. Riittävästi juotuaan Pitkälä alkoi hokea: ”Olenko minä legenda?”

Rauha silti miehen sielulleen.

Lapioimisessa on joku viehätys: alue kaivettaisiin koneella yhdessä kesässä

– Keväällä aina ilo tulla kaivamaan, se on mukavaa kuntoilua, eikä sitä jaksa olla illalla äkäinen, tämä on sillä tavalla rentouttavaa. Ei tarvitse ajatella erityisiä, jotakin psykologista tenhoa hommassa on. Hienointa on kun kultaa löytyy, ja onhan täällä mukaviakin tyyppejä, toteaa Jussi.

Jauhiaisten alueella on ollut aina vuokralaisia. 1990- luvulla paikalla kaivoi muun muassa Salosen Osku ja Kemin teatterista tuttu Matti Miikkulainen. Veljeksille mitään sukua olematon Vesa Jauhiainen on pitänyt paikalla leiriään viime vuosiin asti.

Naiskaivajiakin on ollut ja uutena viime vuodet Maire Bruun. Ja Jussin ostettua vanhasta kaivospiiristä Pertti Vihavaisen osuuden, on sinne pesiytynyt tukku ruotsalaisia kaivajia, päämiehenään Suomen mestaruudenkin Tankavaarassa vaskannut Mattias Kroon-Eriksson. Jussi ja Kaarinakin ovat olleet viime vuosina innokkaita kilpailijoita kohtuullisella menestykselläkin.

– Kaivinkonettakin on harkittu. Ongelmana on, että tämmöinen pieni alue kaivettaisiin koneella yhdessä kesässä. Mitäs me sitten tehdään? Kaikki mukava loppuisi siihen, toteaa Jussi lopuksi.

Vesa Luhta

Kuvat: Jussi Jauhiaisen kokoelmat ja Vesa Luhta