Ulkomaat

Norjalais-suomalaiset kulttuuripäivät Pykeijassa: ”Ei Norja olisi pohjoisessa yhtään mitään ilman Suomea”

– On todella hauskaa ja liikuttavaa nähdä taas vanhoja ystäviä täällä Pykeijassa. Suurin osa meistä tuntee toisensa jo vuosikymmenten takaa, kertoi Pykeijassa norjalais-suomalaisille kulttuuripäiville osallistunut Eira Söderholm.

– Suomalaiset ovat rakentaneet Norjaa vuosisatojen saatossa. Eihän Norja olisi täällä pohjoisessa yhtään mitään, jos eivät suomalaiset olisi tänne tulleet ja tätä maata rakentaneet, sanoi nykyisin Turussa asuva Eira Söderholm.

Hän oli 40 vuotta sitten Norjalais-suomalaisen liiton ensimmäinen puheenjohtaja.

Söderholmin juhlatunnelmaa nostatti se, että kulttuuripäivät pidettiin nimenomaan Pykeijassa.

– Tämä on aina ollut minun mielestäni niin kaunis kylä. Pykeija jäi sodassa poltamatta. Tyskeläinen ei polttanut tätä, joten täällä on tunnelmaa. Ihastelen aina näitä pieniä ja kauniita pihojakin. Ne ovat niin kauniita kuin olisivat nukkekodin pihoja. Ja kaikkialla on hirmuisen siistiä, ihasteli Söderholm.

– Yhteishenki on korkealla ja on upeaa kokoontua jälleen kulttuuripäiville. Kun katselee tätä juhlaväkeä, niin tietysti näkee, että nuoria ei ole mukana kovin paljon. Siinä on meidän haaste, että miten saataisiin nuoria enemmän mukaan, tuumaili Stavangerissa asuva Norjalais-suomalaisen liiton puheenjohtaja Raija Nakken.

Jos suomalaisuus kiinnostaa - tervetuloa

Kulttuuripäiville Pykeijaan oli saapunut myös Kirkkoniemessä asuva, Etelä-Varangin Suomi-seuran varapuheenjohtaja Helena Friskilä, omaa sukua Heikkinen.

– Minulla on ikää 45 vuotta, joten en minäkään ihan nuori jäsen enää ole, hän naurahti.

Etelä-Varangin Suomi-seura toimii aktiivisesti ja mukana on lapsiperheitäkin. Lapsille yritetään aina järjestää omaa mielenkiintoista ohjelmaa.

– Seuraan ovat tervetulleita kaikki, joilla on lämpimät suhteet Suomeen, sen kummempia kriteereitä mukaan pääsylle ei ole. Osalla meidän jäsenistä on joitakin käytännön siteitä Suomeen, mutta ei kaikilla, kertoi Friskilä.

– Meillä on seurassa ohjelmaa koko vuodelle. Äskettäin olimme grillaamassa yhdellä kodalla. Minä olen ollut kohta 19 vuotta Norjan puolella ja viihdyn Norjassa oikein hyvin, mutta haluan myös, että minun omat lapset oppii suomen kielen ja kulttuurin, joten se on yksi asia, miksi seuran toiminta on minulle tärkeää.

Friskilä kertoi, että monesti seuran tapaamisissa käsitellään jotakin tiettyä Suomeen kuuluvaa teemaa, josta syntyy sitten mielenkiintoinen keskustelu.

– Jos Suomessa on käyty vaikkapa eduskuntavaalit, niin keskustelemme vaaleista. Natostakin on keskusteltu ja viimeksi puhuttiin jokamiehen oikeuksista ja vertailtiin, onko niissä eroja Suomen ja Norjan välillä. Meidän yhdistys ehkä tunnetaan parhaiten sauna-arpajaisista, joita pidetään Kirkkoniemen torilla.

Kansainvälisyyttä ja luontoa

Helena Friskilä on työskennellyt Kirkkoniemessä hotellin infossa 13 vuotta.

– Viihdyn työpaikallani ja työyhteisö on tosi mukava. Jos uran kannalta ajattelee, niin ei Kirkkoniemessä ehkä tällä uralla pääsee eteenpäin, mutta en minä onneksi mikään uraihminen olekaan.

Friskilä pitää Kirkkoniemeä kotoisana ja hyvänä asuinpaikkana.

– Minulla on viisi lasta ja kun lapsetkin pitävät Kirkkoniemeä kotinaan, niin ei ole mitään syytä lähteä sieltä pois. Haluan tarjota heille vakaan lapsuuden samalla paikkakunnalla.

Hän sanoo, että Kirkkoniemi on sopivan pieni kaupunki, mutta samalla se on tosi kansainvälinen.

– Suomesta käsin se voi näyttää syrjäiseltä, mutta ei Norjasta katsottuna. Se on ihan tavallista, että Kirkkoniemessä liikkuu kaiken maailman huippupoliitikoita, pääministereitä ja ulkoministereitä. Venäläiset ovat tosin nyt aika lailla kadonneet kyläkuvasta, mutta jonkin verran heitä näkyy lauantaisin ostoksilla. Kirkkoniemessä on kaikki tarvittavat palvelut ja luonto on lähellä, joten hyvä siellä on suomalaisen asua.

Ivalossa tavataan!

Yksi tapahtuman osanottajista oli Annijoella asuva Bjarne Miettinen. Karhumainen mies näytti siltä, että hän on elämässään pyörittänyt jotain muutakin kuin paperia, ja näinhän olikin.

– Olen tehnyt kaikkea. Olen ollut yrittäjä. Minulla oli kaivinkoneita ja olen minä kalastanut merelläkin. Ja lampaita oli parhaimmillaan 60, kertoi Miettinen suomen kielellä.

– Tämä on hankalaa, tuumaili Miettinen aluksi otsa rypyssä, kun toimittaja tervehti häntä ja alkoi kysellä asioita suomeksi.

Hetken päästä Bjarne Miettinen sai kuitenkin viritettyä aivonsa suomenkieliselle taajuudelle ja hän alkoi pudotella suomenkielisiä lauseita, harvakseltaan, mutta sujuvasti kuitenkin.

– Minähän alan olla jo yhdeksänkymmentä vuotias ukko, mutta olen mukana näissä tilaisuuksissa. Näissä on aina kauhean hauskaa. Isäni isä oli Suomesta, mutta minun isä syntyi jo Norjassa 1896. On niin monta polvea jo vierähtänyt, että minä olen norjalainen jo. En saata sanoa, että olen suomalainen, mutta minä ossaan suomen kieltä ja minusta on mukava tavata Suomessa asuvia sukulaisia, tuumaili Miettinen.

Norjalais-suomalainen liitto kokoontuu vuosittain, joka lokakuun viimeinen viikonloppu, Hotelli Ivaloon syystapaamiseen.

– Meillä on siellä aina tanssit, kertoi Miettinen.

Ivalon tapaamiseen osallistuu joka syksy myös Maarit Garvo, Vesisaaren Norja-Suomi -seuran puheenjohtaja.

– Tänä syksynä kokoonnutaan tosiaan taas Ivaloon. Ainahan meitä on siellä ne samat ihmiset. Jos ei muisteta varata hotellia ajoissa, niin sieltä joku soittaa ja ihmettelee, että ettekö te tulekaan. Ja ne ivalolaiset soittajat ovat meille tuiki tuttuja, Huumosen Hannu ja kaikki muutkin, kertoo Garvo.

Maarit Garvo muutti Norjaan vuonna 1976. Hän tapasi norjalaisen miehensä, meni naimisiin ja heille syntyi kolme lasta.

– Mieheni on oppinut vuosien varrella puhumaan suomea. Hänellähän on suomalaiset juuret, hänen esi-isänsä tulivat 1860-luvulla ilmeisesti Muhokselta. Nimihän oli alunperin Karvo, mutta norjalaiset kirjasivat sen Garvo.

Pykeijan kirkossa jumalanpalveluksen piti Norjan suomalaispappi Anssi Alenius.

– On harmillista, että Anssi jättää suomalaispapin tehtävät syksyllä, sillä hänet on valittu seurakuntapapiksi Lyngeniin Tromssan lähelle. Toivottavasti Anssin tilalle löytyy uusi suomalaispappi ja yhtä hyvä ja helposti lähestyttävä kuin hän. Mitä enemmän meille tulee vuosia, niin sitä paremmin ymmärrämme, kuinka me tarvitsemme kirkkoa, sanoi Garvo.

Vesisaaressa Garvo viihtyy, mutta hän harmitteli sitä, että kaupunki on kuihtumaan päin. Nuoret lähtevät opintojen perässä muualle ja harva palaa takaisin Vesisaareen.

Unelmana tie Nellimistä Norjaan

Inarin kunnan tervehdyksen kulttuuripäiville toi vt. tekninen johtaja Reetta-Mari Tammela. Hän nosti esille tiesuunnitelman Svanvikin ja Nellimin välillä, joka on jälleen esillä pohjoisessa ja se hyödyttäisi rajaseutua molemmin puolin valtakunnanrajaa.

Tammela muisteli omaa nuoruuttaan, jolloin Norja, samoin kuin Venäjä, tulivat tutuiksi kulttuurileirien kautta.

– Kun olin nuori, niin me inarilaiset, kirkkoniemeläiset ja Nikkelin nuoret tapasimme toisiamme kulttuurileireillä. Opimme toistemme kulttuuria, musiikkia ja kieltä. Yhteisissä illanvietoissa opimme toinen toisiltamme ja muistot tapaamisista ovat lämpimät, vakuutti Tammela.

– Maailma on niistä ajoista muuttunut, mutta Norjaa ja Suomea yhdistää historia. Viimeisimpänä meitä yhdistää myös Nato-jäsenyys. Mieltäni lämmittää olla täällä Pykeijassa teidän vieraana. Pohjois-Norja tuntuu hyvin läheiseltyä isovanhempien ja muitten sukulaisten tarinoiden ja matkojen kautta. Olemme onnellisia, että meillä on pohjoisessa naapurina Norja, vieraanvarainen ja tuttu naapuri, hän sanoi.

Rapupääkaupunki

Pykeijan kylästä kulttuuripäivillä kertoi ”Pykeijan Elsa” eli Elsa Haldorsen.

– Kalastushan se oli aikoinaan meille elintärkeä. Kalan takia ihmiset vaelsivat Suomesta Pykeijan puuttomalle rannalle. Kalastus teki meistä Jäämeren Klondyken. 1960-luvulla kalatehtaat elivät kulta-aikaa, kylään rakennettiin uusia asuntoja. Monet tulivat Suomestakin kalatehtaille töihin ja Pykeija sai heistä uusia asukkaita.

– Kalatehtaiden kulta-aika teki hyvää Pykeijalle, sillä paljon meni suomalaisia täällä naimisiin ja suomen kieli nousi taas. Suomen kielen opetus elpyi meidän koulussamme.

Kylä joutui 1980-luvulla ahdinkoon, kun kalatehdas loppui ja troolit vedettiin rannoille, kun merestä loppui kala. Kyläläiset olivat depression vallassa ja lopulta joku sai idean laittaa sanomalehteen ilmoituksen ”myytävänä kylä”.

– Siitä alkoikin kylän uusi elämä. Alkoi turismin kehitys, saimme ensimmäisen kahvilankin kylään. Tänä päivänä kuningasravun ympärille on kehitetty kaikenlaista aktiviteettia. Olemme rapupääkaupunki nykyään, sanoi Pykeijan Elsa.

Pykeija sijaitsee Elsan mukaan ”keskellä”, toisella puolella on Kirkkoniemi ja toisella puolestaan Vesisaari. Nykyajan pikaveneillä matka Vesisaareen taittuu puolessa tunnissa.

Pykeijan Elsa uskoo kylänsä tulevaisuuteen. Elinmahdollisuuksia on ja suurin niistä on turismi. Tällä hetkellä asuntopula vain jarruttaa kylän kehitystä.

– Monet eivät halua luopua lapsuudenkodeistaan, vaikka itse asuisivat muualla. He eivät vain halua myydä taloaan.

Lämmin kiitos Suomelle

Elsa Haldorsen painotti monta kertaa Suomen tärkeyttä Pykeijalle ja suomalaisten talkoolaisten auttamishalua Pykeijan kylää kohtaan.

– Yhteistyö Suomen kanssa on tärkeää kaikille meille. Sitä meidän pitää kehittää edelleen.

Elsa kertoi myös kuka alunperin keksi nimittää Pykeijaa ”Pikku-Suomeksi”. Hän oli presidentti Urho Kekkonen, joka vieraili kylässä 1977.

– Kekkonen oli ensin Vesisaaressa ja vieraili sieltä Pykeijassa. Hän tapasi pykeijalaisia meidän kerhotalolla ja jutteli ihmisten kanssa suomen kielellä. Kekkonen ihmetteli, että tämähän on kuin Pikku-Suomi. Nyt Pykeija tunnetaan kautta maailman myös nimellä Pikku-Suomi.

Vaikka Elsa uskoikin Pykeijan tulevaisuuteen, niin oli hän hieman harmissaan siitä, että väki koulussa vähenee ja palvelutkin ovat vähentyneet.

– Päiväkodissa on nyt kolme lasta ja koulussa 13. Olemme menettäneet kaksi kauppaa. On meillä vaikeutemme, mutta met juurilthaan suomalaiset olemme sitkeätä tekoa, emme anna periksi, hän vakuutti hyväntuulisesti.

Lue: Kaarina Marjavaara muutti miehen perässä Pykeijaan: ”Talvella ei ole niin kovin paljon tekemistä, mutta silloin minä louskutan kangaspuita”