Ajankohtaista
Nanguniemi-valitukset kumottiin hallinto-oikeudessa
Pohjois-Suomen hallinto-oikeus on kumonnut kaikki kolme valitusta, jotka oli tehty Inarin kunnanvaltuuston päätöksestä hyväksyä Nanguniemen ranta-asemakaava.
Valituksia olivat tehneet inarilainen yksityishenkilö, Inarin Luonnonystävät ry sekä Inarijärvi-yhdistys ry.
Hallinto-oikeuden mukaan valtuuston valituksenalaisesta päätöstä koskevasta pöytäkirjanotteesta ilmenee, että valtuutetuilla on ollut asiasta päättäessään käytettävissään ranta-asemakaavaehdotus sekä oheismateriaalina kaava-asiakirjoja.
Valtuutetuille on pidetty kaavaehdotuksesta myös tiedotustilaisuus. Näin ollen ja kun valtuuston kokouksessa on tehty ehdotus siitä, että ranta-asemakaavan kerrosneliömäärä puolitetaan 5 000 kerrosneliömetriin, katsoo hallinto-oikeus, että valtuutetuilla on ollut oikeat tiedot ranta-asemakaavassa osoitetun rakennusoikeuden kokonaismäärästä.
Asiaa ei ole hallinto-oikeuden mukana arvioitava toisin sillä Inarin Luonnonystävät ry:n esittämällä perusteella, että valtuuston tietoon on mahdollisesti tuotu, että ranta-asemakaavan laadituttanut yritys olisi tarvinnut vähemmän rakennusoikeutta.
Natura-arvioinnin yhteenveto-osiossa on todettu, että Inarijärven tärkein suojeluperuste on hyvä vedenlaatu. Hallinto-oikeus toteaa, että kaavan toteuttamisesta muodostuva potentiaalinen pistekuormitusvaikutus on arvioitu vähäiseksi, eikä vaikutus heikennä nykyistä ekologista tilaa.
Lisääntyvän virkistyskäytön myötä boreaaliset luonnonmetsät-luontotyypille saattaa kohdistua lisääntyvää maaston kulumista ja roskaamista virkistyskäyttökohteilla. Hallinto-oikeus tuli siihen johtopäätökseen, että pinta-alallisesti maaston kuluminen on pientä suhteessa luontotyypin kokonaispinta-alaan nähden, mutta se voi aiheuttaa paikallisesti luontotyypin ominaispiirteiden heikkenemistä ja edustavuusluokan alenemista.
Hallinto-oikeus tuo perusteluissaan esille sen, että Natura-arvioinnin yhteenveto-osiossa on todettu edelleen, että Nanguniemen ranta-asemakaavan alue ei sijoitu Inarijärven Natura-alueelle.
Hallinto-oikeus toteaa, että hyväksyttyä ranta-asemakaavaa ei ole mahdollista toteuttaa aiheuttamatta jonkinlaisia muutoksia maisemakuvassa ja luonnonympäristössä. Myös vähäiset vaikutukset läheisen Natura-alueen tietyille suojeltaville luontotyypeille ovat mahdollisia.
Erityisesti maisemavaikutukset voivat korostua, koska suunnittelualue sijoittuu erämaisiin Inarijärven maisemiin. Kun kuitenkin otetaan huomioon kaavassa osoitettu rakentamisen määrä ja annetut rakentamista ja jätevesien käsittelyä ohjaavat ja luontoarvoja turvaavat määräykset sekä se, mitä edellä on todettu rakentamiseen osoitettujen alueiden ja lähivirkistysalueiden sijoittelua koskevista kaavaratkaisuista, kaavassa on kiinnitetty riittävästi huomiota maiseman ja luonnonarvojen vaalimiseen sekä vesiensuojeluun ja vesistön ja luonnon ominaispiirteisiin.