Ihmiset
Antiikkikauppiaasta eräoppaaksi
Minna Jakosuo viihtyy yksin erämaassa
- Kun olen pidempiä aikoja yksin, opin mikä minulle on tärkeää. En minä ole vain nautiskelemassa, olen etsimässä vastauksia. Olen laittamassa pään sisällä epäjärjestyksessä olevat palat paikoilleen, kirjoittaa kuukauden mittaisista yksinvaelluksistaan tunnetuksi tullut eräopas Minna Jakosuo.
Niitä tuntemuksia ja asioita, joita yksivaeltava kokee reitillään, on vaikea kuvailla toiselle ihmiselle, sillä jokainen kokee asiat omalla tavallaan. Mutta mikä saa perheenäidin kuukaudeksi yksin Lapin erämaahan?
- Kun olen saanut tehdä sitä, mistä todella pidän, jaksan olla taas parempi äiti. Ensimmäisen reissuni jälkeen sain kiitosviestejä muun muassa siitä, että lähdin ja hienosti osoitin, etteivät tekemiset ole sukupuolesta riippuvaisia. Että äiti voi lähteä kuukaudeksi erämaahan siinä missä isäkin, Minna Jakosuo sanoo.
Naisille ja miehille samat työt
Minna Jakosuo kasvoi savolaisella maatilalla, missä hän oppi, ettei ole olemassa erikseen miesten ja naisten töitä, vaan töitä, jotka tehdään. Luonnossa liikkuminen oli normaalia arkea.
Retkeily- ja vaelluskursseillaan Minna on tavannut naisia, jotka eivät osaa esimerkiksi tehdä tulia tai käyttää kirvestä.
- Naiset saattavat olla kokeneitakin vaeltajia, mutta koska he ovat aina olleet liikkeellä miestensä kanssa mies on aina huolehtinut tulenteosta ja puiden pilkkomisesta. Näille naisille on pitänyt perustella esimerkiksi turvallisuussyillä se, miksi hekin tarvitsevat taitoja: jos miehelle sattuukin erämaassa jotakin, niin mitäs sitten, olen kysynyt.
Minna vetää Suomen Latu Kiilopäällä elokuussa kaksi naisten retkeilykurssia. Aloittelijoille ja kokeneemmille on omat kurssinsa.
- Vaelluksesta ja retkeilystä on tullut trendilajeja etenkin naisten keskuudessa, Minna toteaa.
Antiikkikauppias sairastui ihmisähkyyn
Edellisessä ammatissaan antiikkikauppiaana Minna sairastui ihmisähkyyn, johon eräoppaan työ löytyi lääkkeeksi.
- Rupesin miettimään, mitä oikein alkaisin tekemään ja keksin, että vitsi minäpä menenkin eräopaskouluun. Kahdeksan vuotta sitten teimme ensimmäisen vaellusreissun koulun kanssa Lemmenjoelle. Aikaisempaa kokemusta erävaelluksesta ei ollut.
Elokuussa 2015 Minna vaelsi yksin neljän viikon ajan tuntureilla Kaldoaivin ja Paistunturin erämaissa. Hän on tehnyt pitkiä yksinvaelluksia sen jälkeen myös muun muassa Muotkalla ja Käsivarren erämaassa.
- Ensimmäiselle yksivaellukselle päädyin, kun näin elokuvan Villi vaellus ja totesin, että tuollaiselle minäkin haluan. Minulla oli 40-vuotissynttärit tulossa ja jo samana iltana minulla oli suunnitelma synttärivaelluksesta valmiina, Minna muistelee.
”Turvallisuuden vuoksi valitsin 36 kilometrin kävelyn”
Minnan mukaan pitkät reissut vaativat aina perusteellista suunnittelua.
- En koskaan lähde liikkeelle ajatuksella, että tietäisin varmasti, mitä reissulla tapahtuu. En mene uhmaamaan luontoa, vaan pidän koko ajan mielessäni turvallisuuden tärkeyden.
Turvallisuuden merkitys kirkastui Minnalle Muotkan vaelluksella, kun hän sai pöpön juomavedestä, laihtui viikossa neljä kiloa ja meni niin heikkoon kuntoon, ettei alkuperäisen reittisuunnitelman toteuttaminen ollut enää mahdollista.
- Matkaa tielle olisi ollut enää 12 kilometriä, mutta rajujen sateiden vuoksi joet olivat niin tulvassa, etten olisi niin heikossa kunnossa selviytynyt hengissä joen ylityksestä, joka olisi pitänyt tehdä. Turvallisuuden vuoksi käännyin joelta takaisin ja valitsin 36 kilometrin kävelyn paikkaan, mistä sain puhelimeen kentät ja yhteyden henkilöön, joka pääsi minua noutamaan. Se oli opettavainen reissu, jolla pää onneksi toimi oikein, Minna sanoo.
Minna hiihti tämän vuoden maalis-huhtikuussa reitin, joka kulki Sevettijärveltä erämaiden halki Utsjoelta Nuorgamiin ja takaisin. Kuukauden mittaiseksi tarkoitettu hiihto yksin erämaassa muuttui kolmen viikon yksin hiihdoksi, kun Minna teki päätöksen liittyä viimeiseksi viikoksi miehensä Vesa Jakosuon vetämän ryhmävaelluksen jatkoksi.
- Kyllä. Minulle tuli ikävä seuraa, rakkaita ihmisiä ympärille. Yksin viettämäni aika oli opettavaisin kokemus tähänastisessa elämässäni monessakin suhteessa. Tajusin pärjääväni, selviytyväni monenlaisessa kelissä, huomasin missä asioissa on hyvä luovuttaa ja missä taas ei. Ihana reissu, vaikka vastatuultakin oli. Mies veti pilottivaelluksen ja kysyin, saanko tulla mukaan. Tuo viikko oli hieno, opettavainen sekin. Ryhmässä kaikki on erilaista. Tuon viikon ansiosta sain enemmän kokemuksia, mitä alun perin lähdin hakemaankaan, Minna kirjoittaa blogissaan.
Kaksi luksustuotetta aina mukana
Ennen lähtöään kuukauden hiihtoreissulleen Minna veti Suomen Latu Kiilopäältä hiihto-päiväretken, joka oli saanut nimekseen gourmet-retki. Hiihtoretkeä edeltävänä päivänä Minna esitteli kuukauden vaelluksensa varusteita, joista monet ovat Minnan oman kokemukseen perustuvan tuotekehittelyn pohjalta syntyneitä tuunattuja versioita kaupassa myytävistä tuotteista.
Ruokatäydennystä hän sai vaelluksensa aikana kahdesti. Ruoka on tärkeä talvivaelluksella, eikä kaloreita voi mitenkään saada liikaa. Tästä syystä Minnalla oli mukanaan paljon suklaata ja pähkinöitä.
- En voi sanoa kenellekään enää, että kannattaa olla tietynlaiset monot, sukset, makuupussit ja pipot. Se on asenne, mikä on tärkein! Asenne ja kyky ajatella hankalina hetkinä jotain mukavia asioita omassa surkeudessa vellomisen sijaan, Minna kirjoittaa blogissaan kuukauden hiihtovaelluksensa jälkeen.
Kaksi luksustuotetta Minnalla kulkee aina mukana vaelluksilla: ensimmäinen on voimakuva Ernest Shackleto´n naparetkikunnasta ja satavuotias keräilypikari, josta Minna nauttii huikat rommipullostaan hetkillä, jotka ovat erityisen juhlistamisen arvoisia.