Kolumnit

Leena Klemi-Lohinivan kolumni: Onneksi on some ja Saariselän ihanat rouvat

Leena muistelee kolumnissaan, miten kadotti muistiinopanovihkonsa ja löysi sen uudelleen.

Olin tehnyt haastatteluja perjantaina Ivalossa ja kurvaillut lauantaina Pohjoisen Vahvin -kisoihin Utsjoelle. Käväsin tullessa ottamassa kuvia Inarin Pridessa. Sunnuntaina menin Saariselälle sinne kokoontuneita Veteraanikuorma-autoseuran jäseniä haastattelemaan ja vanhoja autoja kuvaamaan.

Siitä ajelin kotiin ja mietin, että ehkäpä voisin illalla vielä vähän kirjoitella, jos tilanne olisi suotuisa.

Vauhti oli kova, mutta pysähdyskin oli yhtä kova. Lehtiö, jossa oli muistiinpanoja monelta päivältä, oli kadonnut. Melko halvaannuttavaa!

En osannut edes itkeä. Purin kameralaukun kahteen kertaan ihan niin kuin se siellä jossakin vuorien välissä piileskelisi. Käsilaukku koki samanlaisen mylläkän. Tästä jälkimmäisestä se olisi voinut löytyä parinkin tyhjennyksen jälkeen. On sieltä ennenkin löytynyt vaikka mitä.

Lehtiö ei ollut missään. Auton penkkien välit ja istuimien alustat tutkittuani piti tunnustaa, että ei ollut.

Olen aina sanonut, että elämä muuttaa suuntaa vähän kuin laiva kääntyisi

Yleensä minulla on melko nopeasti plan B, jota noudatan, mutta nyt mietin vaan, että mitähän siihen lehtiöön on tullut ylimääräisiä kirjoiteltua. Onko tämä nyt tietovuoto, jos sen joku löytää ja saa samalla haltuunsa yksityisten ihmisten puhelinnumeroita. Niistä kun kaikki ovat niin tarkkoja.

Plan B muhi kuitenkin jossakin pään sisällä ja alkoi pikkuhiljaa muotoutua. Mihin se on voinut kadota? Saariselällä sitä viimeksi käytin. Ainoa mahdollisuus oli, että laitoin sen auton katolle, kun etsin avaimia. Se on unohtunut sinne ja siitä lentänyt taivaan tuuliin, kun olen lähtenyt ajamaan.

Olisivatko juttuni nyt tuulesta temmattuja, kirjaimellisesti. Ajatukseni alkoivat vaarallisesti harhailemaan.

Onneksi Saariselällä on oma ”kansalaiskanava”. Laitoin sinne kyselyn vaikka mietinkin, että melkosta hakuammuntaa. Jonkun ajan kuluttua ystävällinen naishenkilö ilmoitti, että sellainen lehtiö on Riekonlinnan kohdalla tien laidassa.

Onneksi on myös Saariselän kyläyhdistys ja sen ihanat rouvat – ainoat ihmiset, jotka sieltä tunnen. Soitin sihteerille, joka kävi korjaamassa muistiinpanoni talteen.Tietoni olivat turvassa.

Nuorimmainen muisti, että kaveri on tulossa Karigasniemeltä Rovaniemelle. Episodi päättyi siihen, että löysin lehtiöni aamulla postilaatikosta.

Olen aina sanonut, että elämä muuttaa suuntaa vähän kuin laiva kääntyisi.

Tämä oli minun elämässäni sellaiset pari tuntia. Elämässä, jossa en koskaan tarvitse ketään ja missä aina yritän olla täydellinen.