Urheilu
Lapland O Weekille -suunnistustapahtumaan odotetaan 1500 kävijää heinä-elokuussa
Suunnistustapahtuma Lapland O Week järjestetään Saariselällä jälleen ensi kesänä 29.7.-3.8. Erittäin suosituksi nousseen tapahtuman tapahtumakeskukset sijaitsevat aivan Saariselän keskustan tuntumassa, Santa's hotellin sekä Ski Saariselän pihapiireissä.
Elämysrastiviikolle odotetaan järjestäjien Routamapin ja Liikupin mukaan noin 1500 suunnistuksen ja urheilun ystävää nauttimaan Saariselän ympäristön tunturimaastoista. Suunnistajia nähdään tunturikylässä lähes viikon ajan, sillä tapahtuma heinä-elokuun vaihteessa kestää lauantaista torstaihin.
– Lapland O Week on löytänyt suosionsa suunnistajien keskuudessa. Eri ikäisiä suunnistajia saapuu Lappiin ympäri Suomen ja Eurooppaa. Erityiskiitosta tapahtuma on saanut joustavasta konseptistaan, eri tasoisten ja ikäisten suunnistajien huomioimisesta sekä suunnistukselle ominaisesta perhekeskeisyydestä, johon kiinnitämme huomiota myös tulevan kesän tapahtumassa", sanoo toisen järjestäjän Routamap Oy:n Tommi Uusimäki.
Lapland O Week on viikon kestävä kuntosuunnistustapahtuma, jossa tarjotaan suunnistajille päivittäin 9 eri mittaista ja taitotasoista rataa. Radoille voi startata päivän mittaan oman aikataulun mukaan, joka luo joustavuutta eteenkin perheille. Viikon aikana suunnistajat pääsevät nauttimaan joka päivä uudesta maastosta muun muassa Luton, Iisakkipään ja Vahtamapään maastoissa.
– Tavoitteenamme on luoda hieno ja elämyksellinen tapahtuma osallistujille, mutta myös paikallisille. Toivomme, että Lapland O Week löytää paikkansa lappilaisena ulkoilutapahtumana ja voimme rakentaa tapahtumaa ja kokonaisuutta pitkäjänteisesti yhdessä paikallisten yrittäjien ja toimijoiden kanssa. Tämän kokoluokan tapahtuma on merkittävä myös paikallisen aluetalouden kannalta, sillä suunnistajat tuovat viikon aikana alueelle arviomme mukaan noin miljoona euroa, kertoo Liikupin Antti Vainio.
Järjestäjät Liikup ja Routamap toivovatkin paikallisia yrittäjiä ja toimijoita ottamaan rohkeasti yhteyttä tapahtumaan liittyvissä ideoissa, jotta yli kymmenestä maasta tuleville suunnistusmatkailijoille saadaan tarjottua laadukas kokemus Saariselän tuntureilla.