Paikallisuutiset

Diakonityöntekijä Riikkaliisa Joentausta (vas.) vastaa kahvilan toiminnasta ja työntekijöiden rekrytoinnista. Mikko-Niiles Porsanger toimii kesäkuukaudet Kirkkotupien oppaana ja Maarit Pihkakoski ja Tarja Kinnunen paistoivat viikon verran vohveleita kahvilan asiakkaille. Kuva: Leena Klemi-Lohiniva

Kirkkotupien lähetyskahvilasta päiväkahvit, vohvelit ja paikallisia käsitöitä

Utsjoen kirkkotupien perinteinen lähetyskahvila on jälleen auki. Suosittu kesätyörupeama on houkutellut vohvelin paistoon tänä kesänä neljättäkymmentä vapaaehtoista.

– Kyllä tänne oli melko helppo saada työntekijöitä. Jos tulee peruutuksia, niin sitten on hankalampaa, kertoo Utsjoen seurakunnan diakoniatyöntekijä Riikkaliisa Joentausta kesän vohvelikahvilan työntekijätilanteesta.

Kaikkiaan kuluvana kesänä on vapaaehtoisia töissä 34 henkeä. Pääasiassa he ovat muualta tulleita, mutta mukana on muutama kyläläinen, jotka tuuraavat vapaapäivinä. Työviikko on maanantaista sunnuntaihin. Vapaapäiviä on kaksi viikossa.

Tarja Kinnunen on tullut töihin Sipoosta. Hän opiskelee Diakonia-ammattikorkeakoulussa ja on jo keväällä tehnyt kaksi kuukautta seurakuntaharjoittelua Utsjoella.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Opettaja sanoi, että menkää vaikka Utsjoelle ja niin minä tulin tänne, Tarja Kinnunen kertoo hymyillen harjoittelupaikan valinnastaan. Harjoittelu meni hyvin, hän viihtyi Lapissa, ja niin oli helppo tulla tuttuun paikkaan myös viikoksi vohveleita paistamaan.

Maarit Pihkakoski on tullut Utsjoelle vähän lähempää eli Kempeleestä. Hänellekin Utsjoki oli tuttu jo ennestään vuoden pituisesta pestistä kunnan varhaiskasvatuksessa lukuvuonna 2021-22.

– Olen käynyt täällä sen jälkeenkin useasti. Täällä on kiva henki, sydän jäi tänne, Maarit Pihkakoski tunnustaa. Maarit ja Tarja saapuivat Utsjoelle samalla kyydillä ja ovat töissä viikon mittaisen jakson niin kuin muutkin Utsjoelle tulevat vapaehtoiset.

– Linja-autot voisivat pysähtyä tässä enemmän, miettii Riikkaliisa Joentausta kuluvaa kesää. Tässä on tietysti toiveena, että isommat ryhmät ilmoittaisivat etukäteen tulostaan joko hänelle tai kirkkoherra Päivi Aikasalolle.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kahvilassa on myös myynnissä kirkkotekstiilien ompelusta jääneistä kankaista tehtyjä pieniä, värikkäitä käsitöitä. Kahvilan tuotto menee kokonaisuudessaan lähetystyön hyväksi.

Utsjoen kirkkotuvilla Mantojärven rannalla toimiva vohvelikahvila on avoinna 23.9 asti. Kesän aikana voi myös tutustua lähellä olevaan Utsjoen kirkkoon, joka toimii tiekirkkona.

Ilmoita asiavirheestä