Paikallisuutiset
Inarijärveen istutetaan järvitaimenia, nieriöitä ja pohjasiikoja vuonna 2023
Tänä vuonna on suunniteltu istutettavaksi noin 200 000 taimenen, 180 000 nieriän ja 584 000 pohjasiian poikasta Inarijärveen.
Nieriänpoikasia istutetaan noin neljäviidesosaa ja siianpoikasia istutetaan noin puolet velvoitemäärästä, ja eroa velvoitemäärään kompensoidaan järvitaimenen poikasistutuksilla.
Luonnonvarakeskus (Luke) hoitaa Inarijärven kalatalousvelvoitteen istutukset.
– Vuonna 2022 Inarijärven kalatalousvelvoite toteutui täysimääräisenä, kun otetaan huomioon nieriöiden ja siikojen kompensointi taimenilla. Siikavelvoitteen istutusmäärät olivat edellisvuoden tasolla, kertoo vesiviljelyasiantuntija Timo Rauhala Lukesta.
Vuodesta 2018 alkaen osa Inarijärven taimenvelvoitteen 3-vuotisistukkaista on ollut niin sanottuja virikekasvatettuja poikasia. Kasvatuskokeella tutkitaan virikekasvatuksen vaikutuksia kalojen kasvatuksen aikaiseen hyvinvointiin sekä niiden valmiuteen selviytyä luonnossa pyyntikokoisiksi saaliskaloiksi tai kutuvaellukselle nouseviksi emokaloiksi.
– Siikavelvoitteena istutetaan viisivuotisjaksolla 2021-2025 vuosittain 584 000 kesänvanhaa siianpoikasta. Velvoitetta pienemmällä siianistutusmäärällä pyritään ylläpitämään Inarijärven siikojen hyviä kasvumahdollisuuksia, toteaa johtava asiantuntija Petri Heinimaa Lukesta.
Siikaistutuksia kompensoidaan järvitaimenen poikasistutuksilla.
Inarijärven säännöstelyn kalatalousvelvoitetta toteutetaan sopeutuvan velvoitehoidon periaatteiden mukaisesti. Tämä tarkoittaa sitä, että istutusmääriä voidaan muuttaa kalatalousviranomaisen päätöksellä joustavasti kalakantojen tilan ja kalastuksen mukaan.