Paikallisuutiset
Inari Pride näkyy lauantaina Inarissa
Kulkue lähtee Siidan parkkipaikalta kylän kautta Sajokselle lauantaina 5. elokuuta kello 13. Itse tapahtuma alkaa kolme varttia myöhemmin Sajoksen pihalla.
Pride -tapahtumaa ovat jäjestämässä Inarin nuorisovaltuusto yhteistyössä kulttuuri- ja vapaa-aikatoimen kanssa. Lisäksi mukana on useita sponsoreita ja tapahtuman tukijoita.
Käytännön järjestelyjä hoitavat paikalliset nuoret ja nuoriso-ohjaajat. Nuoret ovat itse kirjoittaneet tekstit tapahtuman tärkeydestä sekä kutsuneet esiintyjät.
– Tämä opettaa myös tapahtumien järjestämistä, toteaa mukana oleva Nuorisovaltuuston tukiaikuinen Ida Lassila.
Inari Pride nostaa järjestäjien mukaan esille samoja teemoja kuin viime vuonna. Tapahtuman kautta pyritään antamaan näkyvyyttä ja jakamaan tietoisuutta seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä. Tapahtumaan osallistuvat haluavat, että Inarin kunta on turvallinen ja yhdenvertainen paikka sateenkaari -ihmisille.
– Syrjinnän ja vihan pelko ei kuulu Inariin, todetaan tiedotteessa.
Sajoksen pihan open stagella jokainen voi esiintyä. Siellä voi laulaa, lausua runoja, pitää puheita, kaikki luovat esitykset ovat toivottuja. Etukäteen sovittuja esiintyjiä ovat Inarin koulun bändi Freak out! sekä artisti Lyyti, joka esiintyy kahden viulistin kanssa. Ohjelmassa on myös mm. tietovisa, keskustelua, pop up -kahvila ja selfieseinä. Tapahtuma on täysin päihteetön ja avoin kaikille ja kaikenikäisille.
Tulevalla viikolla järjestetään nuorisotiloilla sekä Inarissa että Ivalossa kylttityöpajat. Kulkueeseen saa ostaa sápmi pride -lippuja Siidasta. Siidan Sarrit -ravintolassa on tapahtuman osallistujille lounasta tarjoushintaan.
Inarin kunnan päättäjiä on myös kutsuttu Inari Prideen.