Kotimaa
Emonsa hylkäämästä Ihimeestä kasvoi oikea poro — hoitaa nyt ensimmäistä vasaansa
Kolme vuotta sitten Jenna Simontaival joutui isänsä, ukkinsa ja siskonsa kanssa varaemoksi poronvasalle. Nyt Ihime on itse tyttövasan emo.
Ihime-poron nimi kuvaa sitä miten se aikoinaan selviytyi elämänsä ensimmäisistä hetkistä.
Se syntyi Sattasessa sijaitsevaan Simontaipalen perheen poroaitaan toukokuussa 2021. Jenna Simontaival oli isänsä ja siskonsa kanssa aidassa merkitsemässä jo syntyneitä vasoja.
– Ihimeen emä oli samanikäinen kuin Ihime nyt eli kolmevuotias vuorsovaadin. Syystä X se hylkäsi Ihimeen peräaitaan, hän muistelee.
Kolmikko huomasi vasan vasta kun se ilmestyi yksikseen heidän luokseen ja äänteli roukuen. He jäivät seuraamaan vasaa, joka pysytteli heidän lähellään koko illan.
– Totesimme että kokeillaan jos tästä olisi eläjäksi.
He olivat jo kerran aiemmin yrittäneet huolehtia orvosta poronvasasta, mutta se ei ollut elänyt vuorokautta pidempään.
Katso videolta kun Jenna Simontaival kertoo Ihimeestä ja vasasta.
Kuvaaja: Elina Melamies
Kesä Ihimeen emona oli työläs, vaikka hoitoringissä oli Jennan lisäksi myös isä, sisko ja ukki. Pikkuinen vasa ruokittiin karitsan maidonkorvikkeella.
– Olihan se melkoinen kesä. Ekat kaksi viikkoa huutoa kuului parin tunnin välein. Ihime eli meillä sisällä yöt ja oli päivällä ulkona. Kyllä se kuului että nälkä on.
Toisaalta kokemus vasan kasvusta on ainutlaatuinen kokemus myös poronomistajalle.
– Harvoinhan sitä pääsee seuraamaan oikeasti näin läheltä poron kasvutarinaa. Ihimeen myötä on vielä enemmän kiintynyt poroihin. Ja osaa enemmän lukeakin niitä kun on nähnyt sen yhden kasvavan.
Tänä keväänä kolmevuotias Ihime vasoi ensimmäisen kerran. Jenna sattui aitaan sopivasti nähdäkseen kun vasa kirjaimellisesti putosi maailmaan.
Jenna kertoo pelänneensä, että Ihime hylkäisi vasansa, mutta huoli oli turha. Ihime alkoi heti vasan synnyttyä puhdistaa sitä asiaankuuluvasti ja on hoitanut vasansa itse alusta saakka.
– Sehän se on meille suurin yllätys ja tietenkin lottovoittokin että hän alkoi oikeaksi äidiksi. Olin jo henkisesti varautunut että kun vasa syntyy, saan taas kesän olla vasan emona.
Välillä Ihime on kyllä tuuppinut vasaansa Jennaa kohti.
– Ehkä se on kuitenkin vain halunnut näyttää että kato, mulla on tämmöinen.
Ihime on taustastaan johtuen kesympi kuin porot yleensä. Sitä eivät häiritse lähelle tulevat ihmiset. Se kiersi jo vasakesänään Jennan mukana ilahduttamassa esimerkiksi vanhusten palveluyksiköiden asukkaita.
Viime syksynä talvi tuli varhain ja Ihimekin siirtyi aikaisin aitaan ruokittavaksi. Se pääsi taas Jennan mukana kierrokselle ikäihmisten ja päiväkoti-ikäisten luo ja se vieraili myös mielenterveyskuntoutujien luona.
Vasa näyttää olevan poromaisempi: se pysyttelee aidassa etäällä ihmistä kartellen.
– On hyvä että vasa on ronkelimpi eikä ole kaikkien luo menossa, Jenna Simontaival sanoo.
Vasa on saanut korviinsa Jennan merkin. Ihime on Jennan isän merkissä.
Ihime on samassa aidassa muiden vasoneiden vaatimien kanssa, mutta pitää niihin kuitenkin etäisyyttä.
Katso video: Vasa säikkyy vierasta aidassa
Kuvaaja: Elina Melamies
Kesäisin porot viettävät aikaa vapaudessa nauttien kasvukauden luonnon tarjoamasta ravinnosta. Ihimekin on suurimman osan vuodesta vapaana luonnossa. Kun muut porot yksinkertaisesti löysätään aidasta vaeltamaan kohti vakiintuneita kesälaidunalueita, Ihimeen lomillelähtö vaatii sille autokyydin Pomokairaan. Muuten se saattaisi jäädä lähistölle. Vasakin saa kyydin emonsa mukana.
Jenna myöntää välillä pelkäävänsä vapaana olevan Ihimeen puolesta: se voi nimittäin mennä tervehtimään metsästäjää tai pyrkiä autokyytiin. Näin on käynytkin. Jenna on saanut kuvatodisteita tutultaan, joka oli metsästysreissullaan nähnyt Ihimeen. Ihime oli hätistellyt metsästyskoiraa kauemmas ja puskenut autoa kuin kertoakseen että haluan mukaan.
Ihimeen ensimmäisen vasan sukupuoli oli iloinen yllätys. Jenna Simontaival kertoo kuulleensa että ensimmäiset vasat ovat yleensä uroksia. Syksyn poroerotuksissa ne päätyvät usein teuraaksi. Naarasvasat taas jäävät jatkamaan sukua.