Ajankohtaista

Anni Vuohijoki ja Luigi-koira nauttivat kaamoksen sinisistä hetkistä: ”Kesällä minulla oli enemmän ongelmia kuin nyt”

Nuotio räiskyy Jänkkävaaran ulkoilukeskuksen tulipaikalla Inarissa. Anni Vuohijoki istuu nuotion edessä sylissään vuoden ja kaksi kuukautta vanha kääpiöbullterrieri Luigi. Tulipaikkaa ympäröi kaamoksen sininen hämäryys.

– Tässä on nyt kaikki elementit, joilla voi ylläpitää terveyttä ja hyvinvointia. Koira laskee verenpainetta ja syventää yöunta.

– Nuotio rauhoittaa ja laskee hermoston vireystilaa. Ja ympärillä oleva luonto laskee myös hermoston vireystilaa, kertoo hyväntuulinen Vuohijoki, joka tuli Ivalon terveyskeskukseen lääkäriksi heinäkuun alussa.

Anni Vuohijoki ei kärsi kaamoksesta. Hän sanoo, että on oikeastaan odottanut tosi paljon kaamosta ja sen sinistä hämäryyttä.

– Minähän olen asunut Rovaniemellä, joten tiedän mitä kaamos on, ei tämä puskista tule. Onhan minut kerran valittu myös Vuoden lappilaisurheilijaksi, hän muistuttaa.

Vuohijoki kertoo, että Helsinkiin verrattuna Lapin kaamos on valoisaa. Ei ole loskaa, vaan valkoista lunta. Hän nauttii ulkoilusta kaamoksen aikaan, kun voi katsella, mitä taivaalla näkyy. Eilen ei näkynyt revontulia eikä tähtiä, mutta kuu paistoi ja valaisi mukavasti.

– Kesällä minulla oli enemmän ongelmia kuin nyt kaamoksen aikana. Kun aurinko paistoi yötä päivää, niin välillä oli hankalaa nukkua, hän naurahtaa.

Todella hyvä työpaikka

Ivalon terveyskeskuksessa Anni Vuohijoki sanoo viihtyneensä oikein hyvin.

– Ivalon terveyskeskuksessa on hyvä seniorituki, sitä osaan arvostaa lääkärinä. Täällä on monipuolinen potilastarjonta ja meidän terveyskeskus on sairaalatasoinen paikka, jossa kaikki on viimeisen päälle. Toki terveyskeskuslääkärin työ Ivalossa on myös haastavaa. Päivystäessäkin joutuu tekemään vaikka mitä ja täytyy tehdä nopeasti päätöksiä ja ottaa vastuuta. Eihän se henkisesti mikään helppo työpaikka ole.

Annin veti Ivaloon nimenomaan työ lääkärinä ja yleislääketieteen erikoiskoulutus, jonka suorittamiseen vaaditaan työskentelyjaksoa terveyskeskuksessa.

– Olen tehnyt Helsingissä terveyskeskustyötä, mutta urheilu-uran aikana minulla ei ollut mahdollisuutta olla aina niin täysillä työelämässä. Olen iloinen, että pääsin tänne Ivaloon ja saan täällä parannettua kliinistä osaamistani. Ivalosta en tiennyt etukäteen mitään, mutta tiesin sen, että Ivalon terveyskeskus on saanut paljon kiitosta maailmalla.

Ivalossa on eri meininki

Anni Vuohijoki sanoo, että Ivalossa on yleensäkin aivan erilainen elämisen rytmi kuin Helsingissä.

– Täällä on sellaista talkoohenkeä ja yhdessä tekemisen riemua. Minun polkupyörä ilmestyi yhtenä päivänä paikallisen herran tuomana Rovaniemeltä. Etäisyydet ovat täällä niin pitkiä, että ihmisten on varmasti senkin vuoksi ollut pakko auttaa tietyllä tavalla toisiaan ja pyörittää sitä arkea yhdessä. Helsingissä ihmiset ovat paljon tarkempia omasta yksityisyydestään ja jokainen varjelee sitä omaa reviiriään.

Vuohijoki on huomannut, että Ivalossa ihmiset ottavat nopeasti ja mutkattomasti vastaan uuden tulokkaan.

– Jotkut etelän kaverini pitävät ihan käsittämättömänä, että voin asua ja viihtyä näin pohjoisessa, heidän mielestään keskellä metsää. Joillekin heistä Oulukin alkaa olla jo liian pohjoisessa. Mutta minulla ei ole mitään valittamista minkään suhteen.

– Toki sitä olen miettinyt, että joillekin ihmisille, jotka tulevat etelästä pohjoiseen töihin, voi olla vaikeaa se tukiverkoston puuttuminen. Kun muutat Lappiin, niin yleensä ystäväporukka ja sukulaiset jäävät sitten etelään.

Katso Anni Vuohijoen vinkit arjessa liikkumiseen:

Video: Ville Vaarala

Inarijärveltä tuli iso harjus

– Minkäänlaisia vapaa-ajan ongelmia ei ole ollut Ivalossa. Kesällä kävin kalassa, tai kalalla, kuten täällä sanotaan, ja sain 45-senttisen harrin Inarijärveltä. Se oli varmaan minun isoin saavutus kesän aikana. Olen minä ennenkin kalastanut ja harrastanut kaikkea luontoon liittyvää. Isäni on kotoisin maalta ja se on vaikuttanut minun elämääni, mutta kaupunkiasuminen ja Helsinki erityisesti, vain vieraannuttivat luonnossa olemisesta.

– Nyt talvella varmasti tulee pilkittyä ja toivon, että saisin ajaa myös moottorikelkalla. Minähän tykkään moottoriajoneuvoista. Minulla on asunto tällä hetkellä Ivalossa, mutta tarkoitus olisi muuttaa Saariselälle, koska ei ole kiva asua aivan työpaikan naapurissa. Saariselällä täytyy tietysti lasketella, ja ehkä tulee testattua myös Saariselän mahtavaa latuverkostoa. Siitä onkin 20 vuotta, kun olen viimeksi hiihtänyt. Toivon myös, että Saariselän kämpässä olisi takka, jossa voisi pitää oikeaa tulta.

Metsästyskin Annia periaatteessa kiinnostaisi, mutta hän tietää, että aivan kaikkeen ei ole pohjoisessa aikaa. Ja Ivalon jäähallilla kokoontuva Tukittaret-jääkiekkojoukkue kaipaisi vahvistusta porukkaan, mutta Anni arvelee, että hänen on parempi pysyä poissa Ivalon jääkiekkokaukalon sisältä:

– Kyllähän jääkiekko varmasti kiinnostaisi, mutta ajankäyttöä täytyy priorisoida. Ja minun on vaikea aloittaa uutta tekemistä, ilman että kaikki lähtee laukalle. Vanhana kilpaurheilijana kaikki tahtoo mennä sitten kilpailuksi. Minun on tosi vaikeaa löytää liikuntaharrastus, joka säilyisi vain kivana ja mukavana tekemisenä, hän naurahtaa.

Ivalossa kysyntää uudelle kuntosalille

Kuntosaliyrittäjänä ja entisenä kilpapainonnostajana Anni Vuohijoki on tietysti Ivalossa harrastanut myös kuntosalia.

– On ollut kiva jutella ja ryhmäytyä kunnan salilla paikallisten voimailijoiden kanssa. Ivalossa pystyy tekemään peruspuntteja, mutta kunnan sali on aika pieni, eikä täällä ole toiminnallista harjoittelutilaa tai vapaapainotilaa.

– Kilpailuaikana en olisi voinut muuttaa Ivaloon, ei täällä ole kvasiliteetteja sellaiseen. Olen muutamien ihmisten kanssa jutellut ja suunnitellut, että Ivaloon voisi laittaa pystyyn kuntosalin, mutta katsotaan nyt mitä tapahtuu. Tarkoituksena ei olisi rikastua uudella salilla, vaan tarjota vaihtoehtoinen ja hyvä paikka salitreenille, ja samallahan siinä saisi sivussa mieluisan salin myös itselle.

Vuohijoki mietti jokin aika sitten, että mitäpä jos kokeilisi, vieläkö hän mahtuisi joulukuussa Rovaniemen Reippaan joukkueeseen seurakisoihin. Ivalossa ei kuitenkaan ole naisten tankoa, joten ei hänellä ollut mahdollisuutta päästä treenaamaan lajinostoja.

Sykettä pitää nostaa

Lääkärinä Anni Vuohijoki tietää, että kaamosaikana ihmisten on helppo käpertyä työpäivän jälkeen sohvanpohjalle. Liikunta jää helposti vähiin pimeänä aikana. Mitä siis pitäisi tehdä?

– Ei pidä mennä työpäivän jälkeen sinne sohvanpohjalle. Eihän kukaan halua lähteä sieltä lämpöisestä sohvasta enää yhtään mihinkään kylmään ja pimeään, en minäkään, hän neuvoo.

– Toisin sanoen työpäivän jälkeen olisi hyvä, jos vain mahdollista, lähteä heti liikkumaan ja urheilemaan. Eihän kaikille liikunta ole mieluisa harrastus, eivätkä kaikki saa liikunnasta sellaista dopamiinimäärää kuin me vanhat urheilijat, joten etenkin silloin on hyvä hoitaa heti työpäivän jälkeen epämiellyttävät asiat alta pois. Sehän on ihan luonnollista, että monelle ihmiselle tuntuu tosi vaikealta lähteä olohuoneesta uudelleen pimeään ja kylmään.

Vuohijoen mukaan ihmisten pitäisi kaamosaikanakin liikkua, koska se tekee hyvää kunnolle, vireydelle ja univajeelle.

– Kannattaa tulla vaikka kävelemään näitä Jänkkävaaran kuntoportaita. Mutta ehdottomasti talvella jalkaan hyvät kengät, tai oikein nastakengät, ennen kuin tulee kuntoportaisiin. Muuten on vaarana, että kuntoportaissa kävelijä on minun asiakkaana päivystyksessä.

Anni Vuohijoki muistuttaa, että jos tarkkoja ollaan, niin pelkkä leppoisa kävelylenkki ei vielä riitä liikunnaksi perusterveelle ihmiselle.

– Pitäisi saada myös se syke nousemaan. Pitäisi olla ainakin kaksi kertaa viikossa sellaista hikiliikuntaa, missä syke nousee. Meillä Suomessa on vain käynyt niin, että osa lapsista ja nuoristakin kokee hikeä tuottavan liikunnan jopa vastenmielisenä.

– Olen tosi huolissani lasten ja nuorten liikunnan vähenemisestä. Pitäisi saada liikunta lapsiperheiden arkeen, jossa liikunta kuuluisi normaaliin arkirytmiin siinä vaiheessa, kun lapsi siirtyy kouluun. Ehkä myös liikunta ja huippu-urheilu pitäisi hallinnollisesti eriyttää toisistaan. Nythän ne kuuluvat keskitetysti Suomen Olympiakomitealle, joka toimii opetus- ja kulttuuriministeriön alaisuudessa. Terveysaspekti jää herkästi sivuun. Kun puhutaan erityisesti lasten liikuttamisesta, niin ne asiat voisivat kuulua myös sosiaali- ja terveysministeriön alaisuuteen. Huippu-urheilu olisi sitten asia erikseen.

Suomen pohjoisin bulli

Anni Vuohijoki ei keksi Ivalosta mitään huonoa sanottavaa. Tekemistä ja harrastuksia uudelta paikkakunnalta löytyy kiitettävästi.

– Kirkasvalolamppua en ole hankkinut kaamosta varten. Tiedän, että osa ihmisistä ahdistuu tai väsyy kaamoksen aikana, mutta minulle Helsingin kaamos on tosiaan paljon ahdistavampaa kuin tämä Lapin kaamos. Ja minä olen aina yrittänyt, että ehtisin käväistä ulkona silloin kirkkaimman hetken aikana, silloin kun auringonvaloa on hieman taivaalla.

Yksi asia, mikä myös laittaa Annin lenkkeilemään, on kääpiöbullterrieri Luigi.

– Luigin kanssa on tietysti pakko käydä ulkona. Luigihan asuu puolet ajasta Ivalossa ja puolet Helsingissä, meillä on hänestä yhteishuoltajuus. Minulle Ivalossa on kaikkea mitä minä tarvitsen ja nautin Ivalon talvesta, mutta ainoa ongelma on siinä, että Luigi ei hirveästi nauti pakkasesta ja lumesta.

– En ole kuullut, että näin pohjoisessa olisi muita kääpiöbullterrierejä. Luigi saattaa hyvinkin olla Suomen pohjoisin bulli. Hänelle on kyllä tehty ihan uusi talvitakki, mutta ei Luigi oikein välittäisi laittaa takkia päälleen.

Vuohijoki tunnustaa, että hän ajatteli aikoinaan, ettei halua koskaan koiraa, mutta toisin kävi.

– Luigi tuli minulle vähän kuin vahingossa ja olen onnellinen hänestä. Se on aika hauskaa ja jännää huomata, että yhtäkkiä oletkin vastuussa eläimestä ja se yksilö on sinusta riippuvainen. Vaikka kuinka laiskottaisi, niin pitää lähteä koiran kanssa ulos ja yhtäkkiä huomaat, että sehän onkin ihan hauskaa. Minulle koira on tehnyt hyvää ja se rytmittää elämää. Ilman Luigia saattaisin unohtua tekemään Ivalossa ympäripyöreitä päiviä, mutta onneksi Luigin kanssa se ei ole mahdollista.

Vuohijoki on ”teeveestä tuttu” lääkäri ja toki osa potilaista hänet tunnistaa julkisuudesta.

– Joku potilas saattaa vastaanoton jälkeen sanoa ohimennen, että kyllä he tiesivät kenen luokse tulivat. Lappilaiset ovat ottaneet minut vastaan ihan vain uutena tänne muuttaneena lääkärinä, eikä se ole heille ongelma, että olen ollut julkisuudessa. Minäkin olisin mielelläni Anni vaan Nakkilasta, mutta urheilu-uran vuoksihan minä aikoinaan lehtien palstoille nousin, en ole sitä julkisuutta varsinaisesti tilannut. Ivaloon minä tulin myös siksi, että saan itselleni omaa aikaa, saan miettiä vähän mitä haluan elämältä oikeasti ja saan keskittyä rauhassa myös lääkärin työhöni.