Ihmiset

Konstrundan 2021

”Aluksi tämä on puusepäntyötä ja sitten kultasepäntyötä”

KammiGallerian perustajan Kikka Laakson käsissä pysyy niin vannesaha, hiomakone kuin porakonekin. Työstettäviä materiaaleja ovat muun muassa erilaiset pahkat sekä poronnahka ja -sarvet. Niistä syntyviä koru-, käyttö- ja taide-esineitä pääsee tänä vuonna ihailemaan ensimmäistä kertaa osana Konstrundan-taidetapahtumaa syyskuussa.

Konstrundan-taidetapahtuma on rikkonut tänä vuonna ennätyksiä. Sen lisäksi, että vuodesta 2008 järjestetyssä tapahtumassa on mukana ennätysmäärä osallistujia, myös Lapin osallistujamäärä moninkertaistui.

Kun aikaisimpina vuosina tapahtuman ainoa lappilainen osallistuja on ollut Inarissa asuva korutaiteilija sekä tapahtuman Pohjois-Suomen aluekontakti Ami Avellán , tänä syksynä myös kymmenen muuta lappilaista luovaa käsityöalan ammattilaista avaa työpajansa tai ateljeensa ovet yleisölle syyskuisen viikonlopun ajaksi.

Korutaidetta Lemmenjoella

Yksi pohjoislappilaisista osallistujista on Lemmenjoella asuva Kikka Laakso . KammiGalleriassa hänellä on näytteillä ja myynnissä muun muassa juuri- ja koivupahkoista sekä poronsarvista ja -nahkoista tehtyjä käsitöitä ja taidetta. Materiaalit löytyvät läheltä: ympäröivästä luonnosta sekä suvun omista poroista.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Korujen ja käsitöiden valmistus on monivaiheinen työprosessi. Ennen kuin päästään vaiheeseen, jossa tehdään pikkutarkkaa työtä, käytössä on ollut jo timpurin työkaluista vannesaha, hiomakone sekä porakone.

– Aluksi tämä on puusepäntyötä ja sitten kultasepäntyötä, Kikka kuvailee.

Konstrundan-viikonloppuna hän esittelee yleisölle omaa tuotantoaan, käyttämiään materiaaleja sekä paikallista poronhoitokulttuuria. Hän on koonnut KammiGalleriaan näytteille esineistöä sekä oman että miehensä suvun puolelta. Lapsivieraitakaan ei ole unohdettu.

– Non-stoppina toimivassa käsityöpajassa voi itse tehdä avaimenperän tai korun. Varsinkin lapsille se on mielenkiintoista tekemistä, Kikka kertoo.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

KammiGallerian ja omien töidensä ohella Kikka tekee myös tilaustöitä. Tälläkin hetkellä hänellä on meneillään muun muassa lapinvyöprojekti sekä nahkarummun entisöinti.

”Tämä on vasta alkua”

Viime syksynä Konstrundanin Pohjois-Suomen aluekontaktina aloittanut Ami Avellán toivoi toteutunutta suurempaa osallistujamäärää Lappiin. Hän kuitenkin myöntää, että yhdistysten ja muiden taideyhteisöjen herättelemiseksi aikaa ei ollut tarpeeksi, sillä haku Konstrundaniin oli heti alkuvuodesta. Myös koronatilanne saattoi vaikuttaa joidenkin mahdollisten osallistujien päätöksiin olla hakematta mukaan tapahtumaan.

– On kuitenkin hienoa, että käsivartta lukuun ottamatta osallistujia on ympäri Lappia, hän toteaa.

Hän itse avaa ateljeensa ovet tuttuun tapaan Inarin kirkonkylällä. Hänen ja Kikan lisäksi Keski- ja Ylä-Lapista tapahtumaan osallistuvat Elina Länsman Nuorgamin Boratbockásta sekä Pirita Design Sodankylästä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Amin mukaan yksi syy Konstrundanin suureen osallistujamäärään valtakunnan tasolla voi hyvinkin olla se, että koronan vuoksi on jouduttu pidättäytymään kulttuurielämyksistä jo liian pitkään.

– Tarve kulttuurielämyksille on valtava. Ihmiset ovat ymmärtäneet, että ilman kulttuuria ei voi elää, hän pohtii.

Yksi Konstrundan-taidetapahtuman tavoitteista on luoda kohtaamisia taiteen, käsityön ja muotoilun ammattilaisten ja yleisön välille ¬– eikä pelkästään yhtenä syyskuisena viikonloppuna, Ami muistuttaa.

– Jos jollakin osallistujalla on vaikkapa oma henkilökohtainen näyttely, Konstrundan jakaa tietoa siitä omissa somekanavissaan. Se tuo paljon lisänäkyvyyttä taiteilijalle.

Taidetapahtuma on poikinut yhteistyötä myös osallistujien välille. Esimerkiksi Ami asettaa omaan ateljeehensa näytteille Pirita Designin neuleita, jotka hän somistaa omilla koruillaan. Pirita Design tekee samoin Sodankylässä.

Pestiään Pohjois-Suomen aluekontaktina Ami aikoo jatkaa myös tulevina vuosina.

– Yksi viikon kohokohta on ollut Zoom-kokous muiden aluekontaktien kanssa. Sen aikana on päässyt tekemään luovaa työtä uudesta näkökulmasta, uusien ihmisten kanssa. Tämä on vasta alkua, Ami lupaa.

Konstrundan 2021

Järjestetään 4.–5. syyskuuta. Ovet ovat auki molempina päivinä klo 11–17.

Maksuton tapahtuma.

Konstrundan 2021 suojelijana toimii presidentti Tarja Halonen.

Oheisohjelmana mm. Taiteen ilta 19.8. Taidehuutokauppa Fiskarsin Ruukissa ja verkossa. Huutokaupan voitto lahjoitetaan lyhentämättä Uuden lastensairaalan luovaan ja taiteelliseen toimintaan.

Lue lisää: www.konstrundan.fi, somessa Facebook ja Instagram.

Ilmoita asiavirheestä