Paikallisuutiset

Palkittu ravintolapäällikkö tarttui tilaisuuteen ja osti oman ravintolan – ”Jos en olisi, kymmenen vuoden päästä olisi harmittanut”

Petri Laukkasen ja Jenna Jämsenin ravintola aukeaa marraskuussa, mutta se ei ole irkkupubi.

Keväästä lähtien tyhjillään ollut O’Poron entiseen liiketilaan aukeaa marraskuussa uusi ravintola. Kuva: Eetu Kupulisoja

Saariselän ravintolamaailman eläviin legendoihin kuuluvan Petri Laukkasen mielessä on toisinaan käynyt oman ravintolan perustaminen, mutta varsinainen haave saati tavoite se ei ole hänelle ollut.

Yli kolme vuosikymmentä Saariselän ravintoloissa vaikuttanut mies on viihtynyt erinomaisesti kaikilla työpaikoillaan. Niin myös Saariselän Pub Panimon ja Anne’s Gardenin ravintolapäällikön pallilla.

Olisi viihtynyt pidempäänkin, mutta irlantilaispubi O’Poron lopetettua keväällä toimintansa vapautui ravintolakäyttöön soveltuva liiketila paraatipaikalta. Petri Laukkanen ja Jenna Jämsen tarttuivat tilaisuuteen.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Ei tuollaista liiketilaa tule tältä kylältä saataville edes joka kolmas vuosi. Tämä oli once in a lifetime -tilaisuus (kerran elämässä), joten pitää lähteä kokeilemaan. Jos en olisi, kymmenen vuoden päästä olisi harmittanut, Laukkanen sanoo.

Uuden ravintolan on tarkoitus avata ovensa marraskuun alkupuolella. Siitä ei tule uutta irkkupubia vaan suunnitelmissa on gastropub eli ravintola, joka yhdistää rennon pubitunnelman ja laadukkaan ruoan.

– Tulee ruokia, juomia ja erilaisia cocktaileja, muutakin kuin gintonicia - jota kyllä sitäkin saa.

Jenna Jämsen ottaa keittiöpuolen vastuulleen, Petri Laukkanen taas vastaa salin puolesta.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Jenna on kerennyt suunnitella jo 20 erilaista ruokalistaa.

Käyttötarkoituksen muuttuessa liiketila vaatii hieman remonttia. Etenkin keittiötä pitää entrata, että se sopii gastropubin tarpeisiin.

Petri Laukkanen on myös kirjailija. Vuosi sitten elokuussa ilmestyi hänen esikoiskirjansa Woman on Mars. Kuva: Petri Laukkasen albumi

Vuonna 2019 Suomen parhaana ravintolapäällikkönä palkittu Laukkanen jatkaa syyskuun loppuun töitään Panimolla. Samalla hän kartoittaa jatkajaa työlleen ja on luvannut perehdyttää seuraajansa talon tavoille.

– Esa (yrittäjä Esa Lindholm) sanoi, että saat itse rekrytoida itsellesi seuraajan, mutta hänen pitää olla vähintään yhtä hyvä. Siinä auttaa, että minulla on aika kovat kontaktit, joista on hyötyä myös oman ravintolan kanssa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Työntekijöitä tarvitaan myös omaan ravintolaan, mutta se rekrytointi ei ole päänvaivaa tuottanut. Yrittäjät suunnittelevat palkkaavansa ainakin yhden kokin ja yhden tarjoilijan.

– Puhelin on soinut kovasti, kun on kyselty, pääseekö töihin. Omalla kylällä on onneksi valmiina paljon tekijöitä, jotka kaipaavat lisätunteja, joten vaikea asuntotilannekaan ei muodostu ongelmaksi.

– Myös tutut tavarantoimittajat ovat jo soitelleet, mutta vielä on pitänyt laittaa heille jäitä hattuun, Petri Laukkanen naurahtaa.

Tämän katutason liiketilan vapautuminen oli Petri Laukkaselle niin iso mahdollisuus, ettei hän voinut jättää sitä käyttämättä. Kuva: Eetu Kupulisoja

Lisää aiheesta

Ilmoita asiavirheestä