Paikallisuutiset

Metsien vekkuli neropatti tarvitsee vanhaa metsää

Tiesitkö, että orava ottaa joka päivä päiväunia? Tai että ne eivät näe lainkaan punaista ja että niiden silmä muistuttaa linssiä? Saatika että suurin osa oravista on oikeakätisiä?

Emme mekään.

Oravasta, suurimmalle osalle suomalaisista kenties tutuimmasta metsän nisäkkäästä, löytyy jatkuvasti uutta. Yksi oravan elämään paljon tutustuneista on biologi Paa Hellstedt, joka julkaisi Juha Laaksosen kanssa kirjan Orava – Metsien tuttu tuntematon.

Millainen eläin orava sitten on? Hellstedtin mielestä sille on hyvin läheinen vertailukohta, rotta. Molemmat ovat suurin piirtein saman kokoisia jyrsijöitä, mutta toinen on pörröhäntäinen, sympaattinen ja elää puissa ja toinen on vihattu siimahäntäinen maantasan asukki.

Hellstedt kertoo, että orava ei ole aina ollut sympaattinen karvapallero, vaan ensin turkiksensa vuoksi arvostettu riistaeläin ja sittemmin vihattu tuholainen. Oravannahka oli rahaa edeltävä vaihdon väline. 40 oravannahalla saattoi saada ostettua härän.

Orava tarvitsee elämiseen vanhaa metsää, mieluusti kuusia. Mäntykin kelpaa, mutta se ja sen kävyt eivät ole yhtä hyviä. Männynkävyissä kymmenen kertaa vähemmän siemeniä kuin kuusenkävyissä, eli ravinnon eteen pitää tehdä paljon työtä. Nuori talousmetsä ei myöskään tarjoa yhtä hyviä pesä- ja piilopaikkoja kuin varttuneempi metsä.

Oravan elinalue on pienimmilläänkin joitakin hehtaareja, mutta Ruotsissa oravalla on havaittu jopa 120 hehtaarin elinalue. Etenkään oravanaaraat eivät siedä alueellaan muita naaraita, vaan ajavat ne nopeasti pois. Urokset sen sijaan kiertelevät enemmän etsimässä lisääntymishaluisia naarasoravia.

Oravat syntyvät karvattomina ja korvattomina, Suomen Lapissa yleensä toukokuussa tai loppukesästä. Orava tekee ravinnon määrästä riippuen kaksi poikuetta vuodessa. Oravaisä ei jää kuvioihin, vaan poikaset ovat oravaemon vastuulla.

Emo tietää tarkalleen, montako poikasta sillä on – esimerkiksi pesää vaihtaessa se huolehtii, että jokainen sen poikanen tulee mukaan. Emoaan se kutsuu erityisellä äänellä, joka ihmiskorvaan kuulostaa samalta kuin muutkin oravien äänet, mutta jonka vain sen emo tunnistaa omakseen.

Oravaemo on suuren osan elinajastaan poikastensa kanssa, ja poikaset saattavat olla käytännössä täysikasvuiseksi emonsa luona. Pihoilla tai metsissä juoksevat oravaseurueet ovatkin usein juuri emo ja poikanen, mutta kyseessä voi olla myös lisääntymistouhut mielessä laukkova uros naaraan perässä tai toista naarasta reviiriltä karkoittava naaras.

Oravan pesä on pieni suunnittelun mestariteos. Se on sammalella, naavalla ja muilla materiaaleilla niin hyvin eristetty, ja jopa 30 pakkasasteella pesässä voi olla kymmenen astetta lämmintä. Kylmillä ilmoilla ei juurikaan poistukaan pesästä.

Pesän pääsisäänkäynnin orava tukkii naavanpalasella, mutta sillä on pesässä myös varauloskäynti kutsumattomien tunkeilijoiden, kuten näädän, varalle. Näätä onkin yksi oravan pahimmista vihollisista, mutta vielä pahempi on kanahaukka. Pöllöt kuuluvat nekin oravan luontaisiin vastustajiin, mutta pelkästään päivisin elävänä orava harvoin törmää yöeläin pöllöön, paitsi Lapin yöttömissä öissä.

Orava on erityisen taitava kiipeilijä ja puissahyppijä, sillä se pystyy erikoisen näkönsä ansiosta ajoittamaan hyppynsä juuri sopivalla voimalla ja juuri oikeaan suuntaan. Se on myös älykäs eläin, ainakin oravana. Se liikkuu loistavasti ja voi hämätä petoa kiertämällä puuta tai jähmettymällä paikalleen. Nuoret oravat harjoittelevat kisailemalla ja leikkimällä, että toinen on saalis ja toinen peto.

Oravalla on myös erinomainen muisti ainakin ravintonsa suhteen, se löytää joidenkin tutkimusten perusteella jopa 95 prosenttia kätkemistään ruuista.

Yksi Hellstedtin suosikkiasioista oravassa on taru Yggdrasil-elämänpuusta. Norjalaisessa mytologiassa sitä asuttaa huipulla kotka ja juurella käärme.

Puussa asuu myös Ratatosk-orava, joka vilistää ylös alas puolimätää puuta juoruillen kotkalle käärmeestä ja käärmeelle kotkasta – siltä oravan säksättävä ääntely on nimittäin ennen kuulostanut, juoruilulta.