Hyvinvointi

Syntyykö uusi sopulivaellus - vai katoaako viiperrys lumien alla?

Viime keväästä lähtien on tunturisopuleita näkynyt Inarin eteläosissa sekä Sodankylän pohjoisosissa, lähinnä UK-puiston tunturimaassa.

Myös Hammastuntureilla sekä Ivalojoen eteläpuolella havaittiin jonkin verran sopuleita, Hammastunturien itäosissa kanta oli syksyllä voimakas, ja pikku viipertäjiä näkyi öisin jopa Ivalon kaduilla. Sen jälkeenkin havaintoja tai jälkiä sopuleista on näkynyt tammikuulle asti.

Tunturi- ja metsäsopuli ovat ainoat nisäkkäämme, joiden pääasiallinen talviravinto on sammalet. Tunturisopulien suurvaellukset ovat syklisiä, niistä on merkintöjä jopa 1600-luvulta saakka ja ne tapahtuvat 28-40 vuoden välein. Väliin mahtuu pienimuotoisia paikallisia vaelluksia, jotka yleensä tyssääntyvät seuraavaan talveen. Tällöin muun muassa lumen jäätymisestä aiheutuva kehno ravintotilanne sekä pienpedot, lumikko, kärppä ja kettu, tekevät niistä selvää.

Ylitiöpäisiä lisääntyjiä

Tunturisopulit ovat yltiöpäisiä lisääntyjiä. Niiden naaraspoikaset tulevat sukukypsiksi jopa kolmen viikon ikäisinä, ja poikueessa on 5-7 pikkusopulia. Yhdellä sopuliparilla voi olla neljän kuukauden päästä teoriassa jopa tuhat jälkeläistä, josta kuolleisuus toki hävittää suuren osan.

FT Hannu Ylönen Jyväskylän yliopiston Konneveden tutkimusasemalta on käyttänyt elämänsä tutkimalla pikkunisäkkäitä, lähinnä myyräkuumetta levittävää metsämyyrää. Tunturisopulit eivät ole hänen alaansa, mutta lajien kannanvaihtelusta hän tietää paljonkin.

Ylönen toteaa, että pienemmät vaellukset alkavat usein isomman vaelluksen jäljiltä jääneistä populaatioista, joista dynaaminen lisääntymiskyky, petojen paikallinen vähyys, riittävä ravinto sekä hyvin sujunut talvi edesauttavat kannan nopeaa kasvua. Syntyy tilanne, jossa sinänsä lajitovereita huonosti sietävä laji lähtee vaeltamaan uusille alueille.

Ylösen mukaan kyseinen pienvaellus sattui suurten sopulivuosien 1969-70 jälkeen eteläisessä Lapissa. Sopulivaellus ylsi aina Rovaniemen korkeudelle ja jopa Kemijoen eteläpuolelle. Alueen metsiin jäi pieni yhdyskunta, joka 1978 lähti vaeltamaan näkyvästi Posion ja Kuusamon suuntaan.

Perusteoria puutteellinen

Onkin ilmeistä, että vanha perusteoria sopuleista on puutteellinen. Sen mukaan tunturisopulit viettävät suurvaellusten ja sopulivuosien välisen ajan huomaamatonta elämää suurtunturien lumenviipymäpaikoilla, lähinnä Norjan tunturiylängöllä.

– Tämä ajatus on ilmeisesti Asko Kaikusalon , loistavan maallikkomyyrätutkijan. Kaikusalohan tutki muun muassa tunturisopuleita nimenomaan Kilpisjärvellä, toteaa Hannu Ylönen.

Ylösen mukaan maan johtava sopulitutkija Heikki Henttonen on pohtinut pohjoisten myyrien syklisyyden katoamista. Henttonen on huomannut miten lumikko likimain puuttui Lapin luonnosta niinä vuosina kun 4-5 vuoden välein tapahtuvaa myyräsykliä ei esiintynyt pohjoisessa, siis vuosina 1983-2005. Tunturisopulikantojen on todettu nousevan aina runsaiden myyräkantojen välillä.

Viimeiset suuret tunturisopulivaellukset ovat tapahtuneet Suomessa 2007 ja 2011-12. Aluksi sopulit vaelsivat selvästi pohjoisesta etelään, ja vuosien 2007-2011 välillä niistä saatiin havaintoja kaiken aikaa Hammastunturien ja Kutturan seuduilta. 2011 sopulit vaelsivat aina Sodankylän Jeesiöjoen tasolle asti.

Vuonna 2012 sopulivaelluksen suunta oli poikkeuksellinen. Ehdoton valtaosa vaelsi Sodankylän pohjois- ja Inarin eteläosista pohjoiseen, ja Jäämeren rannat täyttyivät sopulinraadoista. Kerrottiin, että Pykeijassa rekat eivät päässeet kylän takaista mäkeä ylös ilman ketjuja tien ollessa niin valtoimenaan sopulien jäänteitä.

Aika näyttää mitä tunturisopuleille kuuluu keväällä kun lumet sulavat. Alkaako taas suurvaellus, ja mihin suuntaan?

Jos tutkijoilta kysyy, niin tuskin alkaa. Mutta näinhän se oli myös kevättalvella 2011.