Hyvinvointi

Luontolomien kesäohjelmaa

Ivalojoen laskua kumilautalla jo 20 vuotta

Ivalojoki häikäisee kauneudellaan mutta myös kultahistoriallaan. Keski-Euroopan melojat arvioivat Ivalojoen kanjoneineen ja koskineen yhdeksi kymmenestä Euroopan viehättävimmästä melontakohteesta.

Luotolomat jatkaa tulevanakin kesänä perinteisiä Ivalojoen kumilauttaretkiä. Joka vuoden kohokohta on perinteinen Ivalojoen lasku samaan aikaan useammalla kumilautalla, yleensä kesäkuun viimeisenä lauantaina. Tänä vuonna kun juhannus sattuu kesäkuun viimeiseen viikonloppuun, on retki siirretty pidettäväksi heinäkuun ensimmäisenä lauantaina, 3.7.2021.

– Laskimme Tuula "Tupu" Katajamaan kanssa, että tänä vuonna tulee kuluneeksi 20 vuotta siitä, kun tapahtuma järjestettiin ensimmäisen kerran eli meillä on tapahtuman juhlavuosi, sanoo Tarja Ohenoja.

Kumilauttaretket tilauksesta

Ivalojoen perinteisiä kumilauttaretkiä toteutetaan tilauksesta. Tilauksen saattaa tehdä yksi perhe, johon kuuluu 5 - 6 henkilöä. Jotta kumilautta saadaan liikkumaan kohtuudella, tarvitaan lauttaan vähintään 4-5 henkilöä. Jos saadaan vaikka kymmenen hengen porukka, liikkeelle lähdetään kahdella lautalla. Kumilauttaretkelle lähdetään yleensä Saariselältä Luontolomien palvelupisteestä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Kumilauttaretkelle on varustauduttava asianmukaisesti, pakollisia varusteita ovat kypärä ja pelastusliivi. Lisäksi meiltä on saatavissa sadeasu ja kumisaappaat, jos omia välineitä ei satu olemaan, kertoo oppaana toimiva Peeter Veltson.

Saariselältä matkataan Kutturaan, mistä lähdetään joelle. Kumilautalla melotaan jokea alapäin ja aina kun tullaan tärkeisiin kultahistoriallisiin paikkoihin, pysähdytään esittelemään kohteet. Retki joella kestää keskimäärin 12-14 tuntia.

– Ivalojoen kultahistoriasta esitellään ainakin Kultala, Ritakoski, Ruoppaaja, joka näkyy hyvin joelle, se on valtavan kokoinen ja siihen ei välttämättä pysähdytä. Lisäksi muun muassa Sotajoen suun pankki ja Ruikan mutka, Kultalan näkemiseen olemme varanneet reilusti aikaa, sanoo Peeter Veltson.

Kumilauttaretkelle osallistuu henkilöitä ympäri Suomen ja myös ulkomailta, paljon on myös inarilaisia, jotka haluavat nähdä kauniin ja kanjonimaisenkin Ivalojoen.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kanoottiretkiä

Ivalojoen laskeminen kanootilla on myös hyvin suosittua. Luontolomat vuokraa paljon kanootteja ja myös kanoottiretkiä tehdään. Omatoimiset kanoottiretket ovat varsinkin Keski-Eurooppalaisille suuressa suosiossa. Ivalojoella on hyvä maine ja joki herattää suurta mielenkiintoa. Kanoottiretkeilijät kuljetetaan Kutturaan tai Inarin kautta Ivalon Mattiin ja sieltä sitten lasketaan jokea pitkin Ivaloon. Ivalojoki on mainittu saksankielisessä melontaoppaassa yhdeksi Euroopan kymmenestä kauneimmasta joesta ja se houkuttelee laskijoita.

– Keski-Eurooppalaiset ovat yleensä hyvin kokeneita melojia ja he selviävät hyvin omatoimisesta joen laskusta, he tietävät kuinka vaativalle hoelle he ovat menossa. Samaa täytyy sanoa myös suomalaisista omatoimimelojista, sanoo Tarja Ohenoja.

Muita kesäaktiviteetteja

Luontolomilla on tarjolla myös muita kesäaktiviteetteja. Saariselän ja Ivalon väliltä löytyy Taimenjärvi, missä tarjolla on helppoa peruskalastusta, siellä löytyy myös kota, sauna ja palju.

Jos haluaa Inarinjärvelle niin siihen tarkoitukseen löytyy kuuden hengen vene, jolla voidaan tehdä kolmen tunnin risteily kauniilla Inarinjärvellä. Ainakaan tällä hetkellä pidempiä kalastusretkiä Inarinjärvelle ei tehdä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Maastopyöräilyn suosio kasvaa vuosi vuodelta ja Luontolomat vuokraa niin perinteisiä pyöriä kuin myös sähköavusteisia pyöriä. Sähköpyörät ovat tosi suuressa suosiossa ja ne loppuvat ensimmäisenä, Saariselän pyöräreitit ovat hyvin houkuttelevat.

Melonta ja koskenlaskuretkiä tehdään myös Juutuanjoelle, Tankajoelle ja Lutolle, perheet tykkäävät paljon melonnasta rauhallisella Tankajoelle.

– Avaamme kesäkauden kesäkuun alusta. Otamme varauksia vastaan niin sähköisen varausjärjestelmämme kautta mutta myös sähköpostilla ja puhelimitse, sanovat Tarja ja Peeter.

Ilmoita asiavirheestä