Hyvinvointi

Poikkeuksellinen aika toi runsaasti kesäretkeilijöitä pohjoisen luontokohteisiin

Urho Kekkosen kansallispuisto on pitkään ollut Suomen toiseksi suosituin kansallispuisto. Vuonna 2019 käyntimäärä oli huikeat 367 000 käyntiä. Kuluva vuosi on ollut poikkeuksellinen ja se näkyy varmasti myös käyntimäärissä.

Tammi-helmikuussa UK-kansallispuistossa tehtiin kävijäennätyksiä, mutta maalis-toukokuun käynnit romahtivat valtiovallan asettamien rajoitusten vuoksi. Vaikea ennustaa, millaiseen järjestykseen Suomen kansallispuistot asettuvat tänä vuonna poikkeuksellisen vuoden käyntimäärien suhteen.

Ennätyksellisen paksu lumipeite

Kauneimman kevään ja parhaimpien hiihtokelien aikaan Lapin tunturikeskukset menivät kiinni. Yleisen ohjeistuksen mukaisesti myös Saariselän-Kiilopään latuverkoston varrella olevat päivätuvat ja kodat lukittiin koronan leviämisen estämiseksi. Matkailijoita alueelle ei saapunut, mutta latukone kulki avaten keskeisimpiä latuja paikallisten asukkaiden henkisen- ja fyysisen hyvinvoinnin turvaamiseksi.

Erikoista korona-kevättä sävytti ennätyksellisen paksu lumipeite. Vappuna saattoi tehdä huoletta hiihtoretken kansallispuiston erämaisimpiin osiin teräshankea pitkin. Vapusta hiihtokelit jatkuivat vielä monta viikkoa. Tuntui erikoiselta, kun syvällä erämaan sydämessä autiotupien, liitereiden ja huussien ovet olivat lumikinosten peittämiä ja pihapiiristä puuttuivat retkeilijöiden tallaamat polut. Esim. Luirojärvellä ”ei näkynyt hiiren hyppyäkään” huhtikuussa, liiterit olivat pullollaan polttopuita ja käymälät erikoisen tyhjiä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kesällä rikottiin ennätyksiä

Kesäkuussa ovet pikkuhiljaa avautuivat ja ihmiset pääsivät vapaammin liikkumaan Suomen rajojen sisällä. Kotimaiset matkailijat lähtivät liikkeelle ja retkeilemään myös pohjoisen upeisiin luontokohteisiin. Urho Kekkosen kansallispuiston käyntimäärä kesä-heinäkuussa 2020 oli yli 12 000 käyntiä suurempi kuin edellisvuonna.

Sompion luonnonpuiston Pyhä-Nattasen polulla kesä-heinäkuussa käyntejä mitattiin puolta enemmän kuin edellisvuonna, yli 4 000 käyntiä. Elo-syyskuun lopullisia käyntimääriä ei ole vielä saatavilla, mutta vahva tuntuma on, että myös ne kuukaudet ovat olleet ennätysvilkkaita kuukausia kotimaisten matkailijoiden voimin. Sulan maan retkeilykausi näyttää jatkuvan edelleen koulujen syyslomaviikkojen aikaan. Ja pian sen jälkeen päästäänkin nauttimaan talvesta ja erilaisista talviaktiviteeteista.

Retkiohjeet pohjautuvat lakiin

Hienoa, että ihmiset löytävät luonnon helmaan. Luonnossa on hyvä olla, ihastella huikeita maisemia, hengittää raikasta tunturi-ilmaa ja liikkua omin voimin kuntoa kasvattaen.

Aina on hyvä selvittää etukäteen retkikohteeseen liittyvät ohjeet, esimerkiksi järjestyssääntö, joka ohjaa muun muassa liikkumista, tulentekoa ja leiriytymistä. Retkiohjeet pohjautuvat lakiin, asetukseen ja alueelle laadittuun hoito- ja käyttösuunnitelmaan. Hoidon ja käytön perimmäinen tarkoitus on säilyttää alue mahdollisimman luonnontilaisena.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Urho Kekkosen kansallispuisto on perustettu säilyttämään Perä-Pohjolan ja Metsä-Lapin metsä-, suo- ja tunturierämaaluontoa. Poronhoito on UK-kansallispuiston tärkeä perinteinen elinkeino ja kansallispuisto tarjoaa myös erinomaiset mahdollisuudet retkeilyyn.

Sompion luonnonpuisto on perustettu tutkimustarkoituksessa, mutta sielläkin on luvallista retkeillä merkityillä poluilla.

Ilmoita asiavirheestä