Ihmiset

Ennätysmäärä opiskelijoita suoritti nopeutetut saamen kielen yliopisto-opinnot Inarissa

– opettajaopintojen täydennyshaku käynnistyy

Yhteensä 25 opiskelijaa on suorittanut Oulun yliopiston järjestämät inarin-, koltan- tai pohjoissaamen kielen yliopistotasoiset, nopeutetut kieliopinnot Inarissa. Normaalitahdissa opintojen suorittamiseen menee vähintään kaksi vuotta, ja suorittajia on alle kymmenen vuosittain. Kieliopinnot toteutettiin yhteistyössä Saamelaisalueen koulutuskeskuksen kanssa.

– Lukumäärä on merkittävä suhteutettuna siihen, kuinka vähän saamen kielten puhujia on, iloitsee Oulun yliopiston Giellagas-instituutin johtaja Anni-Siiri Länsman .

– Se, että opinnot suoritti näinkin moni opiskelija, osoittaa, että korkeakoulutusta pitää tuoda myös saamelaisalueelle. Monille on vaikea lähteä täydennyskouluttautumaan Ouluun satojen kilometrien päähän, pohtii projektikoordinaattori Tiina Mattanen Giellagas-instituutista.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Saamen kielten nopeutetut opinnot kuuluivat osaksi Ketterä korkeakoulu -hanketta, jonka puitteissa järjestetään lisäksi saamenkielisille tarkoitetut opettajan pedagogiset opinnot. Ne alkavat tammikuussa 2021. Vapaita opiskelupaikkoja on vielä, minkä vuoksi opintoihin avataan täydennyshaku maanantaina 21.9. Hakuaika päättyy 12.10.2020.

Pedagogiset opinnot on suunnattu aineenopettajiksi aikoville: tuleville saamen kielen ja kirjallisuuden opettajille sekä niille, jotka haluavat opettaa saameksi muita oppiaineita. Opinnot järjestetään monimuotoisesti verkkoyhteyksien avulla Oulusta sekä lähiopintoina Inarissa. Opintoihin hyväksytyt opiskelijat voivat saada opintojen suorittamiseen Suomen kulttuurirahaston myöntämän henkilökohtaisen apurahan.

Opettajan pedagogisiin opintoihin voi hakea osoitteessa www.oulu.fi/giellagas/kettera .

Oulun yliopiston Giellagas-instituutin ja kasvatustieteiden tiedekunnan järjestämän Ketterä korkeakoulu -hankkeen tavoitteena on kouluttaa nopeasti ja joustavasti lisää saamenkielisiä opettajia helpottamaan opettajapulaa. Hanke on yksi opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamista opettajankoulutuksen kehittämishankkeista. Saamen kielten opintojen ja pedagogisten opintojen lisäksi hankkeessa järjestetään saamelaisen kirjallisuuden opinnot, jotka kuuluvat osaksi saamen kielen ja kirjallisuuden opettajan kelpoisuutta. Saamelaisen kirjallisuuden opiskelijoita on yhteensä 20.

Ilmoita asiavirheestä