Hyvinvointi

Kevät etenee, retkeillessä kannattaa varautua pohjoisen nopeasti muuttuviin olosuhteisiin

Kevättalvi on hienoa retkeilyaikaa pohjoisessa. Retkeillessä kannattaa kuitenkin varautua keväällä nopeastikin muuttuviin keliolosuhteisiin. Voi olla yöpakkasen kovettamia tai kevätauringon sohjouttamia hankia, jopa lumesta paljaita alueita, sulavia vesistöjä ja taivaalta killottaa kaunista auringonpaistetta tai vihmoa poikittaista räntää.

Kevään maasto-olot vaihtelevat Lapissa etelästä pohjoiseen. Paikoin yöpakkaset vielä kovettavat hankia, etelämpänä aurinko jo sulattaa ja haihduttaa niitä. Erityisesti reitittömille alueille suuntaavan retkeilijän kannattaakin ottaa selvää kohteensa lumi- ja jäätilanteesta, jotta tietää millaisia kelejä on luvassa ja kuinka raskasta kohteessa on liikkua.

Keli- ja sääolot saattavat muuttua myös retken aikana. Yöpakkasen kovettama hanki voi lakata päivällä kevätauringossa kantamasta, ja maastohiihtoreissusta tuleekin taivallusta lumisohjossa. Se saa lyhyen kulkumatkan tuntumaan pitkältä taipaleelta.

Vesistöjen jääkannet saattavat olla paikoin jo vaarallisen heikkoja tai sulaneet. Sula puro saattaa myös virrata hämäävän lumihangen alla. Tällaisia paikkoja tulee varoa esimerkiksi moottorikelkkaurilla kuljettaessa. Jyrkillä tunturirinteillä on vielä viime päivinäkin sattunut myös lumivyöryjä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Ennakointi, Retkietiketti ja koronaturvallinen retkeily

Vaellusretken suunnittelu kannattaa aloittaa katsomalla taidoilleen ja keleille sopivia kohteita Luontoon.fi ja Retkikartta.fi -verkkopalveluista. Myös kansallispuistojen ja erämaa-alueiden Ajankohtaista-sivuille Luontoon.fissä sekä Facebook-sivuille nostetaan tietoa alueiden tilanteesta.

Luontoon.fi -verkkopalvelusta löytyy myös vinkkejä talviretkeilyyn, varusteisiin ja turvallisuuteen https://www.luontoon.fi/retkeilynabc

Tietoja voi kysyä myös luontokeskuksista https://www.luontoon.fi/luontokeskukset

Retkietiketin ja koronaturvallisen retkeilyn noudattaminen on tärkeää tietenkin myös talvella https://www.luontoon.fi/retkietiketti ja https://www.luontoon.fi/koronavirusohjeet

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Lisätietoa

Retkeily talvella https://www.luontoon.fi/retkeilynabc/talvellaretkeily

Ennakointi retkellä https://www.luontoon.fi/retkeilynabc/turvallisuus/ennakoijavalta

Varusteet retkellä https://www.luontoon.fi/varusteet

Ilmoita asiavirheestä