Ihmiset

Etelä-Pohjanmaan poliisilaulajat esiintyvät Saariselällä

Etelä-Pohjanmaan Poliisilaulajat on maamme ainut maakunnallinen poliisikuoro. Laulajat, joita on

tällä hetkellä kaikkiaan 27, ovat lähes kaikki kotoisin Etelä-Pohjanmaan lakeuksilta.

Kuoro on perustettu vuonna 1985. Sen kotipaikka on Seinäjoen kaupunki. Olemassaolonsa aikana kuoro on esiintynyt lähes kolmesataa kertaa. Pääosa esiintymisistä on kirkkokonsertteja, joskin vähän kevyempääkin ohjelmaa kuoron ohjelmistosta löytyy. Kuoro on esiintynyt mm. lähes kaikissa Etelä-Pohjanmaan kirkoissa.

– Kuoroa johtaa Ilmajoen musiikkiopiston rehtori, diplomilaulaja Arto Risku , joka on myös sovittanut suuren osan esittämistämme kappaleista. Kuoroa säestää dir.cant. Risto Lehtinen , kertoo Jorma Olli Etelä-Pohjanmaan Poliisilaulajista.

– Olemme tehneet esiintymismatkoja myös ulkomaille. On käyty kolmen viikon kierros Yhdysvalloissa, lyhyempiä esiintymismatkoja Espanjaan, Viroon, Hollantiin, Kyprokselle, Rodokselle ja Floridaan. Kotimaassa on Etelä-Pohjanmaan lisäksi vierailtu Helsingin ja Ivalon välisellä alueell, Olli jatkaa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kuorolaisista lähes kaikki ovat aktiivisia Lapinmatkailun ystäviä.

– Siksi olemmekin tehneet konserttimatkoja Lappiin vuodesta 2003 kahden vuoden välein. Koronan takia viime vuoden matka sinne jäi tekemättä. Nyt olemme jälleen tulossa konsertoimaan upeisiin Saariselän maisemiin. Nuo matkat ovat olleet kuorolaisten ja myös kuulijoittemme mielestä niin onnistuneita, että päätimme tulla jälleen, Jorma Olli jatkaa.

Saariselällä kuorolla on kirkkokonsertti Pyhän Paavalin kappelissa maanantaina 13.9. alkaen kello 19. – Konserteissa esitämme kirkkoon sopivaa uskonnollisaiheista musiikkia. Tervetuloa - tulkaa kuuntelemaan, me laulamme Teille, kuorolaiset toivottavat.

Ilmoita asiavirheestä