Paikallisuutiset

Suomen paras ravintolapäällikkö kirjoitti kirjan salaliittoteorioista – ”Taustatutkimuksen tekeminen on hauskinta, siihen menee valtavasti aikaa, mutta siinä oppii paljon uusia asioita”

Saariselän Pub Panimon ja Anne’s Gardenin ravintolapäällikkö Petri Laukkanen kirjoitteli tarinoita vuosien ajan vain omaksi ilokseen, kunnes tuttavapariskunta ”alkoi vähän potkia persuuksiin”. Syntyi esikoiskirja Woman on Mars.

Kolmekymmentä vuotta Saariselän ravintoloissa uraa tehnyt Petri Laukkanen on monelle Saariselän kävijälle tuttu kasvo. Monet tuntevat hänet myös toisena Rautaa rajalle -jenkkiautotapahtuman perustajana.

Vuonna 2019 Suomen parhaana ravintolapäällikkönä palkittu ravintola-alan ammattilainen työskentelee nykyisin Pub Panimon ja Anne’s Gardenin ravintolapäällikkönä.

Elokuussa häneltä julkaistiin esikoiskirja Woman on Mars. Se syntyi hänen omien mielenkiinnon kohteidensa pohjalta.

– Kirja kertoo salaliittoteorioista ja sen takautumat pohjaavat pitkälti tositapahtumiin. Ne kuitenkin ovat jääneet vähän epäselviksi, joten kirjassa olen itse kehitellyt niitä eteenpäin, Laukkanen kertoo.

Aikaisempaa kirjoittajataustaa häneltä ei löydy. Tosin hän myöntää olleensa koulun ainekirjoituksessa hyvä ja tekstin tuottaminen sujuu häneltä helposti.

Koko kirjankirjoitusprojekti alkoi kuitenkin vähän kuin ohimennen.

– Aloin ensin kirjoittamaan omaksi ilokseni ja kaivelin kaikkia kiinnostavia juttuja. Sitten mietin, että miten niitä saisi kytkettyä toisiinsa.

Pöytälaatikon sijaan valmiit tekstit päätyivät tuttavapariskunnan luettaviksi. He olivat vaikuttuneita lukemastaan.

– He sitten alkoivat vähän persuuksille potkimaan siinä hommassa, että pitäisi ihan oikeasti tehdä kirja, Laukkanen jatkaa.

Esikoisteos on poikinut hyvää palautetta. Yhden mieleenpainuvimmista palautteista Laukkanen sai kaveriltaan, joka kertoi lukeneensa kirjan yhdeltä istumalta kannesta kanteen.

Neljän vuoden prosessi

Laukkanen kuvailee itseään harrastajakirjailijaksi. Hänen kohdallaan se tarkoittaa, että ansiotyö menee edelle ja tekstiä syntyy silloin, kun siihen jää aikaa. Laukkasen mukaan välillä saattaa kulua pitkiäkin jaksoja, että kirjoitustyö ei edisty lainkaan. Se lieneekin yksi syy siihen, miksi ensimmäisen kirjan kanssa meni neljä vuotta ennen kuin se näki päivänvalon.

Joskus inspiraatio kuitenkin saattaa iskeä hassuinakin aikoina, kuten keskellä yötä. Silloin on vain noustava ja alettava kirjoittamaan. Aamuiset koiralenkit ovat myös hyvää aikaa pyöritellä kirjan juonenkulkuja mielessä, hän kertoo.

Mitään muistikirjan kaltaisia apuvälineitä hän ei koskaan kanna mukanaan. Siihen ei ole tarvetta.

– Minulla on kummallinen muisti. En ikinä unohda asioita, jotka minua kiinnostaa. Koulussakaan minun ei koskaan tarvinnut lukea kokeisiin, koska tunnilla jäi asiat päähän. En tiedä miten se toimii, mutta on siellä kauheasti myös kaikkea turhaa, hän kertoo.

Hyvästä muistista on suuri apu taustatutkimuksen tekemisessä. Sitä kirjaa varten piti tehdä todella paljon. Laukkanen esimerkiksi luki läpi Apollo 10 -lennon materiaalit, kuten radiokeskustelut, jotka löytyvät litteroituina Nasan verkkosivuilta.

Aineistosta käy esimerkiksi ilmi, montako paunaa jossain tietyssä kellonajassa kului polttoainetta, kun avaruusaluksen lentorataa jouduttiin korjaamaan. Litterointien läpikäymiseen kului kaksi päivää.

– Taustatutkimuksen tekeminen on hauskinta. Siihen menee valtavasti aikaa, mutta siinä oppii paljon uusia asioita, hän toteaa.

Luovaa ongelmanratkaisua

Esikoiskirjan kirjoittaminen ei sujunut myöskään ilman haasteita. Kirjan henkilöhahmot Laukkanen lainasi omasta kaveripiiristään, koska se tuntui helpoimmalta tavalta luoda uskottavia henkilöllisyyksiä.

Hankaluuksia tuotti sen sijaan hahmojen nimeäminen. Siihenkin löytyi lopulta ratkaisu.

– Valitsin ison Hollywood-leffan, jossa oli käytetty valtavasti stuntteja. Melkein sadan nimen stunttilistalta oli sitten helppo yhdistellä uusia etu- ja sukunimiä.

Välillä haasteita tuotti myös juonen kuljettaminen. Kun kirja oli puolivälissä, Laukkanen tiesi jo, millainen loppu tarinalle tulisi. Haastavinta oli saattaa kirja järkevästi loppuun.

Kirjassa liikutaan kahdella aikatasolla, nykyhetkessä sekä takaumien kautta menneisyydessä. Kirjan rakenteen ja juonenkulun hahmottamisen avuksi Laukkanen piirsi A4-paperille kaavion. Vasemmassa laidassa kulki nykyhetki ja sen rinnalle hän merkitsi eri takaumien kohdat. Kaavio auttoi hahmottamaan, missä järjestyksessä kirjan lukujen täytyy olla, jotta tarina kulkee loogisesti eteenpäin.

Kirjoitusprosessin aikana tuli myös takapakkia.

– Päätin, ettei teksti ollut tarpeeksi hyvää, pyyhin pois kymmenen lukua kirjasta ja aloitin uudelleen.

Kun käsikirjoitus oli valmis, viimeinen hankaluus oli löytää sille kustantaja. Lopulta Laukkanen päätti tehdä kirjasta omakustanteen. Se osoittautuikin hyväksi, vaikkakin hintavaksi ratkaisuksi.

– Se oli todella kätevää, kun sai itse valita, minkä kokoinen kirjasta tulee, onko se kova- vai pehmeäkantinen, tuleeko liimasidonta vai jokin muu ja niin edelleen.

Uusi kirja tulilla

Tällä hetkellä Petri Laukkanen kirjoittaa jo toista kirjaansa. Valmiina on neljä lukua ja päässä runsaasti ideoita tarinan kehittelemiseksi. Aivan täyteen vauhtiin luomisprosessi ei ole vielä päässyt.

– Se on vähän kuin lenkille lähtö, kengännauhojen sitominen on siinä hankalinta. Aukaisisi vaan tietokoneen ja alkaisi kirjoittelemaan.

Mitään kiveen hakattua aikataulua hän ei ole itselleen tämänkään kirjan osalta antanut. Kavereilta on kuitenkin tullut kommentteja, että neljää vuotta ei tämän kanssa tuherreta. Toisaalta kirjoitusprojekti tuntuu tällä kertaa helpommalta, kun tietää miten prosessi toimii, Laukkanen pohtii.

Uudessa kirjassa kohdataan esikoiskirjasta tutut henkilöt, mutta aihepiiri on aivan toinen. Siihen Laukkanen sai innoituksen näkemästään dokumenttisarjasta.

– Katsoin kolmiosaisen dokkarin, joka kertoi Yhdysvaltain vankeinhoitojärjestelmästä. Se on yksityistetty, eikä sen typerämpää ideaa voi olla. Siinä kerrottiin aivan uskomattomia asioita, joita ei voinut edes uskoa todeksi.

Kirjassa kohdistetaankin yhteiskuntakritiikkiä Yhdysvaltoja kohtaan, joka Laukkasen mukaan ”pitää itseään läntisen maailman demokratian kehtona, ja silti on niin rikkinäinen valtio kuin olla voi”.

Uutta kirjaa varten hän on lukenut paljon esimerkiksi genetiikasta. Koska suomen kielistä tutkimusta aiheesta on varsin vähän, on hän tutustunut aiheeseen suurimmaksi osaksi englanniksi. Uutta sanastoa on joutunut opettelemaan paljon, mikä osaltaan on hidastanut taustatutkimuksen tekoa.

Se ei Laukkasta haittaa, sillä hän on aina ollut kiinnostunut luonnontieteistä.

– Nauroin yhdelle kaverille, että kuka muistaa peruskoulun kemian tunnilta kaikki hiilivedyt nimeltä? Minä muistan, hän sanoo haastattelun lopuksi ja tarjoutuu luettelemaan ne sanojensa vakuudeksi.