Paikallisuutiset

Eletään Lapissa: Kakslauttanen

Sodankylän kunnan pohjoisin kylä Kakslauttanen lienee tunnetuin alueella sijaitsevasta samannimisestä hotellista, joka nousi maailmanlaajuiseen kuuluisuuteen revontulien bongailua varten rakennetuista lasi-igluistaan.

Matkailu onkin vahvasti edustettuna Kakslauttasen kylän elinkeinoissa. Majoituspalveluita kylässä tarjoavat muun muassa heti nelostien varressa sijaitseva Luxia Caravan sekä Kiilopääntien suunnasta löytyvät Wilderness Hotel Muotka ja Tievatupa. Lisäksi alueella on lukuisia pienempiä mökkimajoitusta sekä erilaisia aktiviteetteja tarjoavia toimijoita.

Kesäaikaan Kakslauttasen tienoolla on vielä verrattain hiljaista, mutta talvisin matkailusesongin päästyä vauhtiin kylän raittia vilkastuttavat sekä matkailijat että sesonkityöntekijät.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kuuden kilometrin päässä Kakslauttasesta ja virallisesti Inarin kunnan puolella sijaitseva Suomen Latu Kiilopää on Suomen Ladun omistama tunturikeskus. Kiilopään ympäristöstä löytyy kesäaikaankin paljon tekemistä, sillä alueelle on piilotettu noin 150 geokätköä, siellä kulkee 9-väyläinen frisbeegolfrata ja maastossa mutkittelee kaikenikäisille ja -kuntoisille sopivia patikointi- ja maastopyöräilyreittejä.

Lähimmät palvelut löytyvät reilun kymmenen kilometrin päästä Saariselältä, missä on muun muassa ruokakauppa, matkamuisto- ja designmyymälöitä, vaatekauppa, Alko, postinpalvelut ja lukuisia ravintoloita.

Välimatkoja

Kakslauttanen-Saariselkä 11 km

Kakslauttanen-Ivalo 42 km

Kakslauttanen-Utsjoki 206 km

Kakslauttanen-Rovaniemi 247 km

Kakslauttanen-Helsinki 1057 km

Ilmoita asiavirheestä