Paikallisuutiset

Eletään Lapissa: Kakslauttanen

Taidekävelyllä West Villagessa

Taiteenystäville Kakslauttanen Arctic Resortin West Village on pistäytymisen arvoinen paikka. Taidegallerian lisäksi kotimaista ja kansainvälistä taidetta löytyy alueella sijaitsevien keloiglujen seiniltä.

Jo vuodesta 2003 järjestetty Arctic Art Week on tuonut joka vuosi elokuussa Kakslauttaseen joukon kansainvälisiä taiteilijoita, jotka ovat viikon ajan työskennelleet oman työnsä parissa sekä verkostoituneet ja ystävystyneet toistensa kanssa.

Jokaiselta taiteilijalta on veistoviikon päätteeksi valmistunut vähintäänkin yksi taideteos, joka on jäänyt pysyvästi näytteille Kakslauttanen Arctic Resortiin.

Viimeaikaiset teokset on ripustettu koristamaan West Villagessa sijaitsevien keloiglujen seiniä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Tarkoitus on, että jokainen keloiglu saa oman taideteoksensa. Meillä on myös valmistumassa kirja, josta löytyy tarkemmat tiedot jokaisesta teoksesta, Kakslauttanen Art Galleryn kuraattori Hanna Kress kertoo.

Suunnitteilla on myös oma sovellus, jonka avulla taideteosten esittelyt olisivat sähköisesti saatavilla omaan älypuhelimeen tai tablettiin.

Vaihtuvat teemat

Arctic Art Week järjestetään joka vuosi vaihtuvalla teemalla ja osallistujat valitaan hakemusten perusteella. Ansioluettelonsa lisäksi taiteilijat lähettävät teemaan liittyvän luonnostelman, joka yleensä on piirustus mutta joskus jopa pienoismalli taideteoksesta, jonka he aikovat toteuttaa veistoviikolla, jos tulevat valituksi.

– Tänä vuonna saapui 70 hakemusta kolmestakymmenestä eri maasta ympäri maailmaa. Joka vuosi valitaan 10-15 taiteilijaa, jotka saavat veistoviikkojen aikana täyden ylläpidon. Myös materiaalit tulevat talon puolesta, Kress sanoo.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Alun perin Arctic Art Week oli tarkoitettu kuvanveistäjille, mutta nykyisin tapahtumaan osallistuu joka vuosi myös kaksi Lapin taiteilijaseuran taidemaalaria, joille tapahtuma on hieno mahdollisuus kansainvälisien kontaktien luomiseen.

Vuosien varrella taideviikolle on osallistunut sekä tunnettuja että vasta uransa alkuvaiheessa olevia taiteilijoita. Tapahtumaan pyritään ottamaan myös mahdollisimman monipuolisesti eri ikäisiä sekä eri kulttuureja edustavia taiteilijoita.

Jotkut taiteilijat on valittu kahteenkin kertaan, mutta pääsääntöisesti kokemus halutaan tarjota mahdollisemman monelle. Koska hakemuksia tulee paljon, osallistujien valitseminen ei ole helppoa.

– Se on erittäin vaikeaa, sillä taso on joka vuosi ollut todella korkea. Joskus olemme joutuneet jättämään valitsematta todella hienoja taiteilijoita, Kress pahoittelee.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Hän tekee taiteilijavalinnat yhdessä Kakslauttanen Arctic Resortin toimitusjohtajan Jussi Eiramon sekä Arctic Art Weekin taiteellisen johtajan Risto Immosen kanssa.

Arctic Art Week

Kakslauttasessa vuosittain elokuussa järjestettävä taidesymposium.

Järjestäjä Kakslauttanen Arctic Resort, taiteellisena johtajana toimii rovaniemeläinen Risto Immonen.

Symposium kerää yhteen taiteilijoita ympäri maailmaa.

Viikon aikana syntyneet taideteokset on ripustettu keloiglujen seinille West Villagessa.

Toistaiseksi ei ole tehty päätöstä, järjestetäänkö tapahtuma tänä vuonna vai siirretäänkö se ensi vuoteen.

Lisätietoja: hanna.kress@kakslauttanen.fi

Ilmoita asiavirheestä