Paikallisuutiset

Porokello jatkaa toimintaansa yritysvetoisena

- Yli puoli miljoonaa annettua porovaroitusta

Porokello -sovellusta on kehitetty useiden tutkimus- ja kehittämishankkeiden kautta. Hankkeet ovat olleet Porokellon kehittämiselle tärkeitä. Sovellus on useiden vaiheiden kautta jalkautettu kaikkien tielläliikkujien käyttöön parantamaan liikenneturvallisuutta ja ehkäisemään porokolareita.

Tänä vuonna Porokello on toiminut Lapin Liiton hallinnoimana EU:n maaseuturahaston tutkimus- ja kehityshankkeena, jonka pääyhteistyökumppanina on toiminut Pohjola Vakuutus. Hanke päättyy vuoden 2019 lopussa.

Porokello jatkaa toimintaansa yritysvetoisena ja se siirtyy vuoden alussa Kemijärveläisen Paikkatieto Online Oy:n omistukseen. Pohjola Vakuutus jatkaa edelleen suurimpana yhteistyökumppanina.

– Työ porokolarien vähentämiseksi jatkuu määrätietoisesti. Olemme erittäin iloisia, että onnistunut yhteistyö Pohjola Vakuutuksen kanssa jatkuu. Iloitsee Porokellon sodankyläläinen projektipäällikkö Eliisa Lintula , joka on myös itse ensi vuonna mukana ylläpitämässä ja kehittämässä Porokelloa yrityksensä Solmu Yrityspalveluiden kautta.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Olemme tyytyväisiä siihen, että yhteistyö Porokellon kanssa jatkuu liikenneturvallisuuden edistämiseksi, Pohjola Vakuutuksen henkilöasiakkaiden ajoneuvopalveluista vastaava Kristian Hiljander sanoo.

T uhansia uusia porovaroittajia

Kuluva vuosi on ollut erityisen haastava porokolarien määrän osalta. Tähän ovat vaikuttaneet huono sienisyksy ja erittäin aikainen talventulo, joiden vuoksi poro on ollut rauhattomasti liikkeellä koko syksyn ja alkutalven ajan. Porokello on ollut aktiivisessa käytössä poronhoitoalueen asukkaiden ja matkailijoiden keskuudessa. Sovellusta on ladattu yli 90 000 kertaa.

Kesällä Porokello vastasi asiakaspalautteeseen ja sovellukseen avattiin rekisteröitymismahdollisuus kaikille käyttäjille. Rekisteröitymisen jälkeen käyttäjä pystyy vastaanottamisen lisäksi myös itse tekemään porovaroituksia.

– Olemme saaneet kesäkuun jälkeen yli 5000 uutta rekisteröitynyttä varoittajaa, joiden avulla on annettu yli 180 000 porovarotusta pelkästään tämän vuoden aikana. Jokainen varoitus on voimassa puoli tuntia ja sen vastaanottaa alueen muut Porokellon käyttäjät. Vuodesta 2016 alkaen varoituksia on annettu yli 550 000 kappaletta. Kiitos näistä huimista varoitusluvuista kuuluu jokaiselle varoittajallemme, kiittelee Porokellon projektipäällikkö Eliisa Lintula.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Palaute käyttäjiltä on ollut todella positiivista. Lokakuun käyttäjäkyselyn mukaan jopa 99 prosenttia käyttäjistämme suosittelee sovellusta myös muille tiellä liikkujille, Lintula jatkaa.

Porokello - sankarit palkittiin

Porokello on perinteisesti palkinnut Porokello -sankareiksi henkilöitä, jotka ovat omalla toiminnallaan edistäneet liikenneturvallisuutta ja edesauttaneet porokolarien vähentämistä.

Tänä vuonna sankareiksi palkittiin ansaitusti Porokello idean isä ja sovelluksen tekninen toteuttaja Ahti Lahtela Paikkatieto Online Oy:stä sekä linja-autonkuljettaja Jouko Alatalo, joka on omalla esimerkillään ja positiivisella asenteellaan edistänyt Porokellon toimintaa ja lisännyt liikenneturvallisuutta vuosien mittaisella työllä toimien Porokellon varoittajana.

Ilmoita asiavirheestä