Ihmiset

Eija Turunen:

Kiuruveden maalaistyttö juurtui Inariin

– En minä voi kuvitellakaan, että palaisin enää Kiuruvedelle asumaan. Siellä on mukava käydä lomalla ja sukulaisia katsomassa, mutta täällähän minulla on kaikki ystävät. Ne vanhat Kiuruveden aikaiset kaveritkin ovat missä lie, kun eihän sitä aikoinaan ollut kännyköitä ja Facebookeja, joilla olisi pystynyt pitämään yhteyttä. Tänne Ivaloon minä jään ja Väiskihän nyt ei varmastikaan lähtisi täältä mihinkään, sanoo Eija Turunen.

Ivalon ala-asteen englannin opettaja Eija Turunen on aloittanut eläkepäivät.

– Olisihan sitä voinut vielä jatkaa. Kai siellä saisi olla vaikka 68-vuotiaaksi asti, mutta minä haluan jäädä eläkkeelle nyt, kun se kerran on mahdollista. Minä arvostan niin paljon omaa elämää ja sitä, että nyt voi nauttia eläkkeestä, kun on vielä terve ja voi kävellä omin jaloin. Pitää nauttia nyt elämästä, kun eihän koskaan tiedä milloin sitä sairastuu. Olen tosin jo rehtorille sanonut, että voin tulla jonain päivänä sijaiseksi, jos ala-asteella tarvitaan vaikka enkun open tai luokanopettajan sijaisuutta, kertoo Eija.

Eija Turunen muutti perheensä kanssa Raahesta Inarin Kirkonkylälle esikoulun opettajaksi vuonna 1984. Eija sanoo suoraan, ettei hän kovin innokkaana Inariin muuttanut. Raahessa oli sentään ollut vakipaikkakin.

– Inarista ensimmäiset sukulaiset oli 700 kilometrin päässä ja sitten oli vielä pienet lapset siinä. Vaikka minä olen maalaistalon tyttö, niin olihan se kulttuuri Inarissa aika tavalla erilaista. Tulee mieleen koulun pilkkiretki, joka oli minulle jotain aivan uutta ja ihmeellistä. Koko koulun väki teki lähtöä pilkkiretkelle. Minulla ei ollut mitään oikeita vaatteita, mutta koulun keittäjä, Ananin Sanna lainasi minulle kelkkahaalarit, etten paleltuisi sinne jäälle.

Eija katseli, kuinka inarilaiset äidit istuttivat lapset rekeen taljojen päälle, nykäisivät kelkat käyntiin ja lähtivät matkaan. Hän ihmetteli, että kylläpä nämä ovat taitavia äitejä.

– Minä hyppäsin reen kyytiin ja sitten oltiinkin jäällä reikiä tekemässä. Minä taisin saada valmiin reijän. Oli se kaikki niin erilaista kuin mihin oli aikaisemmin tottunut.

Keittäjä-Sannaa Eija muistaa lämmöllä, sillä Sanna teki koululla hyviä ruokia. Eikä Sanna säästellyt voita, kun hän laittoi käristykset ja muusit. Sannan perhe oli kova kalastamaan ja Eijakin osti joskus Sannalta Inarin taimenta.

– Muutimme Inarin Kirkonkylälle kesällä ja kylähän oli silloin täynnä elämää. Kun tuli talvi, niin kylä hiljeni. Kylässä ei ollut yhtään sukulaista, jonka luona käydä kahvilla, enkä tuntenut sieltä oikeastaan ketään.

– Aika pian sitä kuitenkin alkoi tutustumaan ihmisiin. Minulla on mukavia muistoja siltä ajalta, kun asuimme Juutuan varressa niinsanotussa opettajien rivitalossa. Siellä sitä ystävystyi kylän opettajiin ja opettajien perheisiin. Lapset leikkivät ja viihtyivät pihalla. He menivät Mattuksen Maijalle päivähoitoon ja siellä he oppivat syömään poronliharuuat ja hirvenlihakeitot. He kehuivat aina niitä Maijan ruokia.

Inarin Kirkonkylältä Eijan matka jatkui Ivalon ala-asteelle luokanopettajaksi. Hän oli Inarissa saanut Eljas -poikansa omaan luokkaansa. Kun Eija kerran opetti ekaluokkalaisia lukemaan, niin alkoi Eljasta opettaja-äidin opetus tympäistä, kun hän osasi jo lukea.

– Kerran taas Eljasta tympi ja hän näytti keskaria opettajalle takapenkistä. Minä annoin siitä hänelle sitten kotiarestia kotona. Ei me voitu jäädä koululle, kun piti pienet lapset hakea hoidosta. Istuimme sitten kotona keittiössä arestia ja sanoin pienemmille, että olkaa hiljaa, kun me ollaan arestissa. Siinä minä ajattelin, että voi olla parempi, kun haen nyt sitä Ivalon luokanopettajan paikkaa, niin ei tarvi omaa lasta pitää omassa luokassa.

Ivaloon tulo jännitti

Eijaa naurattaa, kun hän muistelee Ivalon ala-asteelle tuloaan. Häntä jännitti kovasti tulo ”isolle koululle” ja hän näki hirmuisen painajaisenkin, jossa uuden opettajan täytyi laulaa laulukoe rehtori Tapio Hyttiselle . Hänen piti laulukokeessa laulaa ”Sinun silmiesi tähden”.

– Ei sitä laulukoetta onneksi elävässä elämässä vastaan tullut, mutta kyllähän me Tapsan kanssa sitten tehtiin musiikkia myöhemmin, kun oli musiikki-illat ja kaikki.

Eija sai ala-asteelta Lilja Seppälän paikan, kun Lilja jäi eläkkeelle helmikuussa 1991.

– Liljan näkee joskus tuolla Ivalon kylällä kulkemassa rollaattorilla paikasta toiseen. Hän on innokas jumpalla kulkija, ja avannossakin hän kuulemma pistäytyy edelleen. On se elämä ihmeellistä, kun ajattelee, että siitä on melkein 30 vuotta, kun hän jäi eläkkeelle ja minä tulin tilalle. Ja nyt minäkin olen jäämässä eläkkeelle.

Eija sopeutui mutkattomasti Ivalon ala-asteen elämänmenoon. Isossa koulussa oli paljon opettajia ja heistä tuli Eijalle hyviä työkavereita ja ystäviä. Kun Eija muutti lasten kanssa Sairaalantielle, niin samassa talossa asui vanhempi kollega Orvokki Alaluusua .

– Orvokki oli hienotunteinen ihminen ja hänestä oli minulle henkistä tukea tosi paljon. Mehän kävimme yhdessä lenkillä ja Orvokki neuvoi minulle hyviä lenkkipolkuja. Välillä käytiin Orvokin kanssa ihan Saariselälläkin ulkoilemassa.

Eijan mieleen tulee ala-asteen luokanopettaja-ajoilta mieleen hauska painajainen, jossa hän oli tilannut aapiset luokalleen. Huono puoli oli vain se, että aapiset oli tehty nuolenpääkirjoituksella.

– Menin sitten heinäkuussa tarkistamaan niitä aapisia, niin kuin tapana oli. Kerroin painajaisesta rehtorille ja kyllä se katsoi minua vähän hitaasti, että tulikohan tuo nyt tarkistamaan, onko kirjat tosiaan nuolenpääkirjoituksella…Viime kesänä en enää nähnyt painajaisia koulusta, niin että nyt alkaa sillä lailla helpottamaan, Eija naurahtaa.

Englannin kielen opettajaksi

Eija Turunen oli ollut 20 vuotta luokanopettajana, kun hän innostui opiskelemaan Rovaniemellä englannin aineenopettajaksi. Hän oli aina ajatellut, että jossakin välissä haluaa hankkia englannin opettajan pätevyyden, koska oli yliopistossa lukenut englantia. Eija valmistui englannin opettajaksi vuonna 2004 – samaan aikaan Tuomas -poika pääsi ylioppilaaksi.

– Roinisen Ilkka pyysi, että tulisinko minä sijaiseksi yhdeksi vuodeksi yläasteelle. Tuumailimme sitä asiaa ja lopulta hain yläasteelle ja sain englannin opettajan paikan. Se oli sellainen kiertävä opettaja, joka kävi myös Törmäsen koululla ja Koppelon koululla opettamassa. Yhden vuoden kerkesin kulkea Koppelossa ennen kuin se lakkautettiin. Se oli kyllä valaisevaa aikaa ja monelta kylältä tuli porukkaa tutuksi. Se haastava puoli kiertävän opettajan työssä oli, että olihan se aika kiireistä. Aina piti lennosta vaihtaa koulua.

Kun Tuula Saijets oli jäämässä eläkkeelle ala-asteen englannin opettajan virasta, niin haki Eija tuota paikkaa ja pääsi sitten ala-asteelle englannin opettajan hommiin.

Englanti kiinnostaa lapsia

Eija arvelee, että toki hänellä on englannin opettajana ollut hyvää onneakin, koska suurin osa lapsista haluaa opiskella englannin kieltä. Lasten motiivi on aika korkealla.

– Tietenkin vaativaahan englannin opiskelu on, kuten minkä hyvänsä kielen opiskelu. On pidettävä sanakokeita, tehtävä kielioppitestejä, ja läksyjäkin pitää antaa, jotka sitten on opiskeltava ulkoa. Ei kieltä muuten opi kuin että pänttää sanoja. Ja jos ei osaa sanoja, niin ei voi tehdä lauseitakaan.

– Kun on opetussuunnitelma ja kurssit, niin vauhti on aika kovakin. Ei siinä paljon löysäilyä jää, että ehtii sen aineksen käydä läpi. Yritän vain pitää positiivista tunnelmaa yllä ja yritän ymmärtää heitäkin, joilla on vaikeampaa oppia.

Eija sanoo, että hänellä on ollut hyvää tuuria sen suhteen, että hän ei ole juuri sairastellut. Kun opettaja pystyy aina olemaan paikan päällä ja pitämään omat tuntinsa, niin homma pysyy parhaiten hallinnassa.

– Tänä syksynä minulla oli tosin pitempi yskä. Kun sain kauhean yskänkohtauksen tunnilla, niin luokassa tytöt katsoivat minua vakavasti ja sanoivat, että sinun pitää ehdottomasti juoda hunajateetä ja inkiväärijuomaa. Olihan se aika liikuttavaakin, kun 9-vuotiaat ovat huolissaan vanhasta opettajastaan.

Eijan mieleen tulee myös eräs ankea lokakuun aamun englannin tunti.

– Se oli kasiluokan tunti. Menin luokkaan ja sanoin pirteästi kuten ennenkin, että good morning boys and girls, nice to see you. No, siellä yksi väsynyt poika makasi käsi poskella pulpetissa, läksytkin tekemättä, ja huokaisi, että et voi olla tosissas…niin että se siitä ”smool tookista”.

Yksi hauska juttu tulee Eijan mieleen parin vuosikymmenen takaa. Taisi olla ekaluokkalaisten laulukokeet tulossa ja eräs poika oli kotona ihmetellyt äidilleen, että mitä hän oikein laulaisi. Hetken tuumattuaan oli pojalla välähtänyt ja hän sanoi kirkkain silmin äidilleen, että jospa laulaisi sen Tom Jonesin Sexbombin.

– Poika taisi lopulta laulaa kyllä ihan toisen laulun. Hänen äitinsä, vanha työkaverini, tämän tarinan minulle silloin kertoi ja se jäi mieleen.

Kuorossa mieli virkistyy

Eija miettii, että hänellä on Ivalossa aika laajat sosiaaliset kuviot ja mukavia harrastuksia löytyy, joten eläkkeelle jääminen ei pelota yhtään.

– Kuorossa minä olen ollut kohta 30 vuotta. Siellä näkee aina niitä tosi vanhoja kavereita ja matkan varrella tulee aina uuttakin porukkaa kuoroon, johon sitten tutustuu. Meillä oli kuoron harjoitukset juuri sinä päivänä, kun Kuopiossa tapahtui se koulusurma. Oli pimeä ja tuulinen iltapäivä, kun istuin täällä kotona yksin ja kuuntelin radiosta poliisitiedotusta. Se tuntui ahdistavalta ja oli sitten tosi mukavaa, kun pääsi puoli kuudelta kuoroon ja näkemään sitä tuttua ja läheistä porukkaa.

Eija on innokas hiihtäjä. Vuopajan latu on hänen lempipaikkansa kevättalvisin. Veri vetäisi myös Saariselän laduille, mutta alamäet ovat alkaneet vuosien karttuessa vähän hirvittämään.

– Äskettäin oltiin Kontosjärvellä yksi yö laavussa Väiskin kanssa. Meillä oli iso kota mukana. Minä lähdin aamulla kouluun, mutta Väiski jäi vielä sinne mettästelemään. Kalastus ja Inarijärvellä kulkeminen vanhalla keskimoottorilla on meidän lempipuuhaa kesäisin. Se on ihanaa, kun saa kesäisenä päivänä puksutella Inarijärvellä ja pistää illalla teltan pystyyn johonkin saareen. Jos täältä joskus täytyisi muuttaa pois, niin sitten pitäisi ottaa Inarijärvi mukaan.

– Tykkään käydä vesijumpalla ja lukeminen on myös tärkeä harrastus. Ja tietenkin olen myös mummi ja lastenlapsia on täällä Ivalossa sekä Espoossa, joten tekemistä ja virikkeitä varmasti riittää. Hilda -tyttö aloittaa ensi vuonna eskarin Ivalossa, joten ehkä sitä vielä pääsee ala-asteelle joulujuhlat näkemään. Sijaiseksi olen lupautunut nyt, kun ala-asteellakin on vielä paljon tuttua porukkaa, niin opettajissa kuin oppilaissakin. Sitten kymmenen vuoden päästä se voisi tuntua oudolta, kun tipahtaisi yhtäkkiä sijaiseksi, eikä tunne ketään. Vaikka kyllähän ne vanhat sijaisopettajat aina sanovat, että ei tämä enää tunnu samalta kuin ennen. Saa nyt nähdä sitten ensi keväänä, kun hiihtelen Ivalojoen jäällä ala-asteen kohdalla, että miltä silloin tuntuu.

Aikoinaan Eija opetti kansalaisopistossa englantia, mutta hän ei usko, että häntä enää saataisiin millään houkuteltua kansalaisopiston opettajaksi.

– Sehän on iltaopetusta ja minä olen aamuihminen, jota ei iltatyö houkuttele. Näin jo painajaisen siitä, että jouduin eläkepäivinä iltaopettajaksi. Minähän saatan mennä petiin jo iltayhdeksältä. En minä tietenkään heti nukahda, mutta kuuntelen radiota ja lueskelen. Silloin kun lapset vielä asuivat kotona, niin täällä saattoi nukkua heidän kavereitaan Inarista pitkin ja poikin olohuonetta. Minä heräsin aina niin aikaisin, että ehdin leipoa heille tuoreet sämpylät ja pullat. Nyt ei tarvitse leipoa, kun ei täällä kukaan jaksaisi syödä niin paljon.

Pitää muistaa hyvät asiat

Opettaja Eija Turunen tunnetaan hyväntuulisena ja kannustavana ihmisenä. Hän itse sanoo, että on yrittänyt säilyttää positiivisen elämänasenteen, koska sen avulla jaksaa ja viihtyy. Pitää aina yrittää muistaa ne hyvät puolet mitä elämässä kuitenkin on.

– Olen asunut Inarissa 31 vuotta. Kun muutin tänne, niin kaverit sanoi, että et sinä siellä voi olla paria vuotta pitempään, kun siellä on niin kauhea kaamoskin. No, nyt kaamos on taas, eikä minua se vuodenaika ahdista yhtään.

Eijasta tuntuu siltä, että kun 60 vuotta on mittarissa, niin opettajan päivätyö on tehty, eikä jatkovuosia tarvita.

– Tänään minulla oli kuusi tuntia peräjälkeen enkkua ja se oli täyttä työtä koko ajan. Joku voi ajatella, että mitä se kuusi tuntia nyt on, mutta kun opettaa luokassa tunti toisensa perään, niin ei siinä voi yhtään levätä eikä herpaantua. Ja kotiin tullessa voi olla edessä kokeenkorjausta. Osan kokeista ehtii korjata illalla ja loput jäävät viikonlopulle. Myös ikä tekee tehtävänsä. Kun nykyisin tulee iltapäivällä kotiin, niin joskus on aika väsyksissä, eikä viitsi muuta kuin istua sohvalla ja lukea lehteä.

Ivalon uutta koulukeskusta Eija ei ehtinyt kokea, mutta siitä hän ei ole pahoillaan.

– On hienoa, että uusi koulukeskus tulee, mutta sen kanssahan on sitten kauhea opettelu ja iso ruljanssi opettajilla. Ihan hyväkin, että pääsi pois ennen sitä. Se vähän harmittaa, että me eläkeläiset emme voi varata enää Tiaisniemen taloa Inarijärven rannalta. Sehän on ihana paikka ja siellä me olemme Väiskin kanssa aina verkotelleet, kun olemme sinne päässeet. Miniä Outi on kuitenkin kunnassa töissä ja hän jo lupasi, että saamme tulla sitten käymään, kun he menevät Tiaiseen.