Paikallisuutiset

Paikallinen yritys kunnioittaa teoillaan saamelaisten pyhää paikkaa

Inarissa sijaitseva Ukonsaari (inarinsaameksi Äijih ), on tunnetuin saamelaisten pyhä paikka Suomessa. Arkeologisissa tutkimuksissa Ukonsaarelta on löydetty muun muassa uhrieläinten luita, sarvia sekä metalliesineitä. Ukonsaari on tutkimusten mukaan ollut rituaalisessa käytössä viimeistään 1300-luvulta lähtien. Ukonsaari on ollut ehdolla UNESCO:n maailmanperintökohteeksi. Julkisissa keskusteluissa tätä Inarin yhtä tärkeintä matkailukohdetta ehdotettiin vastikään kokonaan rauhoitettavaksi.

Matkailuyritys ”Visit Inari – Safaris & Accomodation” on aiheesta syntyneen keskustelun myötä päättänyt lopettaa saareen rantautumisen. Yritys on ollut toiminnan pääoperoijana vuodesta 2003 ja on järjestänyt risteilyjä saarelle jo vuodesta 1970. Inarijärvelle järjestettyihin risteilyihin on sisältynyt sään salliessa rantautuminen Ukonsaarelle. Asiakkaille on yrityksen mukaan myös kerrottu tietoa saaresta ja sen merkityksestä alueen kulttuurille.

– Asiasta käytyjen keskusteluiden ja kannanottojen pohjalta olemme tehneet päätöksen siitä, että Ukonsaarelle ei jalkauduta enää risteilyiden eikä muidenkaan ohjelmien aikana, Visit Inari tiedottaa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Esimerkkinä myös muille alan toimijoille

Visit Inarista kerrotaan, että he haluavat toiminnallaan toimia tiennäyttäjänä sille, että paikallisväestöä ja paikallista alkuperäiskulttuuria voidaan kuunnella sekä kunnioittaa ilman kieltoja tai viranomaisten tekemiä asetuksia.

– Haluamme näin olla esimerkkinä myös muille matkailualan toimijoille, jotta yhdessä toimialana voimme kehittyä kestävästi kohti tulevaisuutta, niin ekologisesti, kulttuurillisesti kuin sosiaalisestikin, Visit Inarista kerrotaan.

Yritys jatkaa risteilyjä saaren alueella, mutta haluaisi niidenkin puitteissa aloittaa yhteistyön saamelaismuseo Siidan kanssa. He toivovat risteilyistä informatiivisempia, jotta ihmiset saisivat tietoa saaren historiasta.

Ilmoita asiavirheestä