Ihmiset

Inarijärvellä ammatikseen kalastava Mika Nikulainen rentoutuu vapaa-ajallakin kalastamalla

Rannalta heittely on sopivan erilaista ja tuo vastapainoa arkityöhön. Samalla ehtii myös ihailemaan maisemia, mies toteaa.

Mika Nikulainen on kalastanut Inarijärvellä 30 vuoden ajan. Ammatti kulkee suvussa, sillä jo hänen isänsä kalasti työkseen Inarilla. Nikulainen itse on tottunut kulkemaan järvellä jo pikkupojasta lähtien.

Välillä elämä kuljetti miehen Keravalle opiskelemaan kalan jatkojalostusta ja koneellista kalankäsittelyä, tutuiksi ovat tulleet myös Norjan kalatehtaat.

– Mutta koko ajan kalan ympärillä on kaikki pyörinyt, Saamelaisalueen koulutuskeskuksen luontais- ja metsätalouslinjan käynyt Nikulainen kertoo.

Inarijärvellä ammatikseen kalastaa noin 20-30 kalastajaa. Heistä suurin osa pitää asemapaikkanaan Veskoniemen kalasatamaa. Kirkonkylällä asuva Nikulainen on aina työskennellyt Inarin kirkonkylän kalasatamasta käsin ja lähialueen hän on oppinut tuntemaan kuin omat taskunsa.

– Vaikka saarten nimiä en muista, kun tiedän vain, mistä pääsen kulkemaan, hän tarkentaa.

Inarin kuntaa hän kiittelee siitä, että ammattikalastajille on järjestetty hyvät työskentelytilat ja käyttömaksut on pidetty kohtuullisina. Ilman kunnollisia kalankäsittelytiloja ammattikalastaminen ei edes onnistuisi, Nikulainen muistuttaa.

– Kylmäketju on todella tarkka ja kala täytyy aina perkata ja käsitellä hyväksytyissä laitoksissa. Onhan tämä mahtava tämä halli, tässä minä kaikki fileeraan, vakuumoin ja laitan valmiiksi myyntiin. Tuolla pohjantähden alla jos alkaa koko ajan touhuamaan, niin loppuu mies hyvin äkkiä. Nopiampaa kuin mitä nytten, hän nauraa.

Paikalliset asiakkaat

Nikulaisen työpäivä alkaa aamukuudelta, kun hän suuntaa venen keulan ulos kalasatamasta. Päivän aikana ajomatkaa veneellä kertyy 50-100 kilometriä.

Pääasiassa hän pyytää siikaa ja taimenta, siikaa verkoilla ja taimenta verkkojen lisäksi pitkällä siimalla. Asiakkainaan hänellä on paikalliset hotellit. Saariselkä noin 70 kilometrin päässä on kauimmainen paikka, mihin hänen pyytämäänsä kalaa menee.

– Olen aina miettinyt, että parempi että täällä syövät paikallista kalaa kuin Norjan lohta. Välillä tuntuu, ettei kalaa saa niin paljon kuin sitä menisi, mutta ei sitä tuolta haeta kauhomalla. Se on ihan luojassaan, että mitä tulee, mies tuumii.

Hän on kuitenkin ilokseen huomannut, että nykyisin syötäväksi kelpaavat kaikki järvestä nousevat kalat haukea ja madetta myöten. Särkikalaa Inarijärvessä ei ole.

Takaisin kalasatamaan mies palaa yleensä kolmen kieppeillä. Päivä ei suinkaan ole silloin vielä pulkassa, vaan ruokatauon jälkeen on vuorossa kalojen käsittely.

– Järvellä ei ole taukoja. Voisihan sinne ottaa eväät, mutta sitten alkaa silmä luppaseen. Elimistö on tottunut siihen, että nälkä ei tule. Mutta jos jää hallille fileeraamaan, niin puolenpäivän aikaan on pakko mennä syömään.

Päivän aikana Nikulainen käsittelee jopa sata kiloa kalaa. Syksyllä joinain päivinä saattaa tulla vähän enemmänkin. Silloin saunaan voi päästä vasta iltakahdeksalta.

Siikakanta pienenee

Nikulainen kertoo, että Inarijärven kalastajat ovat huolissaan järven siikakannasta. Kalastajat ovat huomanneet, että saalismäärät pienenevät. Syyksi he epäilevät istutusten riittämättömyyttä kalastajien määrään nähden.

– Tehokkuus on lisääntynyt. Nykyihminen on sata kertaa tehokkaampi kuin mitä entisvanhanen ihminen. Siialla kestää 5-6 vuotta, että kanta saadaan takaisin entiselleen, hän toteaa.

Inarijärvellä on ammattikalastajia jo sen verran, että pyyntialueet menevät väkisinkin päällekkäin. Tähän asti kalastajilla on ollut herrasmiessopimus, kuinka paljon kalastetaan ja mistä.

Nikulainen itse välttää kohdistamasta kalastuspainetta liikaa yhteen paikkaan, vaikka kalaa sieltä saisikin. Hän toivoo, että myös järven uudet kalastajat ottaisivat kalastaessaan huomioon järven ja kalakantojen sietokyvyn.

– Minä olen kasvanut niin tuohon järveen, että elän ja kalastan sen mukaan. Aina täytyy kierrättää vähän pyyntialueita. Kalat ei sieltä katoa minnekään, kasvavat vain.

Vaikka tällä hetkellä Inarin ammattikalastajien määrä näyttää vakaalta, Nikulainen toivoisi yhteiskunnalta enemmän tukea nimenomaan nuorille ja aloitteleville kalastajille.

Nykyisellään monimutkainen lainsäädäntö, riittämättömät kouluttautumismahdollisuudet etenkin Ylä-Lapissa sekä ammattikalastajan työvälineisiin ja kalustoon vaadittavat isot investoinnit tekevät kalastajan ammatista vähemmän houkuttelevan.

Moni kalastaja tekeekin esimerkiksi talviaikaan muita hommia. Nikulainen ei siihen kelkkaa ole lähtenyt.

– Itse olen päättänyt, että jos alan kalastajaksi, niin minä kalastan enkä tehe muita hommia. Siinä minä olen vähän periaatteellinen ihminen ja siinä haluaisin yhteiskunnankin tekevän rajan, että ne, jotka kokonaan elävät kalastuksella, saavat täydet tuet, mies toteaa.

Ilmasto muuttuu

Nikulainen pyrkii tekemään työnsä viikolla ja pitämään viikonloput vapaina. Välillä kuitenkin myös viikolle osuu välipäiviä, kun säät eivät salli vesille lähtöä.

– Tuulenkynsiä kun näkyy taivaalla pilviä, niin sitä tietää että paha ilma on tulossa. Onneksi nykyajan sääennusteet aika hyvin pitävät paikkansa. Tuuli on lähinnä se, mitä pitää seurata. Nykykamppeilla sateet ei niin haittaa, mutta tuulella ei onnistu. Järvellä on isoja selkiä, siellä ei pysty kovalla tuulella olemaan.

Viime talvi on jäänyt kalastajan mieleen poikkeuksellisena. Yhtään ”rokulipäivää” ei tarvinnut pitää kovan pakkasen vuoksi, mutta tuulisia päiviä sen sijaan oli paljon tavallista enemmän.

Jos pakkasmittari näytti 15 astetta ja järvellä oli kova tuuli, sinne ei ollut mitään asiaa. Kevättalvella oli parin kuukauden jakso, jolloin tuuli melkein joka päivä, Nikulainen kertoo.

Muutoin talvella on kalastajalle jopa helpommat työskentelyolosuhteet, kun talviverkoille kuljetaan moottorikelkalla ja jalkojen alla on tukeva jää.

– Etenkin syksyllä, kun vesi jäätyy, on veneellä oltava varoinen. Jää ei heilu, kunhan vain jäätä piisaa. Viime talvena lunta oli tosi paljon, oli tosi huonot jäät ja luultiin, että päästään aikaisin vesille, mutta lopulta ne jäät sinkui siitä keväästä. Oudoksi on mennyt ilmasto.

Ammattikalastajan työstä huolimatta Nikulainen tykkää kalastaa myös vapaa-ajallaan. Tosin verkot saavat jäädä silloin rauhasssa roikkumaan.

– Viime viikonloppuna käytiin heittelemässä Inarijärvellä emännän kanssa. Saatiin harreja ja paistettiin ne. Siinä katselee samalla vähän maisemia, se on ihan mukavaa hommaa.

Kalaruokaa löytyy muutenkin säännöllisesti ruokapöydästä, jopa neljä kertaa viikossa. Esimerkiksi perinteiset kalapotut on ruoka, johon ei kyllästy.

– Puikulapotut kattilan pohjalle, siihen siikaa päälle ja suolaa perään. Sitä syödään vaikka kolme päivää peräkkäin. Mutta siian on oltava lihava ja suolen ympärillä rasvaa. Aika rantuksi olen ite mennyt, jos kaksisataa siikaa perkaan, niin korkeintaan viisi valitsen itselleni ja ne syödään sitten samana päivänä.