Hyvinvointi

Tuvat suljettu turvallisuuden vuoksi

Metsähallitus vetoaa: Luontoviisaasti vappuna!

Vappuviikonloppuna suomalaiset todennäköisesti suuntaavat runsain joukoin kansallispuistoihin ja muihin luontokohteisiin. Metsähallitus on iloinen, että ihmiset saavat luonnosta iloa ja rentoutta korona-aikana. Metsähallitus toivoo kuitenkin luontoviisautta vapun viettoon: kokoontumisrajoitukset ovat edelleen voimassa: turvavälit ja korostettu käsihygienia pitää muistaa luonnossakin. Mukaan kannattaa ottaa eväät, joita ei tarvitse lämmittää ruuhkaisilla nuotiopaikoilla.

Lapissa on vielä korkeat hanget, mutta Etelä- ja Keski-Suomessa on laajalti ruohikkopalovaara, joten tulia ei saa siellä tehdä.

Pohjoisemmassa Suomessa eräillä alueilla on tehty ilkivaltaakin: on aukaistu väkisin muutamia koronariskin takia suljettuja tupia. Metsähallitus muistuttaa, että tuvat on suljettu kävijöiden turvallisuuden takia, sillä ahtaissa tuvissa virus voi tarttua herkästi.

Oma majoite matkaan

Pitkä viikonloppu ja lämpiävä kevät innostaa myös lähtemään yönyliretkille. Retkelle tulee ottaa mukaan oma majoite: teltta tai riippumatto.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Eteläisessä Suomessa ongelmia voi tulla siitä, että vapun puistopiknikit siirretään luontoon. Tästä syntyy liikenneruuhkia, turvavälejä ei voida pitää, ja roskaaminen muodostuu ongelmaksi. Metsähallitus järjestää pääkaupunkiseudun kansallispuistoissa vappupäivänä Retkiratsian, jossa Metsähallituksen asiakasneuvojia ja erätarkastajia jalkautuu kertomaan hyvistä retkeilytavoista.

Retkiratsiaa ei toteuteta ryppyotsaisesti, vaan tavoitteena on muistuttaa kansallispuiston sääntöjen noudattamisesta, terveysviranomaisten ohjeista ja antaa retkivinkkejä kansallispuiston kävijöille. Suosituimmilla paikoilla on myös liikenteenohjausta.

Luonto ja toiset huomioon ottamalla kaikki viihtyvät

Koska ruohikkopalovaaran aikana tulistelu on kiellettyä, kannattaa vapun herkut tehdä valmiiksi kotona. Netissä on tähän paljon hyviä ohjeita tästä .

Ethän roskaa. Lumien alta on paljastunut, että tämä itsestään selvä asia unohtunut joiltakin retkeilijöiltä. Vastuullinen retkeilijä kantaa roskat mukanaan pois, tupakantumpeista lähtien. Retkeilijästä ei pitäisi jäädä jälkeäkään luontoon.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Korona-aikaan kannattaa noudattaa reittien ohjeellisia kulkusuuntia, jos ne on määritelty. Näin vastaantuloliikennettä on polulla mahdollisimman vähän. Pysy merkityillä reiteillä tai tarkista mahdolliset rajoitusalueet ja muut retkikohteesi tiedot osoitteesta luontoon.fi.

Koirat ovat lämpimästi tervetulleita luontoon, mutta hihnassa luonnonvaraisten eläinten pesimärauhan kunnioittamiseksi. Kanssaretkeilijät eivät välttämättä halua jakaa retkihetkeään koirien kanssa, joten taukopaikoilla koirat on hyvä kytkeä kauemmas eväiden nauttimispaikoista.

Monet hiekkatiet ovat kevään kelirikon vuoksi huonossa kunnossa. Retkikohteille kannattaa ajella mahdollisuuksien mukaan päällystettyjä teitä pitkin.

Ilmoita asiavirheestä