Ihmiset

Sodankylän elokuvajuhlia ei peruta eika siirretä

Sodankylän elokuvajuhlat muuttaa muotoaan

Sodankylän elokuvajuhlille elämää suuremmat elokuvat ja festivaalin mahdollistava yleisö ovat aina olleet keskeisin ja tärkein olemassaolon perusta. Festivaaliorganisaatio on perinteisen tapahtuman valmistelun rinnalla tehnyt koronaviruksen aiheuttamien poikkeusolojen vuoksi kaiken mahdollisen ja mahdottomaltakin tuntuvan varmistaakseen elämysten tarjoamisen yleisölle tänäkin kesänä siinä muodossa kuin vallitsevat olosuhteet sen turvallisesti sallivat. Sodankylän elokuvajuhlia ei peruta eikä siirretä, vaan festivaali muuttaa muotoaan ja järjestäjät tuovat sen suoraan osallistujiensa olohuoneisiin.

- Suuren yleisötapahtuman järjestäminen poikkeusolosuhteissa on haaste, jota kukaan ei toivonut eikä odottanut kohtaavansa, toteaa festivaalin toiminnanjohtaja Ari Lehtola.

Alkujärkytyksestä toivuttuamme totesimme, että haasteiden lisäksi vallitseva olosuhde antaa meille tilaisuuden tehdä jotain täysin uutta ja ainutlaatuista. Toivomme, että uskollinen yleisö pysyy rinnallamme myös näinä poikkeuksellisina aikoina.

- Toimin elokuvajuhlien lisäksi Finland Festivals ry:n hallituksen ja sen työvaliokunnan asiantuntijajäsenenä. Sen puitteissa olen osallistunut kiinteästi kaikkiin neuvotteluihin, jotka ovat koskettaneet kulttuurialan toimijoiden edunvalvontaa niin valtion, kuntaliiton, Euroopan unionin kuin säätiöiden ja rahastojen suuntaan, kertoo Ari Lehtola.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Syksyllä, kun lupauduin eri tehtäviin, en olisi voinut uskoa, mikä myrsky on nousemassa. Viimeiset seitsemän viikkoa olemme olleet asian kanssa tekemisissä lähes päivittäin. Onneksemme Suomen hallitus otti asian vakavasti ja myönsi 41 miljoonan euron lisätalousarvion kevään peruuntuneiden tapahtumien tueksi. Seuraava lisätalousarvio, joka koskee kesäkauden peruuntuvia tai muuttuvia tapahtumia, annetaan toukokuussa ja se on moninkertainen verrattuna tähän.

Elokuvajuhlien osalta olemme sopeuttaneet toimintamme vastaamaan poikkeusolosuhteita eli ehdimme riittävissä ajoin tekemään tarvittavat muutokset ennakkojärjestelyissä, joilla saimme katkaistua ylimääräiset kustannukset. Varauduimme tällä varsinaisen fyysisen tapahtuman peruuttamiseen, mutta samalla hahmottelimme kaikkia muitakin vaihtoehtoja.

- Käymme tiiviitä keskusteluja eri yhteistyökumppaneiden ja katto-organisaatiomme Finland Festivals ry:n kanssa. Lakiasiantuntijoiden ohje on: ainoastaan virallinen Force majouer- tilanne vapauttaa järjestäjät vastuusta. Saimme tarkemmat kriteerit festivaalitoiminnalle Euroopan unionin Media Creative osastolta. Selkeästi esille nousi se vaihtoehto, jota olimme itsekin alkaneet pitää vahvimpana eli vaihtoehtoisen tapahtuman järjestäminen perinteisen yleisötapahtuman sijaan. Tällä tavoin menemme terveys edellä, minimoimme taloudelliset riskit ja turvaamme toiminnan jatkuvuuden, sanoo Ari Lehtola.

Lehtolan mukaan Sodankylän kunnan tuella on turvattu vuosittain toiminta tammikuusta maaliskuun alkuun saakka. Kunnan tuki on n. 18 % kokonaisbudjetista, joka sinällänsä on riittävä. Muut tuotot ja omarahoitus kattaa sitten yli 80 %.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

- Tänä vuonna, kun olemme poikkeusolosuhteissa leikanneet kustannuksia, niin osa kunnan jo elokuvajuhlille myöntämästä tuesta palautetaan turvaamaan kunnan elintärkeitä koronatoimenpiteitä, kuitenkaan vaarantamatta tapahtuman tulevaisuutta, kertoo Lehtola.

Tulemme noudattamaan kaikessa viranomaisten ohjeita ja varmistamme yleisön, tekijävieraidenvieraiden, vapaaehtoisten ja työntekijöiden terveyden ja turvallisuuden. Elokuvajuhlia ei peruta eikä siirretä, vaan festivaali muuttaa muotoaan ja järjestäjät tuovat sen suoraan osallistujiensa olohuoneisiin. Yleisötapahtumalle vaihtoehtoinen toteutustapa on parhaillaan työn alla ja tuloksista tiedotetaan lisää lähiaikoina. Luvassa on elokuvanäytöksiä, tapahtumia sekä yleisöä osallistavia aluevaltauksia.

Elokuvaohjelmisto vieraineen julkistetaan toukokuun alussa 2020, kun festivaali järjestää tiedotustilaisuuden verkkosivuillaan.

Ilmoita asiavirheestä