Ihmiset

Lappi sydämeni vei

Duo Lumottaret palaa tunturiin parin vuoden tauon jälkeen.

– Kun kaksi vuotta sitten viimeinenkin Suomi 100 vuotta -konsertti oli ohi, tuli vahva tunne pysähtyä ja antaa kaiken lipua hetken aikaa omalla painollaan. Ajan kuluessa alkoivat tuntureiden ruskan väriloistot ja lehdettömän ajan karuus sekä ihmisten välittömyys vetämään kuitenkin puoleensa niin voimakkaasti, että haluamme palata jälleen syksyiseen Lappiin konsertoimaan ja vaeltelemaan, kertovat Lumottaret Leena Saarinen ja Susanna Pajukangas .

Tällä kertaa Lumottaret ovat poimineet ohjelmistoonsa aiemmilta vuosilta konserttiensa helmiä ja lisänneet sinne sopivasti Kai Hyttisen upeita kuvaelmia Lapin luonnosta ja vuodenajoista. Duo Lumottarien kauniita tulkintoja pääsee kuulemaan Saariselällä Tunturikappelissa 19.9. Konsertti alkaa kello 19. Pääsylippuja konsertteihin on saatavissa ovelta tuntia ennen konserttien alkua.

Ilmoita asiavirheestä