Hyvinvointi

Kultakylään uutta osaamista

Anne Sulander tuli viime joulukuussa Tankavaaran Kultakylään tekemään talon viestintä- ja markkinointitöitä. Aikaisemmin hän on työskennellyt Keski-Suomessa Telialla teknisessä asiakaspalvelussa.

Kuuden vuoden jälkeen Anne Sulander jäi yt-neuvotteluissa työttömäksi. Silloin Anne kouluttautui eräoppaaksi, vaikka hänellä oli jo media-assistentin koulutus olemassa ja takana myös tradenomiopintoja.

– Halusin tehdä toimistotyön jälkeen enemmän töitä ulkona ja siitä tuli ajatus lähteä opiskelemaan eräoppaaksi, Anne Sulander kertoo.

– Halusin yhdistää luontomatkailun käytäntöä, tuotekehitystä ja viestintää minun näköiseksi työksi, lisää Anne.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Vaikka mitä mahdollisuuksia

Anne ja hänen miehensä Heikki Sulander ovat käyneet paljon pohjoisessa vaeltamassa ja tekemässä vapaaehtoistyötä. Pariskunta on viettänyt koko ajan enemmän ja enemmän aikaa Lapissa.

Annella vahvistui ajatus, että hän haluaisi muuttaa Lappiin. Niinpä hän alkoi seurata työpaikkoja Lapin suunnalta. Aktiivinen työnhakija näki Kaupallisen tuottaja -koulutuksen ilmoituksen ja hakeutui siihen.

– Soitin Marko Tourulle Tankavaaraan, että voisin tulla heille tekemään tätä koulutusta ja siihen liittyvää työtä. Tankavaarasta toivotettiin tervetulleeksi taloon, sillä tarve markkinoinnin ja viestinnän kehittämiselle oli olemassa. Uskallusta tarvittiin molemmin puolin, sillä työnantaja ja työntekijä tapasivat vasta työn alkaessa.

Sulander näkee Tankavaarassa vaikka minkälaisia hienoja mahdollisuuksia.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Uudet majoitustilat mahdollistavat paljon. Voimme tulevaisuudessa tarjota suurillekin ryhmille majoitusta ja ohjelmaa. Myös Tankavaaran luontokeskuksen tilat täytetään toiminnalla.

Anne keskittyy luontoteeman nostamiseen jo tunnetun kullan rinnalle.

Tankavaaran Kultakylän tapahtumatkin ovat suuria ja niissä riittää tekemistä.

Blogista retkeilyvinkkejä

Tankavaara asuinpaikkana kiehtoi myös Annea.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Se oli keskellä luontoa, mutta kuitenkin hyvien liikenneyhteyksien päässä. Paikallisiin voi tutustua Vuotsossa taikka Ivalossa. Tankavaarassa taas on oma porukkansa, josta moni on tullut työn tai kullan perässä etelästä.

Annen intohimoinen harrastus on lukeminen ja hän onkin kirjastoauton vakioasiakas. Lukemisen ohessa hän on kirjoittanut kolme vuotta retkeilyblogia nimeltä Rinkkaputki. Hänen miehensä Heikki vastaa valokuvauspuolesta. Rinkkaputkessa kerrotaan retkikohteista, retkisuunnitelmista, vapaaehtoistyöstä kansallispuistoissa, eräopasopiskelusta ja retkeilyvarusteista. Blogilla on kuukausittain keskimäärin 5000 lukijaa. Merkittävämmäksi kirjoituskanavaksi Anne nostaa Retkipaikka-sivuston, jonka kirjoittajatiimiin hän myös kuuluu.

Anne on ollut paljon vapaaehtoistyössä Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa vuosina 2016-2018. Hän on kävellyt Hetta-Pallas-reitin useita kertoja ja kirjoittanut reitistä pienen nettioppaan Rinkkaputki-blogiinsa. Vapaaehtoistyössä Anne on siivonnut autiotupia, maalannut Pyhäkeron kahvilarakennusta ja Pallastunturin kotaa. Anne on käynyt vapaaehtoistyöhön ja eräopaskouluun liittyen koulutuksen Pallas-Yllästunturin kansallispuiston oppaaksi ja hän on siellä opas nro 53.

– Tavoitteenani on saada samanlaista asiantuntijuutta myös Urho Kekkosen kansallispuistosta täällä ollessani, haaveilee Anne Sulander.

”Tankavaaran Kultakylän tapahtumatkin ovat suuria ja niissä riittää tekemistä.”
Ilmoita asiavirheestä