Paikallisuutiset

Petsamo - suomalainen unelma Jäämerestä

Tarunhohtoinen Petsamo oli vuosina 1920 - 1944 osa Suomea. Saariselältä on Petsamoon maanteitse Norjan Storskogin rajanylityspaikan kautta 300 kilometriä. Noin vain Petsamoon ei kuitenkaan mennä, vaan Venäjä vaatii tulijoilta viisumin. Seuraavassa katsaus alueen suomalaishistoriaan ja vähän siitäkin, miltä Petsamossa tänä päivänä näyttää.

Kirjava saantihistoria

Pohjoisen Jäämeren rannikkoalueet olivat vuoteen 1826 saakka ruotsalais-norjalaista ja venäläistä yhteisaluetta. Alueen alkuperäiset asukkaat koltat ja saamelaiset vaelsivat porojensa perässä rannikon ja sisämaan tunturiylänköjen välillä vuodenaikojen mukaan. Se oli sananmukaista kiertotaloutta. Mainittuna vuonna Ruotsin ja siihen kuuluvan Norjan ja Venäjän välinen raja määriteltiin ja samalla Suomi suljettiin pois siihenastisesta vähäisestä Jäämeri-yhteydestään ja Petsamosta.

Historia on siitä mielenkiintoista, että sattumalla on monesti suuri osuus tapahtumien kulussa. Näin voi arvioida käyneen Petsamonkin kohdalla. Vuonna 1864 venäläiset huomasivat, että myös Siestarjoen kivääritehtaan alue Kannaksella lähellä Pietaria oli liitetty 1812 Suomeen. Kysymyksessä oli ollut ns. Vanhan Suomen alueiden liittäminen tuolloin muodostettuun Suomen suuriruhtinaskuntaan ja se oli seurausta 1808-1809 käydystä sodasta, jonka seurauksena Ruotsi menetti Suomen Venäjälle. Nyt venäläiset halusivat tuon alueen liitettäväksi emämaan yhteyteen ja näin tapahtui. Korvaukseksi he lupasivat suomalaisille kaistaleen Jäämeren rantaa.

Lupaustaan keisarit eivät pitäneet, mutta lupaus ei unohtunut suomalaisilta. Maan itsenäistyttyä ja irtauduttua Venäjästä käytiin maiden välillä Tartossa syksyllä 1920 rauhanneuvottelut. Niissä Neuvosto-Venäjä suostui antamaan Petsamon Suomelle. Ratkaisu oli kompromissin tulos, kun suomalaiset puolestaan luopuivat vaatimuksistaan Vienan Karjalan Repolaan ja Porajärveen. Petsamosta muodostettiin aluksi oma lääni, mutta pian siitä muodostettiin oma kunta, joka kuului aluksi Oulun lääniin. Vuonna 1938 muodostettiin Lapin lääni ja siihen tietysti Petsamonkin sitten kuului.

Maantien rakentaminen Ivalosta kohti Petsamoa oli aloitettu jo ensimmäisen maailmansodan aikana, mutta hanke keskeytyi Venäjän vallankumousten seurauksena 1917. Tien tekoa jatkettiin pian Suomen itsenäistyttyä ja Jäämeren ranta Liinahamarissa saavutettiin 1931. Samaan aikaan sinne valmistui Matkailijayhdistyksen komea hotelli ja Petsamon kehittäminen saattoi todenteolla alkaa.

Jäämeri tarjosi kalaa ja merenkulkuelinkeinon ja ne nousivat suureen arvoon vuoteen 1939 mennessä. Myös alueen yhteiskuntarakenteet ja hallinto saatiin hyvälle tolalle ennen talvisotaa. Ne osaltaan mahdollistivat sen, että matkailusta, jopa kansainvälisestä matkailusta muodostui kukoistava elinkeino. Petsamon symboli jääkarhu komistikin monen auton jäähdytintä. Se oli haluttu kapistus, osoitus siitä, että auto matkustajineen oli käynyt Suomen kaukaisimmassa kolkassa.

Petsamon nikkeli

Sanapari Petsamon nikkeli taitaa olla kuitenkin edelleen tunnetuin Petsamoon liitetty mielikuva. Ainakin tuo jo 1921 löydetty metalli toimi laajamittaisimmin Petsamon kehityksen veturina. Suomen pääomaköyhällä valtiolla ei oikein ollut itsellään mahdollisuutta alkaa hyödyntämään tuota uutta raudan ja teräksen lujuusominaisuuksien parantamiseen käytettävää seosmetallia. Se myi tarjouskilpailun jälkeen kaivosoikeudet amerikkalaisen pääoman turvin toimivalle Kanadaan rekisteröidylle The International Nickel Company of Canadalle. Varsinainen hyödyntämis- eli konsessiosopimus solmittiin 1934 kaivosyhtiön englantilaisen tytäryhtiön The Mond Nickel Companyn ja Suomen valtion välillä. Mond puolestaan perusti kaivostoimintaa harjoittamaan Petsamon Nikkeli Oy:n.

Kaivoksen perustamistyöt olivat pitkällä 30.11.1939. Silloin venäläiset sotajoukot hyökkäsivät lentokoneiden ja panssarivaunujen tukemina Suomen kimppuun. Alkoi talvisota. Sen sodan ihmeellisyyksiin kuului se, että venäläiset valloittivat nopeasti Petsamon, mutta eivät kajonneet kaivoslaitteisiin ja vaativat rauhanteon yhteydessä suomalaisia tunnustamaan kirjallisesti, että nämä saivat kaivoksen vahingoittumattomana takaisin. Neuvostoliitto varoi alkaneen maailmansodan avoimessa tilanteessa ärsyttämästä englantilaisia ja kaivos jätettiin koskemattomaksi ja koko alue palautettiin Kalastajasaarennon länsiosaa lukuun ottamatta Suomelle.

Tällaiseen hyväntahtoisuuteen ei ollut enää syyskuussa 1944 tarvetta. Venäläiset kuuluivat sodan voittajiin eikä mikään estänyt enää heitä ottamasta Petsamoa takaisin, alue oli Neuvostoliitolle tärkeä niin strategisesti kuin taloudellisestikin. Todettakoon kuitenkin vielä se, että Petsamon nikkeli oli välirauhan aikana vuosina 1940-41 hyvin tärkeä myös Suomelle. Silloin nikkelipulasta kärsivä Saksa työntyi sopimusteitse Petsamoon ja siis Neuvostoliiton etualueeseen kuuluvaan Suomeen. Saksan mukaantulon on arveltu estäneen ne aggressiot, joita Neuvostoliitto oli tuolloin kohdistamassa Suomeen. Se ei ollut saavuttanut talvisodassa tavoitettaan valloittaa koko Suomi ja Saksan väliintulon ansiosta se ei uskaltanut yrittää sitä enää välirauhan aikana.

Petsamo tänään

Jatkosodan aikana Petsamoa hallitsivat saksalaiset. Kokonainen vuoristoarmeija oli yrittänyt hyökätä alueelta käsin Muurmanskiin, mutta hyökkäys oli kilpistynyt venäläisten puolustukseen Litsajoella. Sen jälkeen saksalaisjoukkojen päätehtävä oli ollut nikkelikaivoksen suojaaminen. Vetäytyessään alueelta syksyllä 1944 saksalaiset tuhosivat kaivosalueen perusteellisesti. Sulaton päälle räjäytettiin 163 metrin korkuinen savupiippu, lajissaan Euroopan korkein. Myös sulaton tarpeisiin sähkövirtaa tuottanut Jäniskosken voimalaitos koki saman kohtalon, sen päälle räjäytettiin 3 metrin paksuinen betoninen suojakansi; sen saksalaiset olivat saaneet valmiiksi pari viikkoa aikaisemmin. Tuotantolaitokset venäläiset rakensivat uudelleen, jopa alkuperäisten piirustusten mukaan ja nikkelikaivos on tuonut työtä ja toimeentuloa alueen asukkaille näihin päiviin saakka. Nyt kaivos alkaa olla elinkaarensa päässä ja kaivoksesta louhitaan malmia, jonka nikkelipitoisuus ei ole kovin korkea. Silloin toimintakaan ei ole enää kovin kannattavaa.

Petsamon turismi on aika vaatimatonta johtuen ainakin osittain siitä syystä, että siellä ei ole kovin paljon majoituskapasiteettia. Zapoljarnyssa, 30 kilometrin päässä Nikelistä, suomalaisaikaisesta Kolosjoesta, on nykyaikainen hotelli, mutta eipä paljon muuta sitten olekaan.

Mitkä sitten ovat alueen nähtävyydet? Ainakaan sulaton rikkipäästöjen vuoksi osittain kuun maisemaksi muuttuneet tunturit eivät ole nähtävyyksiä muuta kuin siinä mielessä, mitä ihminen voi välinpitämättömyydellään saada aikaan. Uudet puhdistusmenetelmät ovat sentään saaneet luonnon heräämään monikymmenvuotisesta horroksestaan.

Entäpä Jäämeri. Ei sitäkään oikein pääse ihailemaan, kun Petsamovuonon rannalla sijaitseva Liinahamari on kiellettyä aluetta, johon turisteilla ei ole pääsyä. Nikelin kaupungissa on sentään kotiseutumuseo, jonne turistitkin pääsevät, mutta näytteillepanosta päätellen esineistö ja infotaulut ovat kyllä tarkoitetut ensisijaisesti venäläisten katsottaviksi. Esillä on tietoa alueen varhaisemmasta ajasta, sen sijaan suomalaisajasta ei kerrota mitään ja virallisen tiedon mukaan sitä ei siis ole ollutkaan.

Parkkinassa, siinä missä Petsamojoki laskee mereen, on kaksi hyvin hoidettua sotilashautausmaata, venäläinen ja saksalainen. Suomalaisia hautausmaita ei ole näkyvissä, ne ovat jääneet teiden ja rakenteiden alle.

Alueen luostarilaitos on vanhaa perua, jo 1500-luvulta alkavaa. Vanhemmista luostareista ei ole kiveä kiven päällä, mutta useita vuosia on ollut rakenteilla luostari sille paikalle, missä olleen luostarin sanotaan Pekka Vesaisen johtaman pohjalaisen talonpoikaisjoukon hävittäneen vuonna 1589. Valmiit rakenteet ovat kauniita ja alueella on pieniä puoteja, joissa voi tehdä ostoksia.

Petsamon historia mielenkiintoinen ja jännittävä. Nyky-Petsamon nähtävyydet sen sijaan ovat vähissä.