Paikallisuutiset

80-vuotias Suomen Latu uhkuu elinvoimaa

Jäsenmäärä kasvaa noin tuhannella uudella jäsenellä vuosittain ja jäsenten keski-ikä on selvästi nuorentunut, iloitsee toiminnanjohtaja Eki Karlsson Suomen Ladun kevätkokouksessa Kiilopäällä.

Kun Suomen Latu perustettiin vuonna 1938, sen alkuperäisenä toiminta-ajatuksena oli innostaa suomalaisia pitkäkestoisen retkihiihdon pariin. Heti seuraavana vuonna uutena lajina mukaan otettiin retkeily, joka on edelleen yksi suosituimmista lajeista jäsenten keskuudessa.

Suomen Ladussa ei kuitenkaan suosita yhtä lajia toisen kustannuksella, Eki Karlsson painottaa.

— Toimintamme ei ole kilpaurheiluorientoitunutta, vaan jokaisen pitää löytää se oma tapa ulkoilla ja nauttia luonnosta. Se voi olla suoritusperusteista tai naatiskelua, kaikki on ihan yhtä sallittua, hän toteaa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Karlsson on toiminut Suomen Ladun toiminnanjohtajana vuodesta 2007 lähtien. Hänen aikanaan jäsenmäärä on kasvanut tasaisesti ja jäsenmaksun maksaneita jäseniä on tällä hetkellä 84 000. Jäsenyhdistyksiä eli latuyhdistyksiä järjestöön kuuluu 189.

Karlsson kertoo, että järjestön toimintaa on hänen aikanaan kehitetty palvelemaan entistä paremmin jäsenyhdistysten toimintaa. Esimerkkinä hän mainitsee valtakunnalliset teemapäivät ja kampanjat.

— Latuyhdistykset huolehtivat käytännön toiminnasta ja järjestävät omilla alueillaan teeman mukaisia tapahtumia. Viime talvena meillä oli esimerkiksi #UlkonaKuinLumiukko-kampanja, jossa haastoimme kaikki mukaan lumiukkotalkoisiin. Viime kesänä 130 000 ihmistä nukkui yhden yön ulkona Nuku yö ulkona -haasteessamme.

Ulkoile, osallistu ja vaikuta

Kasvavan jäsenmäärän lisäksi myös jäsenten keski-ikä on kymmenessä vuodessa nuorentunut 57:stä 52:een. Karlsson uskoo, että muutos on paljolti uusien toimintamuotojen ja nuorentuneiden lajien ansiota.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

— Uusina ja edistettävinä lajeina meillä on polkujuoksu ja maastopyöräily. Niistä järjestetään kursseja, joiden kautta latuyhdistykset pääsevät tutustumaan uusiin lajeihin.

Aikaisemmin Suomen Latu on tuonut Suomeen uusina lajeina muun muassa lentopallon ja sulkapallon. Edellinen toiminnanjohtaja Tuomo Jantunen puolestaan oli aktiivisesti mukana kehittämässä sauvakävelyä, jota nykyisin harrastaa noin miljoona suomalaista.

Suomen Ladun tavoitteena onkin saada koko perhe liikkumaan.

Karlsson muistuttaa, että paikallisten latuyhdistysten järjestämät liikunta- ja ulkoilutapahtumat ovat kaikille avoimia.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

— Jäsenyhdistykset ovat ottaneet liikuttamisvastuun koko kansaan, ei vain Suomen Ladun jäseniin, hän toteaa.

Suomalaisten ulkoiluttamisen lisäksi Suomen Ladun toimintaan kuuluu olennaisena osana vaikuttaminen ja edunvalvonta. Käytännössä se tarkoittaa esimerkiksi jokamiehenoikeuksien vaalimista sekä julkisia kannanottoja valmisteilla oleviin, pääasiassa ulkoilua koskeviin lakeihin ja lakialoitteisiin.

Paikallistasolla Suomen Latu auttaa jäsenyhdistyksiään vaikuttamaan muun muassa lähialueiden retkeilyreittien, laavujen ja talviuintipaikkojen säilyttämiseen ja kunnossapitoon.

Lapin ympäristöystävällisin luontoliikuntapaikka

Suomen Ladun kevätkokous järjestettiin Kiilopäällä, noin 16 kilometriä Saariselältä etelään. Suomen Ladun omistuksessa oleva luontoliikuntakeskus sijaitsee aivan Urho Kekkosen kansallispuiston reunalla.

Kiilopään johtaja Seppo Uski kertoo, että takana on huikea talvi. Vuoden sisällä on kertynyt lähes 40 000 majoitusvuorokautta, joista noin kolmannes on ollut kansainvälisiä vieraita.

— Saariselän alueen matkailun ikärakenne on perinteisesti muodostunut yli 50-vuotiaista matkailijoista. On ilahduttavaa, että kansainvälisissä vieraissa on myös nuorempaa väkeä, Uski toteaa.

Hän uskoo, että myös nuoret osaavat arvostaa rauhaa ja hiljaisuutta vastapainona kaupunkien hälinään. Ja sitähän Kiilopäältä löytyy.

— Tämä paikka huokuu hiljaisuutta. Täällä voi kuunnella, kuinka ei kuulu mitään, Uski naurahtaa.

Kevät- ja ruskasesonki ovat edelleen suosituimpia, mutta erilaisten teemaviikkojen kautta kävijöitä riittää tasaisesti ympäri vuoden.

Kesään on panostettu hyvinvointilomien kautta. Silloin järjestetään muun muassa retkeily- ja joogakursseja.

— Teemme paljon yhteistyötä eri alojen asiantuntijoiden kanssa. Pilotoimme ja kokeilemme uusia lajeja ja kehitämme niitä palautteen perusteella edelleen, Uski kuvailee.

Viimeisten vuosien aikana Suomen Latu on tehnyt Kiilopäällä isoja investointeja. Suurimmat muutokset ovat kohdistuneet Hotelli Niilanpään huoneiden uusimiseen ja päärakennuksen tekniikan parantamiseen. Seuraavaksi suunnitteilla on suositun saunamaailman laajennus ja uudistus.

Lähimaastoon puolestaan on toteutettu uusia ulkoilureittejä, kuten maastopyöräreittejä, frisbeegolfrata sekä kiintorastiverkosto.

Toiminnanjohtaja Eki Karlssonin mukaan Kiilopäästä halutaan paikka, jossa jokainen pääsee ulkoilemaan omalla haluamallaan tasolla sekä tavalla, joka sopii Lapin luontoon ja maisemiin.

— Me haluamme olla Lapin ympäristöystävällisin luontoliikuntapaikka, hän toteaa.

Ilmoita asiavirheestä