”Inarin lumovoimaa ei tarvitse keksiä”

Hotelli Kultahovi 80 vuotta

− Muutama vuosi sitten perheemme kävi Disney Worldissa Floridassa. Sehän oli upea paikka, jonka rakentamiseen on käytetty satoja miljardeja. Kun siellä katseli ja ihmetteli sitä kaikkea, niin tuli mieleen tämä meidän Inari. Se Disney Worldin huikeus on tekemällä tehtyä, mutta Inarin taianomaisuutta ei tarvitse keksiä. Meillä se taiaonomaisuus löytyy vaikka tuosta takapihalta Juutuan rannalta, jossa aasialaiset viime talvenakin seisoivat revontulia ihastelemassa, sanoo Hotelli Kultahovin Kaisu Nikula.

Juutuan Alakosken rannalla sijaitsevan Kultahovin 80-vuotisjuhlaa vietet tiin kesäkuussa . Suomen Matkailijayhdistys perusti hotellin vuonna 1937. Hotellin nimi oli tuolloin Inarin Matkailumaja. Hirsistä tehty hotelli sisälsi 12 huonetta, ravintolan sekä 32-petisen yhteismajoitusrakennuksen Lapintuvan.

− Ensisijainen asiakaskunta koostui hyvin paljon ulkomaalaisista perhokalastajista. Juutuan lisäksi Teno ja Paatsjoki olivat heidän mielipaikkojaan. 1930-luvun rakennukset tuhoutuivat Lapin sodassa syksyllä 1944.

Sodan jälkeen hotelli rakennettiin uudestaan vanhasta hotellista jääneen kellarin päälle ja se avattiin vuonna 1956. Hotelli toimi Inarin Matkailuhotellina vuoteen 1986 saakka, jonka jälkeen lyhyen sulkemisen jälkeen hotellin johtajana toiminut Maija Nikula osti kiinteistön ja perusti Kultahovin perheyrityksen.

Sukupolvenvaihdos 2000-luvun alussa

Kultahovia hoitavat nyt perheen sisarukset Kaisu ja Heikki. Sukupolvenvaihdos yrityksessä tehtiin 2000-luvun alussa. Kultahovin maailma tuli Kaisulle ja Heikille tutuksi jo pieninä.

− Matkailuliiton aikana asuimme hotellin pihapiirissä. Olin seitsemänvuotias, kun muutimme tästä pois ja Heikki muutamaa vuotta nuorempi. Kyllähän sitä ennen ehdittiin pyöriä hotellin pihalla ja välillä sisälläkin. Saksalaisia matkailijoita liikkui paljon ja äiti yritti opettaa meille saksan kielen alkeita. Semmoinenkin on jäänyt mieleen, että kesäisin Saarikosken tanssilavalla kävi suuria tähtiä, kuten Danny ja Kirka, esiintymässä. He tulivat sitten Kultahoviin yöksi.

− Ja Tunturirallihan järjestettiin aikanaan Inarissa. Katselimme makuuhuoneen ikkunasta hotellin pihalle ja ihmettelimme ralliautojen pörinää, naurahtaa Kaisu.

Kaisu Nikula sanoo, että sukupolvenvaihdos oli pitkän kypsyttelyn tulos. Hän oli opiskellut Helsingin yliopistossa ja veri alkoi vetää kotiseudulle.

− Kun minä muutin tänne etelästä takaisin, niin en ihan vielä silloin ajatellut alkavani yrittäjäksi. Minulla oli akateeminen koulutus ja Inarissa oli jo Siida. Ajattelin, että eiköhän vanhasta kotikylästä aina jotain pätkätöitä löydy. Muuttopäätökseen vaikutti sekin, että halusin Sammeli-poikamme inarinsaamen kielipesään.

Joulun aikaan Kaisu sitten tuli sitten äidilleen avuksi hotelliin ja siivoili huoneita.

− Siivosin niitä huoneita, katselin ympärilleni ja mieleen tuli kaikenlaista, mitä voisi kehittää ja mitä pitäisi tehdä. Ajattelin, että miksipä ei, täällähän voisi olla kivaakin. Ja kun sitten Heikki-velikin oli valmis tulemaan Pohjois-Karjalasta takaisin Inariin, niin siitä elämä yrittäjinä alkoi.

Henkilökunnalle nousee rivitalo

Hotellin viereen on nous sut rivitalo henkilökunnalle. Sitä tarvitaan, koska kylässä on asuntopula ja ilman asuntoja ei löydy henkilökuntaa , joka osaltaan turvaisi hotellin auki pitämisen ympäri vuoden.

Nikulan sisarukset ovat muutenkin tehneet viimeisen kymmenen vuoden aikana merkittäviä investointeja yrityksessä. He ovat rakenttaneet uuden hotellirakennuksen ja kunnostaneet täysin vanhan kiinteistön tilat.

− Vanhalla puolella eli Perinnehotellissa huoneet on sisustettu 50-luvun teeman mukaisesti ja niin huoneissa kuin ravintolatiloissa pääsee tutustumaan hotellin värikkäisiin vaiheisiin mielenkiintoisten tarinoiden ja näyttelyjen kautta, kertovat Kaisu ja Heikki.

− Itseasiassa kaikki on vuosien varrella kunnostettu perinpohjin, mutta tuo vanha perinteinen rantasauna on jätetty ennalleen.

Inarinsaamelaiset juuret kunniaan

Perinnehotelli kunnioittaa inarinsaamelaisia juuriaan, mikä näkyy muun muassa huoneiden sisustuksen värimaailmassa. Niissä ilakoivat inarinsaamelaisen lapinpuvun keltainen, musta, vihreä ja punainen.

Kaisu kertoo, että hotelliin tulee pian esille hänen kummitätinsä Aili Hihnalan lapinpuku. Aili oli inarinsaamelainen ja hän käytti juuri tuota pukua työasunaan, kun hän tarjoili nuorena naisena Kultahovissa.

− Haluan historioitsijana tuoda inarinsaamelaisuutta ja Inarin historiaa tällä tavalla tarinoiden kautta esille. Esinenäyttelykin on suunnitteilla, mutta ei sitä Matkailuliiton aikaista esineistöä ole kovin helppo löytää. Vanhin esineistö tuhoutui sodassa ja valitettavasti Maija-äitimme oli niin tunnollinen, että hän aikanaan lähetti tarkoin kaiken Matkailuliittoon liittyvän irtaimiston etelään, naurahtaa Kaisu.

Kultahovissa aikanaan asioineet ”elinkautiset” kultamiehet ovat kaikki jo edesmenneitä, mutta Kaisu muistaa parinkymmenen vuoden takaiset ajat, jolloin viimeiset kultalegendat istuivat hotellissa juomassa konjakkia.

− Kultahovin pihapiirissä on kaksi aika isoa kuusta, jotka aikoinaan tuotiin tänne Tankavaaran Kultakylän avajaisista. Kultakylähän oli alunperin Raumalan Nipan ja Yrjö ”Karhu” Korhosen hanke. He houkuttelivat avajaisiin mukaansa myös äitini ja hotellin työntekijöitä. Kutsukin oli kuulemma lähetetty, joka oli osoitettu ”Majan akoille”.

− Sieltä he tulivat sitten yöllä takaisin ja kuusentaimet istutettiin. Kerran sitten Korhosen Yrjö istui hotellissa konjakilla ja katseli ikkunasta rannan puolella olevaa kuusta. Yrjö tuumi, että ensi jouluna hän koristelee tuon kuusen kultahipuilla.

Matkailu kasvaa ympäri vuoden

Nikulan sisarusten ei ole tarvinnut katua sitä, että he aikanaan yhdistivät voimansa ja ottivat vetovastuun Kultahovista. Inarin matkailu on kehittynyt koko ajan hyvään suuntaan ja se on yhä enemmän ympärivuotisempaa.

− Nykyisin talvi on vilkkaampi kuin kesä, mutta kesämatkailukin koko ajan nousee. Enää ei ole sellaisia viikkokausien hiljaisia aikoja. Ehkä huhti-toukokuun-vaihteessa on hiljainen hetki, mutta sellainen saa oikeastaan ollakin. Sen jälkeen tulevat sitten jo lintubongarit, jotka liikkuvat Inarin alueella ja käyvät ehkä Jäämeren rannallakin. Kelit tosin saattavat joskus yllättää, kuten muutama päivä sitten, kun meillä yöpyneet lintubongarit palasivat takaisin, kun lumimyrsky oli tukkinut tien Båtsfjordiin.

Inarin Kirkonkylän kasvua vetovoimaiseksi matkailukyläksi he ovat seuranneet ilolla. Kylästä löytyy hyvät palvelut matkailijoille. Yksi kylän valtti on se, että sitä ympäröivät erämaat ja yhdeltä laidalta Inarijärvi. Aasian suurkaupungeista tulevien matkailijoiden ei tarvitse edes mihinkään erämaahan lähteä – heille riittää jo se, että he kävelevät Juutuan sillalle ja katselevat kosken kuohuja.

− Siidaa ei voi unohtaa, kun tämän kylän matkailusta puhutaan. Siidan avaaminen rohkaisi yrittäjiä toimimaan kylässä ja Siida antoi kipinän myös kylän talvimatkailulle. Matkailun näkökulmasta Inarin Kirkonkylällä menee hyvin, mutta vanhana kyläläisenä tietysti toivoisi, että ne peruspalvelut olisivat samanlaiset kuin lapsuudessa. Täällähän oli parhaillaan monta ruokakauppaa, ja täällä oli rautakauppaa, vaatekauppaa ja parturiliikkeitä. 1960-luvulla oli jopa leipomo, huomauttaa Kaisu.

Kultahovi palasi juurille

Inarin Kultahovi on viime vuosina saanut monia kansallisia ja kansainvälisiä tunnustuksia ruokakulttuurin kehittämisestä ja lähiruuan suosimisesta. Kultahovin keittiö on Heikin valtakuntaa ja hän sanoo, että hotelli on viime aikoina palannut ikään kuin juurilleen.

− Kun hotelli avattiin vuonna 1937, niin täällä oli silloin oma kanalakin. Hotellissa käytettiin vain oman kylän tuotteita, eikä mitään muuta varmaan ollut siihen aikaan saatavissakaan. Ja tänä päivänä teemme taas ruokaa inarilaisista aineksista, kalasta, porosta, marjoista ja kaikesta muustakin. Aina löytyy uusia mielenkiintoisia raaka-aineita – kuten väinönputkea, jäkälää, ja jopa naavaa.

Poroa Kultahovissa hyödynnetään monipuolisesti. Poronkäristystäkin löytyy, mutta Heikki on sitä mieltä, että kun porosta voi tehdä niin paljon kaikkea muutakin hyvää, niin miksi tyytyä aina käristykseen. Heikki on innokas kalamies ja erikoistunut Juutuan harjusten ja taimenten tavoitteluun perhoilla. Hän ei kuitenkaan ylenkatso mitään Inarin kalaa. Kultahovin asiakkaat ovat saaneet maistaa, kuinka hyvää on esimerkiksi Inarin puhtaiden vesien hauki.

− Meillä ruoka tehdään alusta asti itse omassa keittiössä. Vieraamme arvostavat puhdasta luontoa ja meillä he haluavat syödä hyvää, pohjoisista raaka-aineista tehtyä ruokaa. Jos asiakas maksaa siitä, että hän on tullut meille syömään hyvin, niin odotuksen pitää täyttyä, painottaa Heikki.

Inarinsaamelaiset sisarukset tietävät, että vanhaan aikaan on Inarissa kuivattu paljon haukea. Inarilaiset söivät itse kuivahaukea ja aikoinaan tuo hyvin säilyvä elintarvike on ollut myös vaihtokaupan väline.

− Se olisi hienoa, jos joku inarilainen ehtisi keskittyä hauen pyyntiin ja tuon kuivahauen valmistukseen. Kuivahauki on niin olennainen osa inarinsaamelaisuutta, että sitä kannattaisi nostaa esille, sanoo Kaisu.

Sisarukset huomauttavat, että ravintolamaailma on kokonaisuus. Ruokapuolta pitää kehittää, mutta ei juomiakaan voi unohtaa. Heillä on ollut onni saada ravintolapäälliköksi Johanna Fabritius, jolla on intoa juomapuolen kehittämiseen ja sen miettimiseen, miten siinäkin voi tuoda esille paikallisia raaka-aineita.

Kaisu ja Heikki ovat nivoneet kaikki taitonsa yrityksensä palvelukseen. Kaisun vahvuutena on saamelaiskulttuurin tuntemus, inarinsaamen taito ja Inarin historia. Heikki puolestaan on lähiruuan ja kalastuksen asiantuntija. Eikä sisaruussuhde ole ollenkaan huono asetelma perheyrityksen pyörittämisessä.

− Kun toinen lähtee lomalle, niin toinen ottaa vetovastuun, eikä lomalla olijan tarvitse vastailla puhelimeen kahteen viikkoon. Yrittäjäpariskunnan vetämässä perheyrityksessä lomalle lähtö voisi olla jo haastavampaa.

”Matkailumaja suljettiin 12.9.1944 ja rakennus poltettiin marraskuun puolessavälissä. Rakennus ja kalustus tuhoutuivat kivijalkaa myöten. Kesällä 1945 säilynyt kellariosa kunnostettiin ja se vuokrattiin kansanhuollon ja paikallisen kauppaliikkeen käyttöön.”