Kulttuuri
Muistojen bulevardi soi Saariselän kappelissa
Laila Kinnunen, Olavi Virta, Carola, Seija Simola, Katri Helena, Reijo Taipale ja monet muut aikansa kotimaiset tähdet saivat laulettavikseen kansainvälisiä suuria hittejä suomeksi käännettyinä. Nämä laulut kuuluvat myös Anna-Claudia ja Jouni Someron suosikkeihin.
Jouni on tehnyt pitkän ja mittavan uran konserttipianistina. Hän on tullut tunnetuksi myös sanavalmiina ja hyvän huumorin omaavana juontajana, joten hän kertoilee konsertissa valituista kappaleista.
Anna-Claudia on opiskellut huilunsoittoa ihan pienestä tytöstä alkaen, mutta viime vuosina hän on keskittynyt laulamiseen. Anna-Claudia on hurmannut eläytyvällä ja puhuttelevalla esiintymisellään jo useissa konserteissa sekä yksityistilaisuuksissa. Myös hänen kaunisväristä ääntään ja synnynnäistä lavakarismaansa on lehtiarvioissa kiitelty. Toukokuussa 2023 ilmestyi debyttialbumi Muistojen Bulevardi.
Molemmat taiteilijat kokevat myös hengellisen musiikin läheiseksi. Ohjelmaan on otettu myös tuttuja hengellisiä lauluja kuten Päivä vain, Täällä Pohjantähden alla, Vanhavirsi Taalainmaalta ja Suojelusenkeli.
Konsertti Saariselän kappelissa maanantaina 4. syyskuuta kello 19.