Ihmiset

Palsin Tullin tarinat, osa XV

Kullanhuuhtojan esikuva

Tässä sarjassa käydään läpi 1970-luvulla alkaneen kultaryntäyksen vaiheita Ivalojoen alueella. Sotajokeen virtaavalla Vuijemilla oli kaivettu jo 1800-luvun lopulla. Nyt sen rannat täyttyivät valtauksista. Sinne eksyi myös kultamaiden myöhempi moniosaaja Seppo Mauno.

Londonista se alkoi Sepollakin

Kuusankoskella 1948 syntynyt Sepe sattui jo poikasena lueskelemaan Jack Londonin Klondyken kultaryntäyksestä kertovia teoksia, ja kipinä jäi kytemään. Näin on käynyt monille kultamaille eksyneille.

Työkaverinsa Jussi Lahdelman kanssa Seppo osui kesällä 1976 Tankavaaraan, ja mielijohteesta he hankkivat huuhdontapannut. Ivalojoella he opettelivat vaskaamaan omin neuvoin. Homma vaikutti jo turhalta useitten kokeitten jälkeen, mutta lopulta pannun pohjalla kiilsi hippu. Alkuun päästyään he löysivät niitä Korhosenkosken niskasta jo joka pannusta. Kytevä kipinä leimahti liekkiin.

Seuraavana kesänä Sepe eksyi Vuijemille kohdaten siellä Nummelan Penan ja Arhon Raijan . Seppo vaskaili Kellotapulin vieressä muutaman kesän ajan, kunnes teki 1982 oman valtauksen Nummelan yläpuolelle.

Sepe päätti rakentaa oman imurilaitteen ja ryhtyi imuroimaan Vuijemin pohjaa. Lähdepohjaisen joen vesi oli kylmää. Kultaa kuitenkin tuli, ja mies paineli märkäpuvussa jokeen vielä syyskuun alussa. Niissä oloissa hypotermia alkaa puolessa tunnissa, joten Sepe hankki varsin pian myös kuivapuvun.

Onnellinen vuosi

Kesä 1984 oli Maunon Sepolle onnellinen vuosi. Imuroidessaan Vuijemin penkkaa näki hän joen pohjaraossa kiiltävää. Hän sai väännettyä rengasraudalla kolon auki ja katseli veden alla isoa hippua. Nopeasti hän varmisti ettei ketään näkynyt missään ja nosti hipun varovasti imurilautan kyljessä olleeseen säilykepurkkiin. Jostain syystä hän jatkoi vielä vartin verran imurointia kun tajusi, ettei siinä ollut järkeä enää.

Leirissä hippu pääsi puntariin ja painoksi kertyi 16,36 grammaa.

– Vaikka olen löytänyt myöhemmin kaksikin suurempaa, niin tuosta löydöstä on paras muisto, kertaa Seppo 35 vuoden takaista aikaa. Hän oli tuolloin parhaissa voimissaan ja voitti lisäksi Tankavaarassa kullanhuuhdonnan Euroopan mestaruuden. Syksyllä hän toteutti toisen unelmansa ja kävi Kanadan Dawsonissa mestaruuden palkintomatkana.

Seppo oppi tekemään kultahommaa säntillisesti. Hän meni jo aamupäivästä veteen ja imuroi 4-8 tuntia veden lämpötilasta riippuen. Keskikesällä Vuijemin kylmä vesi lämpeni usein 16 asteeseen, jolloin vedessä olosta ei tullut ongelmia. Vain kauppamatkan vuoksi saattoi käydä niin ettei veteen menty. Kalaa hän uisteli lähes joka päivä, tuohon aikaan myönnettiin valtauksille kausilupia.

Siirtyminen ammattilaiseksi

Keväällä 1985 Seppo sanoi itsensä irti Pekeman muovitehtaalta Porvoosta. Päätös oli melkoinen taloudellinen riski.

Vastapainona hän pääsi vihdoin imuroimaan kultaa läpi kesän, eikä vain kesäloman sallimat viisi viikkoa. Vuijemi antoi kultaa epätasaisesti, päiväsaaliit vaihtelivat lähes tyhjän ja kahdenkymmenen gramman välillä. Puolella grammalla kultaa tunnissa pääsi jo kohtalaiselle palkalle. Veden alta löytyi myös useita 1-5 gramman hippuja, joiden rahallinen arvo oli helposti viisinkertainen. Suurin hippu Vuijemilta oli tasan 17 grammaa.

Kesällä 1988 hän siirtyi kurjista telttaoloista asuntoautoon, jossa oli saunakin. Usein hän kävi laittamassa saunaan tulen ennen kuin vaskasi päivän saaliin rännistä. Jatkuva hypotermia ei ollut enää murheena.

Talvet Seppo asui enimmäkseen Tankavaarassa toimien siellä jonkinlaisena yleisosaajana ja talonmiehenä sekä kultakylän että museon puolella. Seppo on taitava nikkaroija osaten myös timpurin hommia. Muuan hänen mielitöistään ovat olleet kuksat, joita hän arvioi tehneensä yli 200 perinteisellä menetelmällä ilman sorvia.

– Sen verran olen yrittänyt aina tienata, että pääsen joka vuonna kullanhuuhdonnan MM-kisoihin, matkathan eivät ole ilmaisia. Siinä ohessa tuli varsinkin Korhosen Yrjön kanssa kierrettyä maailmaa muutenkin.

Klondyken ja Ivalojoen kautta Vuotson kultamaille

Seppo tutki kaksi kesää myös Klondyken kultakenttiä Dawsonissa asuneen Laitisen Jussin kanssa. Oma valtauskin oli Edmonton Creekillä, mutta ikirouta esti laajemmat työt. Harmaakarhujen, metsäpalojen, ja pitkien etäisyyksien maasta olisi kerrottavana kokonainen kirja, joten tähän riittää toteumus, että reissu oli täyttä seikkailua, vaikka kultaa ei juuri saatu.

Sepe jatkoi Vuijemilla vielä muutaman kesän. Valtauksen ehdyttyä hän hankki uuden Ivalojoen Penttilänkoskelta, ollen osakkaana myös Surmakönkäällä. Alueella oli jo pääosa imuroitu legendaarisen imuroinnin isän, Prolle Janssonin porukan toimesta. Löytyi kuitenkin pilkkoja, joista Seppo löysin kivasti, mutta ei kuitenkaan samoja määriä kuin Vuijemilta.

Neljä kesää kului jylhässä jokikanjonissa, mutta sitten alkoivat polvet kipuilemaan. Pitkät kulkumatkat pakottivat luopumaan Ivalojoesta. Tilannetta ovat helpottaneet myöhemmin implantit.

Sepe sai osakkuuden Lauttaojan kaivospiiristä 1995. Viime vuosina hän on kaivanut Mäkärässä Tankajoen takana Laurosen Markon valtauksella, josta hän löysi myös ennätyshippunsa, 30-grammaisen mötikän. Nyt tuo alue on kuitenkin kaivettu koneella.

Mestaruuksia muille jakaa

Kullanhuuhdonnan Euroopan mestaruus oli vain alku pitkälle menestykselle. Seppo Mauno voitti vielä kuluneena kesänä Tankavaarassa MM-hopeaa sekä miesten sarjassa että perinnepannusarjassa. Lisäksi hän on myös veteraanien maailmanmestari. MM-mitaleita on tullut kaikissa sarjoissa paitsi parivaskauksessa.

Kun tähän lisätään iso nippu SM-mitaleita, niin Sepeä voidaan pitää ehkä parhaana suomalaisena yleisvaskaajana. Tämä siitä huolimatta, että hän ei juurikaan harjoittele, kuten moni muu.

Yhdestä asiasta hän on ehdoton:

– Se on rehellisyys. Kullankaivajan, jos kenen, on oltava rehellinen kumppaneitaan kohtaan. Kaveriin täytyy pystyä luottamaan, toteaa hän.

– Mutta olen minäkin kultahommissa katunut yhtä asiaa. Sitä, etten aloittanut aiemmin.