Paikallisuutiset

Palsin Tullin tarinoita, osa XVII

Kreivin aikaan

Tässä juttusarjassa käsitellään 1970-luvulla alkunsa saanutta viimeisintä kultaryntäystä Ivalojoen vanhalla kulta-alueella.

Kullanhuuhdonta tuli suvun perintönä

Ivalolaisen Erkki Kreivin kullankaivuu sai juurensa jo vuonna 1867, jolloin hänen isoisänsä Maunu Maunu (alunperin Kyrö) syntyi. Maunu ryhtyi huuhtomaan kultaa sodankyläläisten serkkujensa Aatu ja Taneli Karppisen kanssa. He ehtivät kaivella mm. Pahaojan varressa ja Palsilla Palsin mutkan alapuolella. Erkki Kreivin mukaan hänen ensimmäistä kertaa käydessä paikalla löysi hän sieltä vielä isoisänsä käyttämän lullan. Joskus 1920-luvulla miehet huuhtoivat Hangasojan ja Makasiinikurun risteyksestä tulitikkuaskin kokoisen hipun.

Erkki kiinnostui jo nuorena geologiasta ja geofysiikasta valmistuen alan opinnoista 60-luvun lopulla.

– Olin sen jälkeen niissä hommissa Suomessa, Kanadassa, Norjassa, Australiassa ja Indonesiassa. Tapasin sitten tulevan vaimoni ja perustin perheen Ivaloon. Aloin miettimään mitä tekisin ja pohdin siinä myös kullanhuuhdontaakin tosissani, muistelee Erkki Kreivi.

– Ensimmäinen valtaukseni oli Pikku Harriojalla, joka olikin hyvä paikka. Siihen aikaan oli vanhoilla kultamailla vain kaksi valtausta, toinen Kellotapulin latvalla ja toinen Pulkkisen Teuvolla Palsin Tullissa.

Tärisevä rännilaite

1970-luvun lopulla kullan hinta nousi jyrkästi, joten alalle kasvoi taloudellisiakin mahdollisuuksia. Erkki Kreivi alkoi suunnittelemaan uudenlaista pesulaitetta koneelliseen kaivuuseen. Hän oli huomannut, että hienompaa kultaa oli aiemmilla koneilla vaikeata ottaa talteen, joten hän rakensi uudenlaisen tärisevän ränni- ja seulamallin.

– Päätin, että kuluja ei saa olla liikaa ja että pölykultakin täytyy saada talteen. Maa tulee olla seulottua ja rännien tulee täristä, jotta hienokultakin tulee mukaan.

Erkki testaili menetelmiä ja huomasi tärinän olevan välttämättömän pölykullan taltioimiseksi.

– Mietin myöhemmin, että taltioimallani pölykullalla tienasin jo koneen käyttökustannukset.

Siihen aikaan oli yleinen käsitys ettei koneellinen kullanhuuhdonta kannata, taustalla oli Kullervo Korhosen pullahtaminen Lemmenjoelta 30 vuotta aiemmin. Erkki Kreivi lähti siitä, että kone tuli olla yhden hengen laite, jolloin ylimääräisiä kustannuksia ei tulisi.

Erkki haeskeli koneelle paikkaa, joka olisi lähellä tietä, jolloin sinne koneella pääsisi helposti. Härkäselänojalla kaiveli tuolloin vain Rainer Kapli, mutta sen yläpuolella latvauomien risteyksessä oli silloin vapaata.

– Siinä oli uomassa semmoinen noin 60 senttiä paksu kultakerros joka oli verrattain rikas. Toinen kerros löytyi törmän päältä, jossa pitoisuus oli puolet huonompi, mutta riittävä.

Erkki arveli konekaivuun olevan niin huonossa huudossa, että vei koneensa perille vasta syksyn pimeässä.

– Ehdin kaivamaan 1980 siinä Härkäselässä vain kuukauden kun tuli talvi. Pienellä maatilakaivurillakin sain kaivettua tunnissa kuusi grammaa. Seuraavana vuonna toin sinne isomman kaivinkoneen. Täryseulani toimi mainiosti. Tosin siinä tien vieressä oli hankala kaivaa, kun siihen kertyi uteliaita. Väliin piti koneen kanssa väistellä ettei tullut onnettomuuksia, kun porukkaa tuli tutkimaan ränniä tai seisomaan liian lähellä.

Kreivin Erkin menestymisen ansiosta ivalolaisten keskuudessa alkoi koneellisen kullankaivuun buumi. Korhosen Heikki, Luostarisen Usko, Alelan Pentti ja Katajamaan Heikki alkoivat yhdessä miettiä konekaivuun mahdollisuuksia.

Kunnangeologina tukea huuhtojillle

Keväällä 1982 kysyi Inarin kunnanjohtaja Antti Korhonen voisiko Erkki ryhtyä kunnan palkkaamaksi geologiksi etsimään malmiaihioita ja edesauttamaan kullanhuuhdontaa. Hän tarttui mielellään toimeen.

– Aloin käydä läpi magneettisia ja sähköisiä häiriöitä valtauksilla sekä Lemmenjoella että Ivalojoella. Tavoitteena oli tutkia niiden korrelaatioita kultarikastumiin. Apuna minulla oli Luostarisen Asmo .

Palsin Elsaojalla Erkki Kreivi tutki Talvion Pekan rikasta monttua. Kun hän kuuli, että Pekka oli löytänyt kulta-magnetiitti-sekahippuja pyysi hän ottamaan niitä talteen. Pian Pekka ilmoitti sellaisen löytyneenkin ja myi sekahipun Erkille. Osoittautui kuitenkin, että Pekka tyypilliseen tapaansa oli tehnyt jekun ja liimannut magnetiitin kylkeen kultahipun.

Inarin kunta teki Erkin avulla valtauksen Moberginojan latvalle. Siellä järjestettiin työttömille nuorille 1982 parin viikon mittainen kullankaivuukurssi. Mukaan tuli Seura-lehtikin, jonka toimittaja teki kurssista jutun lehteen. Myöhemmin valtauksella saivat inarilaiset kaivaa vapaasti.

Ivalossa järjestettiin Erkki Kreivin toimesta erilaisia kullanhuuhdontaa auttavia kursseja, mm. räjäytyskurssi sekä imurointikurssi.

Lapin Kullankaivajain liitolla syntyi tuohon aikaan Tankavaaran väen kanssa riitaa, ja niin ivalolaiset kultamiehet ja LKL järjestivät 1983 omat kultakisat Saariselällä. Korhosen Heikin piti olla tilaisuuden pomona, mutta hän eksyi hiukan maistelemaan, ja päätehtävät lankesivat lopulta Erkille.

Näitä Kullankaivajien kisoja on järjestetty sen jälkeen tähän päivään saakka. Ensimmäiset 20 vuotta Erkki oli ohjaksissa. Viidentenä vuotena kisat siirtyivät Ivaloon. Ensimmäisissä Saariselän juhannuskisoissakin Erkki oli ohjaimissa 1995.

Tunnetuksi tuli myös Kreivin vaskoolimalli, joka oli kevyt, ja ensimmäinen pannu, jossa oli rihlat.

Satunnainen henkiinjääminen

Syksyllä 1988 oli Erkki mukana Metsähallituksen käpysavotassa. Lähtiessä sieltä oli kova myrsky. 22-metrinen mänty kaatui auton päälle ja samalla Erkin niskaan.

– Jäin puristuksiin. Litistyin niin, että leukani painoi kaksi kylkiluuta poikki. Olin tajuttomana, mutta kun heräsin, niin huomasin ennen voinut hengittää enkä siirtää jalkojani enkä käsiäni. Mietin miten saisin viestittyä tilastani, ja ajattelin lapsiani. Ruotsalaisen Valto tuli siihen ja yritin sille sanoa, että: ”puhalla suuhun”. Työnjohtajana ollut Pennasen Tapani ymmärsi kyykistyä ja puhaltaa alhaalta päin. Tunsin heti miten hapekas veri lähti kiertämään ruumiissani, ja tuli tunne että jään sittenkin henkiin. Parin puhalluksen jälkeen kykenin sanomaan, että olen halvaantunut ja teidän puhallusten varassa. Siinä se porukka sitten puhalteli mulle happea kolme tuntia, Morottajan Arska siinä oli päällimmäisenä johtamassa sitä touhua. Ambulanssi ja palomiehet tulivat lopulta ja nostivat auton katon ylös ja minut pois siitä.

– Ison varpaan sain liikkumaan, kun lähdettiin Ivalon terveyskeskuksen pihalta kohti Rovaniemeä. Sain siinä lisähappea laitteella. Pystyin jo hiukan hengittämäänkin itse pallean avulla, kun tultiin lääninsairaalaan. Aikaahan siinä meni ennen kuin kykenin liikkumaan kunnolla, Toiseksi ylin niskanikama on halki. Lääkäreidenkin ihmeeksi paranin kuitenkin liikkumiskelpoiseksi. Siihen se minun kullanhuuhdonta käytännössä loppui, vaikka monissa toimissa olin sen jälkeenkin vielä mukana. Autoin esimerkiksi kaivospiirien tekemisessä Lemmenjoen kaivajia, toteaa Erkki Kreivi jatkaen ettei koskaan täysin ole parantunut kivuista.

– Liikkuminen auttaa.

Tapauksen jälkeen Erkin geologinvaisto keksi monia löydöksiä, joista hänellä on mittava määrä rikkaita näytekiviä. Niissä kiiltelee näkyviä kultahippuja, Inaristakin.