Paikallisuutiset

Tiesikkös tätä?

Kuka omistaa Saamenmaan? – Sopeutuminen muuttuvaan ilmastoon arktisella alueella

Suomessa ilmastonmuutokseen sopeutumisessa on painotettu koko yhteiskuntaa koskevia mukautumismalleja. Osa näistä sopeuttamistoimista on törmäyskurssissa sen kanssa, mitä saamelaiset pitävät tarpeellisina toimina muun muassa maankäyttöä koskevissa kysymyksissä.

Muuttuvaan ilmastoon sopeutumiseen vaadittavista toimenpiteistä päätetään valtiotasolla. Isoja, koko yhteiskuntaa koskevia linjauksia tehdään päästövähennyksistä aina ruokaturvallisuuteen ja vesienhallintaan ja maankäyttöön asti.

Viime vuosina kansallisessa ilmastopaneelissa on käyty keskustelua myös siitä, miten saamelaisten oikeudet on linjauksissa otettava huomioon, kun ne koskevat saamelaisten kotiseutualuetta.

–  Saamelaiset noudattavat muiden kalottialueen alkuperäiskansojen kanssa melko yhtenäistä kalottialueen linjaa. Muun muassa inuitit Grönlannissa, Alaskassa ja Kanadassa ovat esittäneet, että alkuperäiskansojen tieto olisi tieteen rinnalla yksi tapa arvioida ja päättää, kun puhutaan toimista ilmastonmuutokseen mukautumiseksi, totesi dosentti ja YK:n ilmastopaneeli IPCC:n toisen osaraportin kirjoittaja Tero Mustonen Ilmatieteen laitoksen järjestämässä Tietoiskuja ilmastotutkimuksesta -webinaarissa.

Mustonen käsitteli puheenvuorossaan saamelaisten ja suomalaisten näkökulmia sopeutumisessa muuttuvaan ilmastoon arktisella alueella.

Maankäyttökonflikti

Valtioneuvoston eri ohjelmissa painotetaan kestävää kehitystä osana ilmastonmuutoksen sopeuttamistoimia. Kalottialuetta koskevat ohjelmat sisältävät muun muassa esityksiä rautateiden ja muun infrastruktuurin rakentamisesta, kestävästä kaivosteollisuudesta ja metsätaloudesta. Saamelaisten kotiseutualueella maankäytön kysymykset aiheuttavat konflikteja, kun esimerkiksi poronhoito ja kaivosteollisuus yritetään sovittaa samalle alueelle.

Mustosen mukaan saamelaisten ilmastoa ja sen muuttumista koskevassa puheessa korostuu ajattelu, että maankäytön, vedenkäytön ja alkuperäiskansojen kulttuurin ja siihen liittyvien elinkeinojen turvaaminen on pyrittävä varmistamaan juridisesti.

– Saamelaisten puolelta kaikki palautuu oikeuspohjaiseen ratkaisuun: Kuka omistaa Saamenmaan? Miten ohjataan maankäyttöä tulevaisuudessa, jotta alkuperäiskansastatuksen ytimessä olevat kysymykset voidaan turvata?

Alkuperäiskansojen oikeuksista säädetään kansainvälisillä sopimuksilla. Suomi on esimerkiksi allekirjoittanut ja sitoutunut toimeenpanemaan YK:n julistuksen alkuperäiskansojen oikeuksista, joka hyväksyttiin YK:n yleiskokouksessa syyskuussa 2007.

Sen sijaan Suomi ei ole ratifioinut maailman työjärjestön ILO:n piirissä tehtyä yleissopimusta numero 169, joka edellyttää osapuolivaltioilta erityistoimia alkuperäiskansojen jäsenten, instituutioiden, omaisuuden, kulttuurien ja ympäristön suojelemiseksi.

Yksi konkreettinen kysymys Mustosen mukaan on pohjoisboreaalisten vanhojen metsien hakkuu tilanteessa, jossa kilpaileva maankäyttö, porotalous, erätalous ja saamelaisten kotiseutualue ei ole juridisesti määritelty.

– Kyseessä on maankäyttökonflikti, mutta se heijastuu myöskin ilmastonmuutoksen mukautumismahdollisuuksiin, koska metsätalous aiheuttaa myös vesistöpäästöjä ja se muun muassa kiihdyttää rehevöitymistä, hän sanoo.

Yhteinen ongelma

Mustonen kuitenkin muistuttaa, että kaikesta huolimatta sekä Suomella että saamelaisyhteisöillä on sama kohtalonkysymys ratkaistavanaan: kryosfäärin eli kylmän luontoelinympäristön tulevaisuus sekä ennen kaikkea talvien kohtalo.

– Jos ajatellaan, että poronhoidossa tarvitaan tiettyä ennakoitavuutta, esiin nousevat lumen ja jään vakauden kysymykset ja se, millaisia talvia tulee, hän toteaa.

Ilmastonmuutos näkyy jo nyt myös esimerkiksi Kainuun ja Pohjois-Karjalan korkeudella, missä vaikkapa talvinuottausajasta on menetetty kolmannes, pahimmillaan puolet. Ongelma ei ole siis yksin arktisten alueiden ja siksi Mustonen arvioi, että Suomi varautuu jatkossakin etsimään ratkaisuja osana isoa geopolitiikkaa.

– Suomi tulee todennäköisesti noudattamaan kestävään käyttöön ja kehitykseen sekä tieteeseen ja teknologiaan pohjaavaa mukautumista, mutta mitä se tarkoittaa saamelaisille?

Lisäajan ostoa

Mustosen mukaan saamelaisten keskuudessa ollaan jo yleisesti sitä mieltä, että ilmaston lämpenemistä ei voida enää pysäyttää, vaan kyse on vain siitä, kuinka paljon sitä hillitään.

Onnistumisiakin on silti nähty. Yhtenä esimerkkinä hän nostaa esille ennallistamistoimet, joita on tehty aiemmin muunnettujen vesistöjen, kuten Vainosjoen, Kuosnijoen, Sevettijärven ja Näätämöjoen valuma-alueella.

– Nieriälle ja muille kylmään mukautuneille lajeille voidaan saada ehkä ennallistamisen avulla lisäaikaa lämpötilojen noustessa. Ne ovat kulttuurisesti tärkeitä riistaeläimiä sekä elinympäristöjä, jotka ovat saamelaisten ruokaturvallisuuden ja tiedon keskiössä.

Myös muualla Suomessa soiden, metsien, jokien ja järvien ennallistaminen on noussut esiin yhtenä keinona ostaa lisäaikaa ilmastonmuutoksen torjumiseksi ja hiilinielujen käynnistämiseksi.

Mustonen korostaa, että teollisuuden ja liikenteen aiheuttamien päästöjen vähentäminen on yhteiskuntapolitiikan vastuulla, mutta myös alkuperäiskansojen pitäisi pystyä vaikuttamaan päätöksenteossa.

– Alkuperäiskansoilla on tämä tieto, maisemanmuisti ja sellainen kirjoittamaton kytkeytyminen menneeseen, joka voisi tarjota aika paljon lisätietoja tieteelle ja seurannalle, hän toteaa.

Mustosen mukaan muuttuvaan ilmastoon mukautuminen lähtee kuitenkin siitä, että ensin tunnistetaan, mitä on tapahtunut. Myös maankäytön kaltaisia hankaliakin kysymyksiä pitäisi pystyä käsittelemään nyt, kun on vielä hetki aikaa.

Miten saada selko ilmastotiedon tulvasta?

Tiedetoimittaja Mikko Pelttarin uutuusteos "Lämpenevä Maa – ilmastolukutaidon käsikirja" sukeltaa kansantajuisesti ilmastotietoon ja ilmastokeskusteluun. Ilmastolukutaidon käsitteen ympärille rakentuva kirja kertoo ilmastotieteen perusteet, selittää miksi lämpenevästä ilmastosta seuraa yhteiskunnallinen ilmastokriisi ja analysoi julkisen ilmastokeskustelun tapoja ja tyylilajeja.

Samalla se auttaa lukijaansa navigoimaan erilaisen ilmastotiedon keskellä hetkenä, jolloin tarvitaan muutosta, ja tekemään ilmastokeskustelusta selkeämpää ja ymmärrettävämpää.

– Ilmastosta puhutaan koko ajan enemmän, ja usein myös paremmin kuin ennen. On tunnistettu ongelma ja hoksattu erilaisia ratkaisuja, mutta silti ollaan yhä kuin umpikujassa. Tämä johtuu siitä, että ilmastokriisi ei ole vain tekninen ongelma. Julkinen keskustelu kaipaa hyvin laajamittaista kriittistä uudelleenajattelua, Pelttari kertoo.

"Lämpenevä Maa" kokoaa yhteen eri tieteenalojen näkemyksiä sekä aiempaa kansainvälistä ilmastokirjallisuutta ja nostaa esiin ilmastoajattelun tuoreita ja keskeisiä näkökulmia. Lisäksi teos antaa eväitä tieteen, politiikan ja julkisen keskustelun jäsentämiseksi uudella tavalla, kun ilmasto muuttuu ennätysnopeasti. Mitä esimerkiksi raakaöljystä ja talouskasvusta pitäisi ajatella, kun maailman tulisi mullistua jälkifossiiliseksi muutamassa vuosikymmenessä? Entä pitäisikö ilmastosta kirjoittavan pitäytyä kylmissä faktoissa vai vedota ronskisti tunteisiin?

– Uskon, että ilmastolukutaidon kehittäminen on yksi lääke siihen ahdistavaan tunteeseen, ettei globaalin ilmastokriisin edessä voi tehdä mitään. Ensinnäkin näkökulmat, jotka haastavat fossiiliajan ajattelun osoittavat, että maailma voisi olla toisinkin. Toiseksi, mitä laajemmin oppii näkemään asioiden yhteyksiä, sitä herkemmin näkee myös omien toimiensa merkityksen, Pelttari sanoo.

Pelttari on työskennellyt aiemmin vuosikymmenen ajan Helsingin yliopiston Yliopisto-lehdessä. Kirjan monet kysymykset ja oivallukset ovat heränneet eri tieteenalojen ilmastotutkijoiden kanssa käydyissä keskusteluissa. Parhaimmillaan ilmastolukutaidon kehittyminen haastaa omaa ajattelua ja näyttää arkisesta ja tutusta uusia puolia.

– Ilmastonmuutos ei ole vain fysiikkaa ja vähähiilisiä teknologioita. Ihmis- ja yhteiskuntatieteiden tieto on ilmastokriisin ratkaisemisessa vähintään yhtä tärkeää kuin luonnontiede on ilmastojärjestelmän kuvaamisessa, Pelttari sanoo.

Kirja antaa niin maallikolle kuin kokeneemmallekin ilmastonmuutoksen ajattelijalle eväitä ilmastouutisoinnin kohtaamiseen tai poliitikkojen ja mainosten väitteiden arvioimiseen. Pelttari toivoo, että eri taustoista tulevat ihmiset rohkaistuisivat keskustelemaan tulevaisuudesta.

– Ilmastokeskustelussa alkuun pääseminen ei onneksi ole niin vaikeaa kuin kuvitellaan. Tilannekuva on yksiselitteinen – meillä on kiire lähteä liikkeelle sekä kiire päästä perille, ja pahimmillaan voi käydä hyvin huonosti. Parempaa tietoa ei ole enää aikaa odotella.